Aihearkisto: Yleinen

FEFEn ensimmäiset valmennuspajat on pidetty ja palaute kerätty – kiitos kaikille osallistujille!

kuva7-pieni

Syksyn ensimmäisessä valmennuspajassa 8.11.2016 pohdittiin, millaisia asioita on huomioitava, kun matkailuyritys ottaa vastaan kiinalaisia vieraita. Asiantuntijavieras Xiang Zheng (Timetravels Incoming Ltd.) toi esiin mm. uusien elämysten merkityksen kiinalaisille vieraille. Yleisössä pohdittiin myös, miten nostaa esiin pohjoiskarjalaisen matkailutuotteen erityislaatu ja kiinnostavuus nimenomaan kiinalaisesta näkökulmasta.

kuva2-pieni

Syksyn toinen valmennuspaja Osaamiseni ja kansainvälisyys 23.11.2016 tavoitti lähes 40 osallistujaa. Valmennuspajan asiantuntija oli Kai Stenberg (Enteq Ltd.). Työpajoissa pohdittiin erilaisia näkökulmia, joita yrityksen kansainvälistyminen tuo tullessaan. Yritysten verkostoituminen ja sen hyödyntäminen nähtiin tärkeänä yksin yrittämisen sijaan. Tutustumista kulttuurisiin eroihin ja niiden merkitykseen esimerkiksi viestinnässä sekä henkilöstön valmentautumista muutokseen pidettiin olennaisena. Ajatuksia herätti lisäksi tuotteiden ja palvelujen soveltuvuuden ja erottuvuuden arviointi uusilla markkinoilla. Mm. näihin aiheisiin palaamme FEFEn kevään valmennuksissa. Suuri kiitos kaikille osallistujille!

kuva8-pieni

Valmennuspajojen kaikki materiaalit löytyvät FEFEn www-sivuilta: http://fefe.karelia.fi/tietoa-kiinasta.

Palaute arvokasta tietoa FEFEn valmennusohjelman kehittäjille

Osaamiseni ja kansainvälisyys -valmennuspajasta kerättiin osallistujien kokemuksia kyselyllä. Osallistujat keskustelivat keskenään ja täyttivät kyselylomakkeen parityöskentelynä. Tiedollisesti vastanneiden odotukset täyttyivät monilta osin. Osallistujat saivat uusia ideoita ja etenkin ryhmissä tapahtunut työskentely koettiin antoisaksi. Mm. yhteistyön mahdollisuudet vanhusten palveluiden suunnittelussa nousivat esiin. Tilaisuudessa syntyi myös uusia kontakteja.

Kehittämisideoita jatkoon esitettiin useita, mm. toivottiin lisää käytännön esimerkkejä ja puheenvuoroja kiinalaisten näkökulmasta tuotteiden ja palvelujen ”kiinalaistamiseen”. Lämmin kiitos näistä palautteista, joista otamme vinkkiä FEFEn jatkotoimenpiteitä suunnitellessamme.

Arvioinnin yhteenveto on luettavissa kokonaisuudessaan FEFEn www-sivuilla http://fefe.karelia.fi/tietoa-kiinasta.

kuva9-pieni

FEFEn valmennuspajoista tukea kansainvälistymiseen

valmennusohjelma

FEFE-hankkeen valmennuspajat 2016–2017 tukevat suomalaisia yrityksiä kansainvälistymisessä. Syksyllä 2016 järjestetään kaksi maksutonta valmennuspajaa:

Matkailualan toimijoille suunnattu Kiina-valmennuspaja järjestetään Joensuussa Karelia-ammattikorkeakoulun Tikkarinne-kampuksella 8.11.2016 klo 13–15. Maksuton valmennuspaja tarjoaa perustietoja kiinalaisten matkailijoiden vastaanottamisessa huomioitavista seikoista. Valmentajana toimii Xiang Zhang Timetravels Incoming Ltd:stä ja valmennuskieli on englanti.

Osaamiseni ja kansainvälisyys -valmennuspaja on tarkoitettu kaikille yrityksille ja organisaatioille, joiden toiminta liittyy aktiivisen ikääntymisen tukemiseen. Valmennuspajassa pohditaan mm. mitä kansainvälistyminen tarkoittaa omassa yrityksessä, mikä on huomionarvoista kun palveluita kysyy aasialainen Suomessa sekä miten onnistuu tuotteiden lanseeraaminen esimerkiksi Kiinassa. Valmennuspaja järjestetään Karelia-ammattikorkeakoulun Tikkarinne-kampuksella 23.11. klo 13–16. Suomenkielisen työpajan valmentajana toimii Kai Stenberg, Enteq Ltd.

Monipuolinen valmennusohjelma huipentuu vuonna 2017

Valmennuspajat jatkuvat vuonna 2017. Noin puolen päivän kestoiset pajat on ajoitettu tammikuusta elokuulle (yhteensä 4 valmennuspajaa). Osallistumalla tämän syksyn valmennuspajaan 23.11. pääsee vaikuttamaan ensi vuoden valmennusohjelman sisältöön. Valmennusohjelman sisällöissä huomioidaan yritykset, jotka ovat kiinnostuneita suuntaamaan toimintaansa Kiinan markkinoille, mutta yhtä hyvin myös ne yritykset, jotka haluavat ensisijaisesti verkostoitumalla Suomessa olla paremmin varustautuneita vastaanottamaan ulkomaisia vieraita esimerkiksi Kiinasta.

Valmennuspajojen lisäksi FEFEn vuoden 2017 ohjelmassa on kaksi seminaaria, joista ensimmäinen järjestetään Helsingissä 4.4. klo 9-16. Tässä kansainvälisessä seminaarissa kuullaan mm. koulutusyhteistyön merkityksestä kiinalaisesta näkökulmasta. Mukana on Kiinankaupan, viennin ja kulttuurin asiantuntijoita sekä menestyksellistä liiketoimintaa harjoittanut yritys, joka kertoo kokemuksistaan.

Syksyn 2017 seminaari järjestetään elokuussa Joensuussa ja se kokoaa hankkeen lopputulokset yhteen unohtamatta katseen suuntaamista tuotettujen tulosten jatkuvuuteen Pohjois-Karjalassa.

Valmennuspajojen ja seminaarien ohella FEFE-hankkeen mukana on mahdollisuus päästä helmikuussa 2017 Pekingissä järjestettävään China International Senior Care Expo -tapahtumaan sekä tapaamaan Harbinissa toimivia mahdollisia tulevia liikekumppaneita.

Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot: Päivi Franssila, paivi.franssila(a)karelia.fi
Ilmoittautuminen valmennuspajoihin: http://fefe.karelia.fi/ajankohtaista
FEFE Facebookissa: https://www.facebook.com/fefeproject/

Kiinalaisissa hoitokodeissa kehitetään palveluja

Kiinalainen tutkimuslaitos China Research Center on Aging (CRCA) on julkaissut (2016) raportin ikääntyneille suunnattujen hoitokotien tilanteesta Kiinassa. Vuoden 2014 lopulla kiinalaisissa hoitokodeissa oli yhteensä 5,5 miljoonaa vuodepaikkaa. Se tarkoittaa noin 26 paikkaa tuhatta senioria kohden. Ongelmana on sairaaloiden ylikuormittuminen samaan aikaan kun kaupungeissa ja niiden lähialueille sijoittuvissa hoitokodeissa paikkoja on runsaasti tyhjillään kysynnän kohdistuessa enemmän maakuntiin. Tyhjäkäynnin välttämiseksi julkisin varoin tuetut hoitokodit tarjoavat palvelujaan ikääntyneiden ja vähävaraisten sijasta nuorille, varakkaille ja hyväkuntoisille.

CRCA:n raportissa tuodaankin esiin tarve sijoittaa hoitokoteja nykyistä enemmän myös maaseudulle, jolloiTaulu 1 Sailor Hospitaln asukkaiden on mahdollista säilyttää yhteys omaan ympäristöönsä hoitokotiin siirryttäessä. Näin helpotettaisiin myös maaseudulla asuvien, itsekin ikääntyneiden omaishoitajien hoitotaakkaa.
Raportissa on tunnistettu selkeä tarve lisätä hoitokodeissa tarjottavia lääketieteellisiä ja kuntoutuspalveluja, jotka nykyisellään kattavat vain noin puolet julkisista hoitokodeista. Suurin osa hoitokodeista nykyisellään tarjoaa vain apua päivittäisistä toimista selviytymiseen. Yksityisistä hoitokodeista vain 10% tarjoaa kuntoutusta, ja palliatiivista hoitoa niissä on tarjolla vain muutamalla prosentilla.

Hoitokotien johtamisjärjestelmää tulisi raportin mukaan kehittää tunnistamaan paremmin myös ikääntyneiden erilaiset palvelutarpeet ja kohdentaa toimintojaan sen mukaan. Johtamisen tueksi tarvitaan myös yhtenäisten arviointikriteereiden luomista. Hoitokotien toiminta tulisi kohdistaa itsenäisesti selviytyville, päivittäisissä toiminnoissa apua tarvitseville sekä tehostettua palvelua tarvitseville.

Raportissa painotetaan hoitokotien kehittämistä sairaaloiden yhteyteen siten, että niiden toiminta kuitenkin selkeästi eroaa sairaalan toiminnasta. Hoitokotien päätavoitteena tulisi olla ikääntyneiden toimintakyvyn ja terveyden ylläpitämien ja edistäminen.

Kuvassa erään Heilongjiangin maakunnassa Kiinassa sijaitsevan hoitokodin moniulotteinen palveluprosessi.

Englanninkielisestä käännöksestä tiivistelmän kirjoitti Päivi Franssila.

Kiina – mahdollisuuksien markkina

WP_20160529_013Usein puhutaan, että Kiina on Suomelle merkittävä kauppakumppani ja investointikohde. Totta on, että suomalaisinvestoinnit Kiinaan ovat reilusti yli 10 miljardia euroa, mikä on paljon suhteessa Suomen talouden kokoon. Kun tähän lisätään se, että Kiinassa toimii lähes 400 suomalaisyritystä ja ne työllistävät noin 60 000 kiinalaista, päästään lähemmäksi sitä, mitä mahdollisuuksia Kiina voi tarjota.

Useimmille Kiina on kaukainen, laaja ja väkirikas maa. Kun tähän lisätään se, että toimintaympäristö nähdään sangen monimutkaisena, ollaankin ennakkoluulojen ytimessä. Tämä johtuu kulttuurin erilaisuudesta, talouden toimintatapa ja päätöksenteko poikkeavat eurooppalaisesta. Myös standardien ja IPR-oikeuksien tulkinnat ovat erilaisia ja sääntely on monimutkaista. Kuitenkin yhä useampi suomalainen ja pohjoiskarjalainen yritys on osoittanut kiinnostusta Kiinaan. Kiinaan halutaan tehdä kauppaa ja saada aikaan tavaravaihtoa Suomen ja Kiinan välille.

Yksi Kiinan suuri yhteiskunnallinen haaste on ikärakenteen muutos, johon Fefe-hanke haluaa löytää vastauksia ja auttaa ratkaisujen etsimisessä. WHO:n käyttämä aktiivisen ikääntymisen- näkökulma on selkein tapa lähestyä monimutkaista kokonaisuutta ja keskustella ikääntymisen haasteista.

Kiinan tapauksessa työmarkkinoilla on jo nyt tapahtunut nopeaa vanhempien työntekijöiden poistumista työmarkkinoilta ja ikääntyneiden määrä eliniän ja elintason kasvun myötä on kasvamassa koko ajan. Erityisesti haasteeseen joutuvat rakenteet- etenkin terveydenhuolto- ja eläkejärjestelmä. Terveydenhuollon palvelujärjestelmä ei voi jatkaa laitoskeskeisenä vaan on kehitettävä uusia avopalvelun ja ennaltaehkäisyn muotoja. Kiinassa tämä on huomattu ja pitemmän tähtäimen tavoitteena on uudenlaisen koulutus- ja palvelujärjestelmän rakentaminen. Ikääntyneiden palvelujen organisointi ja tuottaminen ovat näissä keskusteluissa yksi keskeisin haaste.

Kiinalainen kulttuuri eroaa melkoisesti suomalaisesta, sillä se perustuu vahvasti kasvojen säilyttämiseen ja itsensä suojelemiseen. Kiinalainen ajattelutapa ja tapa kommunikoida ovat melko lailla erilaisia kuin meillä. Myös kaupankäyntiin ja sopimiseen liittyvät käytännöt ovat erilaisia- kiinalainen on usein kauppamies/nainen, joka haluaa tehdä hyvät kaupat.

Yhden anekdootin mukaan aikoinaan keisarin henkilääkäri sai palkkaa aina niin kauan kuin keisari oli terve- ajatus perustuu kiinalaiseen lääketieteeseen ja ennaltaehkäisyä painottavaan näkemykseen. Pääpaino oli jo silloin terveydessä – ei sairaudessa. Kiinalaisten historia osoittaa, että he ovat olleet monella tapaa kekseliäitä ja neuvokkaita. Itse törmäsin tähän, kun näin vuosia sitten kiinalaisen opiskelijan polkupyörän kumin paikkausoperaation. Työkaluja ei kummemmin tarvittu eikä pyörää irrotettu, mutta kumi tuli paikattua. Kaikki kävi nopeasti ja eleettömästi.

Kiinan talous on ollut pitkään kasvussa ja tämä avaa uusia mahdollisuuksia matkailualalle ja muillekin toimialoille. Olisiko nyt aika käydä tuumasta toimeen ja tutustua rohkeasti tuohon maahan ja kulttuuriin. Jos tuntuu siltä, että Kiina on kiinnostava juttu, käänny ihmeessä Fefe-hankkeen toimijoiden puoleen. Me olemme olemassa juuri sitä varten.

Kirjoittaja Ari Tarkiainen on FEFE-hankkeen projektipäällikkö.

Seminaaritunnelmia

Blogikuva 13052016Kiinaan kiikaroi 13.5. Karelia-ammattikorkeakoululla järjestetyssä FEFE-hankkeen seminaarissa Kiikarissa Kiina – kartta kansainvälistymiseen aktiivinen ja Kiina-yhteistyöhön jo monin tavoin perehtynytkin joukko asiantuntijoita ja yritysten edustajia. Vierailevina esiintyjinä syvällistä kokemusta Kiina-yhteistyöstä omaavat Julian Lin, FinnLin Consulting ja Kai Stenberg, Enteq Ltd. nostivat esiin mm. olennaisia kulttuurisia eroja maidemme välillä, joista tiedoista on meille kumppaniverkostoissa toimijoille erinomaista hyötyä. He antoivat myös konkreettisia ja kokemukseen perustuvia vinkkejä, miten esimerkiksi kiinalaista liikekumppania kannattaa lähestyä (ja miten ehkä ei).

FinlandCare esittäytyi myös, ja heistä kuulemme lisää syksyn tullen FEFEn merkeissä. Finland Care toimii suomalaisen terveys- ja hyvinvointialan viennin edistämiseksi useissa maissa ja maanosissa, ja on suuntaamassa nyt yhtä painopistettään entistä vahvemmin myös Kiinaan. Tähän liittyy mm. ensi syksylle suunnitteilla oleva FinlandCare’in organisoima ministeritason delegaatiomatka Kiinaan.

Seminaarin työpajoissa osallistujat ideoivat vilkkaasti uusia aihioita tuotekokonaisuuksiksi Pohjois-Karjalan alueelta kiinalaisille tarjottavaksi. Erityisesti matkailun kehittäminen kiinalaisille suunnattuna sai keskusteluissa paljon huomiota.

FEFElle seminaari oli erittäin innostava ja kannustava. Saimme myös hyviä eväitä ensi viikolla tulossa olevaa Kiinanmatkaamme silmällä pitäen.

Meillä Suomessa ja Pohjois-Karjalassa on todellakin paljon annettavaa kansainvälisille markkinoille. Nyt tarvitaan vain määrätietoista, pitkäjänteistä ja monialaista yhteistyötä, jossa verkostoituminen myös yli maakunta- ja organisaatiorajojen on ehdoton edellytys!

 

Nyt lähdetään Kiinaan – ihanko totta?

FEFE- hanke on Karelia ammattikorkeakoulun koordinoima uusi avaus Pohjois-Karjalan osaamisen ja yritysten kansainvälistämisessä ja sen tavoite on rakentaa ikärakenteen muutokseen keskittyvä yritysten ja tuotteiden vuorovaikutteinen osaamiskäytävä Kiinan ja Suomen välille. Kaksivuotinen hanke pyrkii rakentamaan uudenlaisen yhteistyöverkoston molempiin maihin ja edesauttamaan vuorovaikutusta ja kaupankäyntiä maiden välillä.

Erityisesti hanke keskittyy Heilongjiangin maakuntaan ja Harbinin kaupunkiin, johon on olemassa pitkäaikaiset suhteet. Molemmissa maissa ikärakenteen muutos asettaa suuria haasteita alueiden palveluille ja niiden elinvoimaisuudelle. Kiinalainen kulttuuri poikkeaa suomalaisesta monin tavoin ja erityisesti tämä tulee esiin koulutusjärjestelmän ja terveydenhuollon tapauksessa. Kiina on uudelleen organisoimassa korkeakoululaitostaan, mikä tarkoitta 600 yliopiston muuttamista ammattikorkeakouluksi. Samoin Kiinan hallitus on voimakkaasti investoinut terveydenhuollon kehittämiseen ja teknologiaan.

Kiinalaisille markkinoille pääsy on vaikeaa, koska markkinat ovat sirpaloituneet ja monessa tapauksessa edellytetään tuoterekisteröintiä ja hyviä viranomaissuhteita. Olennaista on tuntea oikeat avainhenkilöt ja yhteistyökumppanit.

FEFE- hankkeessa on mukana Meijiao Xue-Pykäläinen Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta, minkä vuoksi yhteistyöverkostojen rakentaminen Kiinaan on huomattavasti helpompaa kuin muuten olisi. Ilman häntä ja hänen verkostojaan hanketoiminta olisi hyvin paljon hankalampaa.

Hankkeen tavoite on verkottua vahvasti muihin suomalaisiin toimijoihin. Karelia ammattikorkeakoulu on FinlandCare- konsortion jäsen ja olemme verkottumassa muiden ammattikorkeakoulujen kanssa. Kiina on niin suuri joka suhteessa, että yhteistoiminta on välttämätöntä. Verkostojen avulla voidaan myös ikään kuin laajentaa hartioita ja lisätä hankkeen uskottavuutta.

Hanke on myös verkostoitunut elinkeinoyhtiöiden ja Visit Karelian kanssa ja tarkoitus on tuottaa työpajoja yhdessä muiden alueen kehittäjien kanssa tavoitteena Kiina-tietämyksen lisääminen ja yritysten kansainvälistyminen. Hanke keskittyy alkuun koulutusvientiin ja matkailuun, jotta päästäisiin käytännön toimiin. Tarkoitus on myöhemmin laajentaa toimintaa muille toimialoille.

Hankkeen aloitusseminaari on 13.5. ja paikkana Tikkarinne 9 Pieni auditorio 80200 Joensuu.

Tervetuloa!