Virtuaalitotta

RSS
FACEBOOK
FACEBOOK

Matkailija voi tehdä yhdessä päivässä valtavasti asioita: meloa koskea Sloveniassa, ratsastaa Irlannin rannikolla, purjelautailla Pohjois-Atlantilla, suppailla Espanjan aurinkorannalla, pyöräillä Saksassa ja kokeilla, miltä tuntuu hypätä seuraavien talviolympialaisten suurmäestä Pyeongchangissa, Etelä-Koreassa. Tämä ei ole unta eikä valetta, vaikka se siltä ensin kuulostaakin. Tämä on virtuaalitotta ja tulevaisuuden matkailumarkkinointia.

Edellä kuvatun ja paljon muutakin pystyi tekemään yhden päivän aikana, jos kävi Berliinin ITB-messuilla ja katsoi siellä tarjolla olleita 360-videoita. Kun vuonna 2016 löysi hajanaisella otannalla helposti neljältä osastolta virtuaalilaseilla katsottavia markkinointivideoita, tänä vuonna vastaava luku oli ehkä 15 tai enemmänkin. Jos näytteilleasettajia on yli 10 000 ja maita 180, puhutaan vielä mikroskooppisesta luvusta, mutta kuitenkin, trendi on selvä: 360-videot tulevat yhä enenevässä määrin matkailumarkkinointiin.

Mikään yksiselitteinen onni ja autuus virtuaalitodellisuus ja 360-videot eivät ole. Osalle katsojista niistä voi tulla huono olo. Tästä esimerkkinä saksalainen pyörämatka, joka kesti 5 minuuttia ja joka oli kuvattu siten, että kamera oli korkealla pyöräilijän pään tason yläpuolella. Siihen kun lisää sen, että itse istuu fillarin selässä ja polkee, mutta silmien perusteella menee aivan eri suuntaan, mitä keho kertoo pyörän satulassa, on oksettava olo valmis. Nopeat siirtymät ja korkeat kuvakulmat ovat pahoja, niissä katoaa kosketus tähän todellisuuteen. Kuulemma vain pieni osa ihmisistä reagoi 360-videoihin voimalla pahoin. Kokemuksen perusteella voisi sanoa, että ainakin toinen meistä kuuluu valitettavasti kyseiseen vähemmistöön.

Hienoa, että 360-videoita tehdään, sillä niiden avulla oikeasti pääsee katsomaan esimerkiksi sitä, missä ympäristössä mahdollisesti tulevan matkansa viettää. En ole käynyt Dubaissa, mutta aavistan, miltä kaupunkikuva pilvenpiirtäjineen näyttää, koska olen käynyt siellä virtuaalisesti. 360-videot aiheuttavat kuitenkin kuvanlaadullaan usein enemmän turhautumista kuin riemua. Ruotsin mökkilomalla näki vilauksen mökistä, josta ihmiset lähtivät uimaan ja kehottivat katsojaa mukaan. Suttuisen kuvan takia saattoi kuitenkin vain kiittää, kun alle kahden minuutin videopätkä päättyi. Ihmisten iloiset ilmeet saattoi juuri ja juuri arvata epäselvästä videosta, joten kyllä videon laadulla on iso merkitys siinä, mitä katsojille halutaan kertoa. Perinteisten videoiden kuvanlaatu messuilla oli erinomainen, mutta vielä on matkaa siihen, että päästään samaan 360-videoissa.

Usein myös videon asiakkaalle tarjoamaa lisäarvoa ei ole välttämättä mietitty riittävästi. Jollakin saksalaisella osastolla oli keinu, jossa saattoi virtuaalilasit päässä istua ja kiikkua samalla, kun kuva kertoi sinun nousevan piirretyn kaupungin ylle. Kieltämättä, pahaa oloahan se tiesi, kun keinumiseen yhdisti ylös nousemisen. Kohdistamalla katseen tiettyyn rakennukseen sai piirretystä maisemasta nousemaan kohteiden nimiä esiin. Mieleen jäi kysymys, entä sitten? Miksi ihmeessä? Esittelijä vastasi, että tavoitteena oli saada asiakas rentoutumaan ja tuntemaan vapautta, mitä keinu edustaa. Itse filmiä ja sen sisältöä hän ei osannut perustella.

Mietittävää on vielä siinäkin, miten pahaa oloa voisi vähentää ja mahdollistaa asiakkaan liikkuminen jotenkin sen mukaan, miten videolla liikutaan. Pyöräilyssä sitä oli yritetty, mutta kuva kertoi toista kuin keho, joten tulos oli kehno. Irlannin ratsastusvideo oli onneksi lyhyt, siinä ei ehtinyt pahaa oloa tulemaan, mutta purjelautailu aallokossa alkoi jo yököttää. Erilainen yritys oli Slovenian osastolla, jossa koskikajakki oli mustekala-kuminauhoilla kiinnitetty puolikkaan jumppapallon päälle. Eikun kajakkiin, virtuaalilasit silmille ja mela käteen, niin koskiseikkailu saattoi alkaa. Kieltämättä alle kaksi minuuttinen vaativan kosken melonta oli niin toden tuntuinen kokemus, ettei voinut muuta kuin käyttää kaikki oppimansa koskikajakin ohjausliikkeet ja meloa tukka hikimärkänä koskea alas. Riemastuttava kokemus!

Ehkä kuitenkin kaikkein eniten mieleen jäänyt virtuaalielämys oli tulevien talviolympialaisten suurmäestä hyppääminen. Korkeanpaikan kammoisena en ikinä kiipeäisi koko mäkeen, mutta virtuaalilasit silmillä sitä rohkeni omalle epämukavuusalueelleen. Ensimmäisellä hypyllä ponnistus ei ollut ihan kohdallaan, mutta toisella tuli jo leiskautettua K-pisteen tuntumaan. Sitä sai sitten sankarina tuulettaa ihan kunnolla, kun katsojat hurrasivat ja taputtivat käsiään.

Virtuaaliterveisin (jo lomalaitumille karanneena)
Raija


Parasta maalla -blogissa käsitellään maaseutumatkailuun ja sen kehittämiseen liittyviä ajankohtaisia aiheita. Kirjoittajina toimivat niin hankkeen työntekijät kuin alan toimijat eri puolilta Suomea. Mikäli palat innosta päästä kertomaan omia ajatuksiasi matkailun kehittämisestä, niin ota yhteyttä meihin päin (tero.taatinen(a)karelia.fi)

Lisätietoa Rural Finland -koordinaatiohankkeesta: http://ruralfinland.karelia.fi/
Twitter: https://twitter.com/RuralFinland
Facebook: https://www.facebook.com/RuralFinland/

YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCJgdB-HqV9S7lNT6VieEUhQ

RSS
FACEBOOK
FACEBOOK

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *