Kotona paras

Sini Ikonen, Minna Penttinen, Virpi Ihanus, Ritva Karvinen ja Tarja Silvennoinen

Ikäosaamisen YAMK-opiskelijat

Tunnen riittämättömyyttä ja osaamattomuutta lohduttaessani kotiin kaipaavia muistisairaita. Heitä voi huolestuttaa, ovatko lehmät saaneet heiniä, kukat kasteltu, perunat haettu kellarista, onko peräniityn veräjä kiinni? Naapuri on tulossa niittämään heiniä, ruokaa pitää ehtiä laittamaan. Hyvä heinäpouta, pitää joutua. Ikkunoista näen lokakuun ruskan. Miten eksyksissä muistisairaat ovat vieraassa ympäristössä, etsivät kotiin vievää polkua.

Vaivaannun ohjatessani heitä muka kotiin, omaan huoneeseen, jota kodiksi sanotaan. Onko se oikea koti?  Keitän sinulle iltakahvit, pullaakin paistoin päivällä. Tiedän, että sulakkeet on ruuvattu irti, kaapit ovat lukossa ja kahvia saa kerran päivässä yhdessä muiden kanssa. Toisella kertaa sitten keittelet, sanon kirkkain silmin. Ammatillisuudeksi sitä sanotaan.

Koti ei ole vain asunto, vaikka kotona asuminen tapahtuisi omakotitalossa, kirkonkylän rivitalo-osakkeessa tai kerrostalossa. Etenkin maaseudun ihmisillä kotiin, sukutilaan ja kotikylään liittyy oman työn, tekemisen ja olemisen kautta vahva paikkasuhde, jota kunnioitetaan. Asumalla samassa paikassa menneiden sukupolvien kanssa ihminen sitoutuu paikkaan, historiaan, samassa paikassa eläneisiin ihmisiin, tunteisiin, muistoihin, pihapiiriin, maisemaan, ääniin, tuoksuihin, halkopinon paikkaan, kuluneeseen aitan rappukiveen.

Kotiin kaipaavasta kokeneemmat työkaverit sanovat, ettei ”se ole vielä sopeutunut”, pitäiskö pyytää lääkäriltä jotain rauhoittavaa.  Jätän sanomatta, ” siis ole laitostettu vielä samaan muottiin nousemaan seitsemältä aamulla, istumaan tuijottamassa telkkarista ostoskanavaa tai päivän kotimaista elokuvaa”. Kympin uutiset eivät mahdu hoitajien työajan sisälle, katso kuuden uutiset, yöpaita päällä.

Kokemani on saanut minut pelkäämään vanhuutta. Jospa en saakaan elää kotona vanhuuttani, juoda kiikkutuolissa muumimukista kahvia, ruokkia talitiaisia, poimia viinimarjoja seurata krookusten kasvua keväällä. Esteitä sille olisivat, etten pääse nousemaan jakkaralle avaamaan uunin peltiä tai jos kunta säästää asiointiliikenteestä.  Osaanko käyttää digitalisoituneita palveluja, osaanko skypettää lapsille ja muistanko ottaa lääkkeeni? Tulevaa kuvaa sumentaa se, että jo nyt lasten mielestä olen uusavuton tietotekniikassa.

Tarvitsen siis ajoissa kuntoutusta noustakseni jakkaralle avaaman uunin pellin. Vai tulisiko teknologia avukseni ja toisi aurinkopaneelit katolle? Tarvitsen digiosaamiseen kolmannen sektorin vapaaehtoisapua syrjäytymisen estämiseksi.  Järjestöjen apua kaipaan kerhojen ja retkien järjestämiseen, jotten erakoidu ja muutu mökkihöperöksi. Tarvitsen kuntasuunnitelmaan rahaa kotipalveluun ja asiointiliikenteeseen. Alueyhteistyötä tarvitsen, jotta kirjastoauto kurvaisi pihaan, tai siihen, että ylipäätään tiet aurattaisiin. Tarvitsen eduskuntaa päättämään lakeja, joilla turvataan palvelut myös syrjäseudulle. Tarvitsen ikäosaavia päättäjiä ja työntekijöitä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *