Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2016

Kotikuntoutus ja kotikuntoisuus maaseudulla ja kaupungissa – pelkkä unelma nykyisillä resursseilla?

Sirpa Tolvanen, Sari Bruun, Aino Hassinen, Karoliina Kärkkäinen ja Henna Heiskanen

Ikäosaamisen YAMK-opiskelijat, Karelia-ammattikorkeakoulu

Yleisenä tavoitteena on ikääntyvän väestön kotona asuminen mahdollisimman kauan. Laitoshoitopaikkoja vähennetään, ja tilalle on perustettu palveluasumisen yksikköjä. Ihmisiä hoidetaan kotona mahdollisimman kauan, maksimaalisten apujen turvin.

Parhaimmillaan kotiin annettu ennakoiva tuki mahdollistaa turvallisen kotona asumisen. Tehostettu kotona asumisen tuki on edullisempaa tuottaa kuin hoitopäivämaksu laitoksessa. Tästäkin huolimatta hallituksen leikkaukset kohdistuvat näkyvästi näihin palveluihin.

Kunnilla ei ole rahaa palveluasumisen maksusitoumuksiin, joten kotona asuvat ikääntyneet ovat aiempaa huonommassa kunnossa. Kotiin saatavissa palveluissa on suuria eroja ja epätasa-arvoisuutta kaupungin ja maaseutualueiden välillä, vaikka lain mukaan näin ei saisi olla.

Kotiin saatavat palvelut tuotetaan koko ajan pienemmillä resursseilla, suuremmalle asiakasmäärälle. Miten palvelujen odotetaan pysyvän laadukkaana? Leikkausten maksajiksi näyttää joutuvan kotona asuvat köyhyysrajan alapuolella elävät ikääntyneet, jotka pienestä eläkkeestään maksavat suuresta määrästä palveluja ja aina nousevat asumisen kustannukset.

 

 

Ikääntyneiden asiakaslähtöinen ja voimavarakeskeinen kuntoutus

Kirsi Poutiainen, Sanna Suvivuo, Marja Törrönen ja Irja Väyrynen

Ikäosaamisen YAMK-opiskelijat, Karelia-ammattikorkeakoulu

’Tännään on suur päivä; kotihoito suappuu mökkiin tarkastuskäynnille. Pyhäkahvikupit on pöyvällä ja perjantaina S-marketista vartavasten ostettuu pullaa. ’

Kuntoutussuunnitelma aloitetaan asiakaslähtöisyydestä, jossa selvitetään ensin henkilö persoonana ja otetaan huomioon asiakkaan toiveet ja tarpeet. Gerontologisen kuntoutuksen onnistuminen vaatii hyvää yhteistyötä ja tiedonkulkua eri tahojen kesken. Kuntoutujan tietojen siirtyminen reaaliajassa eri tahojen välissä vaatii vielä kehitystä.

Kuntoutuksen näkeminen laaja-alaisemmin on tärkeää, ihminen tarvitsee muutakin kuntoutusta kuin kehoon liittyvää, vaikka sekin on monelle tärkeää toimintakyvyn hiipuessa. Iäkäs ihminen voi tarvita esimerkiksi perheterapiaa tai psykogeriatrista kuntoutusta.

Työntekijöiden on otettava huomioon asiakkaan primääriset ja sekundaariset vanhenemiseen liittyvät asiat ja toiminnot. Primäärinen eli biologinen vanheneminen, mikä tarkoittaa elimistön fysiologista ikääntymistä. Sekundaarinen vanheneminen tarkoittaa ulkoisten tekijöiden, sairauksien, elämäntapojen ja elintoimintojen muutoksia.

Osaammeko huomioida ikääntyneen asiakkaan koko prosessi ja rytmittää kuntoutustyön tempo ja rytmi tarpeiden mukaiseksi? Pelkään ettei osata, vaan toimimme meidän oman rytmin mukaisesti, jolloin tavoitteeseen ei kenties päästä.

Kuntoutuksen laatu olisi säilyttävä tasalaatuisena, vaikka iäkkään jatkokuntoutus tapahtuisi missä yksikössä tahansa. Asiakkaalta on muistettava kysyä, mitä hän kuntoutuksesta haluaa.

Eipä niitä tunnu kiinnostavan kyssyy mittee mie ite tarviisin, sii oikeesti. Miule ois kuntoutusta kun joku kuskois tuonne mehän reunooon niin kerreisen kyynärkeppiin nojaten muutaman sankollisen puolukoita ja mustikoita tässä joutoaikana. ’

Onko työntekijöiden asenne syynä, ettemme näe asiakasta kokonaisuutena vaan tuijotamme sokeasti omaa vastuualuettamme? Myös työntekijä tarvitsee aikaa työnsä suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.

Yksilöllinen ja mielekäs vanhuus kutistetussa kotiasumisessa?

Minna Tanskanen, Hannele Peltotupa, Seija Välimäki-Adie

Tulevaisuuden kuntoutusosaaminen -opintojakson opiskelijat / avoin ammattikorkeakoulu, Karelia-ammattikorkeakoulu

”Missä haluaisit viettää kiireettömät eläkepäiväsi”? Tähän kysymykseen lähes jokainen meistä vastaa ”omassa kotona”. Tänä päivänä Suomessa asuu paljon vanhuksia, jotka ovat vankeina omissa kodeissaan. Koti on kutistettu kolmioksi, jonka kulmat ovat jääkaappi, vessa ja sänky.

Kotona pärjäämättömyys tulee ilmi, kun fyysinen toimintakyky alkaa heikentyä, saadaan diagnoosi, jonka kautta päästään terveydenhuollon piiriin ja kotona pärjäämistä aletaan selvittää. Ihminen nähdään ”huonokuntoisena vanhuksena”, jota tuetaan tarjoamalla sama setti kaikille; ateriapalvelu, siivouspalvelu ja lääkkeiden annosjakelupalvelu. Taustalla on kuitenkin ihminen, jolla on oma elämäntarina, historia, elämään vahvasti vaikuttaneet ihmissuhteet, yksilölliset voimavarat ja traumaattiset kokemukset.

Kotikuntoutuksen tulisi lähteä siitä, että otetaan selvää juuri tämän ikäihmisen elämäntarinasta. Tällöin voidaan rakentaa yksilöllisesti omaan elämäntarinaan pohjautuva kuntoutussuunnitelma, johon myös ikäihmisen on helpompi sitoutua. Samalle aaltopituudelle pääseminen on vaikeaa, koska emme ole eläneet samaa yhteiskunnallista tilannetta ja aikakautta kuin ikäihmiset. Voimme kuitenkin ottaa asioista selvää ja kunnioittaa heidän arvomaailmaansa ikäerosta huolimatta. Ikäihmiset eivät ole eläneet esim. harrastusten aikakautta. Työ on ollut monen harrastus ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitäjä. ”Harrastajat” on voitu nähdä jopa työn vieroksujina ja ”jonninjoutavina” tien tallaajina, joita me nykypäivänä kutsumme lenkkeilijöiksi. On vaikea sitoutua kuntoutussuunnitelmaan, joka sisältää asioita, joihin emme ole tottuneet. Ikäihmiselle tärkeää kuntoutusta voi olla se, että hän saa tehtyä hellaan tulen tai lakaistua lattian.

Omassa kotona asumista tulisi tukea viimeiseen asti, sillä tutussa ympäristössä ihminen pystyy monesti toimimaan, vaikka toimintakyky heikkenisikin. Tutut asiat pitävät mielen virkeänä ja kannustaa yrittämään. Ikäihmisten lapset ovat usein liiankin helposti siirtämässä vanhempiaan kaupunkiasuntoon tai jopa palveluasumisen piiriin, koska ovat ymmärrettävästi huolissaan vanhempiensa pärjäämisestä. Muuttamisella voi olla kuitenkin myös huonoja seurauksia. Uusi ympäristö ja uudet palvelut voivat lamauttaa olemassa olevan toimintakyvyn, tai masentaa henkisesti, kun ei enää pärjännytkään kotona.

Ikäihmisen kotikuntouttaminen tulisi lähteä siis yksilöllisestä elämäntarinan kartoittamisesta. Tämän jälkeen tulisi moniammatillisesti arvioida keinoja, joiden avulla kotona asuminen onnistuu mahdollisimman kauan ja onnistuneesti. Kodissa joudutaan monesti tekemään muutostöitä, jolloin ”kodittaminen” eli tilan haltuun ottaminen onnistuu. Tulisi suunnitella yksilöllisesti keinot, joiden avulla pidetään yllä ja kohennetaan fyysistä toimintakykyä, mahdollistetaan asiointipalvelut ja psyykkisten voimavarojen ylläpitäminen. Mitä pidempään ikäihminen saa asua kotonaan niin toivoessaan, sitä kauemmin hän säilyy toimintakykyisenä ja vaikuttavana yhteiskunnan jäsenenä. Sehän on kaikkien meidän nuorempienkin tavoite ja toive tulevaisuutta ajatellen.