Ikäosaamisen YAMK-koulutus viedään verkkoon

Ikäosaamisen kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutus on sosiaali- ja terveysalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, joka antaa laaja-alaista osaamista ikääntymisestä ja valmiuksia uudistaa ja johtaa palveluja. Koulutus valmentaa toimimaan moniammatillisissa ikäihmisten kuntoutumista ja hyvinvointia tukevissa työyhteisöissä.

Ikäosaamisen koulutus järjestetään 2018 syksystä alkaen Karelia-ammattikorkeakoulussa verkko-opintoina. Opinnot sisältävät omaehtoista opiskelua, pienryhmätyöskentelyä, oppimistehtäviä ja verkossa tapahtuvaa ohjausta sekä palauteistuntoja. Opiskeluun ei sisälly lainkaan lähiopetusta eikä -ohjausta. Karelian Moodle-oppimisympäristö mahdollistaa oppimisprosessin toteuttamisen täysin virtuaalisesti muun muassa oppijan suorituksien seurannan, virtuaalisten ohjausistuntojen ja pienryhmätyöskentelytilojen avulla.

Opettajat ovat saaneet tukea verkko-opintojen pedagogiseen ja tekniseen suunnitteluun ja tuottamiseen. Opiskelijoille puolestaan on opintojaksolla osoitettu tukikanavat ja materiaalit. Avoimeen viestintään, toisten auttamiseen ja muun muassa vinkkeihin kannustetaan.

Kevään 2018 aikana pilotoidaan avoimen amk:n opintoina kahta ikäosaamisen YAMK-koulutuksen opintojaksoa: Ikäystävällinen yhteiskunta ja Laaja-alainen kuntoutus. Näiden pilottiopintojaksojen suunnitteluvaiheessa on mahdollisuuksien mukaan huomioitu eAMK:n verkkototeutusten laatukriteerit. Opintojaksoja kuljettaa kokoava tehtävä, joka rakentuu ja kehittyy opintojakson edetessä. Tätä prosessia tukevat niin verkko-ohjaustunnit kuin pienryhmätyöskentely. Ne myös varmistavat yksilön etenemisen prosessissa. Oppimistehtävä on yksilöllinen, tavoitteiden saavuttamista edistävä ja työelämäläheinen.

Oheisessa kuvassa on esitetty pilotoitavan Ikäystävällinen yhteiskunta -opintojakson rakenne ja etenemisen vaiheet. Kuvan asiat löytyvät Moodlerooms-toteutuksesta jäsenneltynä. Opiskelija etenee opintojaksolla vaiheittain. Kunkin vaiheen päätteeksi opiskelija tekee itsearvioinnin, jonka jälkeen hän pääsee etenemään seuraavaan vaiheeseen. Sisältökokonaisuus on laadittu yhtenäiseksi ja tukiaineksiksi opintojaksolle on sisällytetty muutama visuaalinen elementti. Käytettävyyteen on kiinnitetty huomiota: linkkien kuvaustekstit on laadittu ymmärrettäviksi ja linkit aukeavat uuteen selainikkunaan aina, kun eivät ole oppimisympäristön sisältöjä. Opiskelu onnistuu päätelaitteesta riippumatta. Sisällössä ei ole ei-tietoturvallista aineistoa.

Opintoihin osoitettu oppimateriaali tukee tavoitteita ja oppimistehtävän laatimista. Virtuaaliset keskustelukanavat, pienryhmätyöskentely ja ohjaustuntien vuorovaikutus tukevat niin opintojakson kuin yksilön henkilökohtaisia oppimistavoitteiden saavuttamista. Ohjauksen saatavuudella, läpi opintojakson, varmistetaan ohjauksen ja palautteen oikea-aikaisuus. Arviointi toteutuu niin itse- ja vertaisarviointina kuin myös opettajan arviointina.

Pilotin jälkeen kerätään opintojakson kehittämispalaute. Se käsitellään ja tutkintoon sisältyviä opintojaksoja kehitetään saadun palautteen pohjalta.

Kirjoittajat Maarit Ignatius, Tuula Kukkonen ja Lissu Suhonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *