Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2016

Projekteilla on iso rooli Karelia-amk:n tietojenkäsittelyopinnoissa

Meillä syksyllä 2014 opinnot aloittaneilla tietojenkäsittelyopiskelijoilla käynnistyi tällä viikolla jo kolmas suurehko projektiopintokokonaisuus. Ensimmäisen projektin toteutimme ensimmäisen lukuvuoden keväällä ja toisen viime syksynä. Nyt alkanut opintojakso on nimeltään ICT-suunnitteluprojekti ja se linkittyy luontaisesti samanaikaisesti käynnissä oleviin kieli- ja viestintäopintoihin.

Projektiopinnot koen henkilökohtaisesti erittäin mielekkäiksi. Niissä pääsee aidosti oppimaan paitsi teknistä toteuttamista, myös esimerkiksi ryhmätyöskentelyä, hajautetun kehityksen ominaispiirteitä, ohjelmointisuunnittelumalleja sekä viestintätaitoja. On myös mukava päästä juttelemaan kollegoiden kanssa esimerkiksi projektin vaatimuksista sekä niiden mahdollisista ratkaisuista – ja ihan ylipäänsä turisemaan niitä näitä. Itsenäinen työskentely on välillä turhan yksinäistä hommaa.

Kimppakoodaus on kivaa!

Kimppakoodaus on kivaa!

Olemme jakaantuneet nyt alkaneella ICT-suunnitteluprojekti –opintojaksolla kuuteen ryhmään. Ryhmät on jaettu opiskelijoiden persoonallisuustestien sekä toimeksiantotoiveiden mukaan. Jokainen ryhmä toteuttaa siis eri toimeksiannon eri toimeksiantajalle. Itse olen esimerkiksi ryhmässä, jonka tehtävä on uudistaa toimeksiantajan verkkosivu- ja sähköpostijärjestelmät ja kadottaa vanhat verkkosivut Internetin uumenista kummittelemasta lopullisesti. Muilla ryhmillä on työn alla muun muassa peliprojekteja, tietokantasovelluksia ja niin edelleen.

Projektin arviointeihin vaikuttaa itse suorituksen lisäksi myös suoritustapa. Projektityöskentelyn tulee olla  dokumentoitua ja hallittua. Voisin verrata tätä vaikkapa siis mäkihyppyyn: lopulliseen tulokseen ei vaikuta vain hypyn pituus vaan myös tyyli. Pisin hyppy ei aina voita.

Projektiryhmien sisällä tehtävät on pyritty jakamaan ryhmäläisten omien mielihalujen mukaan. Pääsääntöisesti kaikki sijoittuvat joko tekniseen- tai projektihallinnolliseen rooliin. Itse esimerkiksi toimin nykyisessä ryhmässäni ennen kaikkea hallinnollisessa vastuussa, joka oli juuri se rooli mitä olin toivonutkin.

ICT-suunnitteluprojekti –opintojakso tosiaan käynnistyi juuri ja ensimmäisen ryhmäpalaverin pidimme eilen. Emme ole siis juurikaan ehtineet vielä etenemään toimeksiantomme kanssa, mutta olen varma, että ryhmässämme saamme aikaan hyvää jälkeä. On todella mukavaa päästä työskentelemään uusien tuttavusten kanssa mielenkiintoisen projektin parissa.

Kiitos kun luet blogiamme,

– Joni

Korkeakoulupaikkaa kohti

Taas se aika vuodesta.
Monen otsalla hikikarpaloita ja vatsat täynnä perhosia. Vaihtoehtoja on kartoitettu ja päätöksiä on tehty. Korkeakoulujen nettisivut ovat käyneet niin tutuiksi, että niillä osaisi suunnistaa jo silmät ummessa. Niitä aiempia päätöksiä on pohdittu uudelleen ja mieltäkin on saatettu muuttaa. Onko tämä nyt se lopullinen päätös? Tätäkö minä nyt varmasti haluan? Ja ne hikikarpalot otsalla sen kuin kasvavat.
Siis mikä ihmeen aika vuodesta? No kevät tietty, tuo antoisa korkeakoulujen yhteishaun aika!

Kyseiset hauthan siis pärähtävät tämän kevään osalta käyntiin tällä viikolla. Moni nuori – tai miksei vanhempikin – on varmasti jo tähän mennessä käynyt läpi mielessään kaikki mahdolliset vaihtoehdot siihen mitä ja missä haluaa seuraavaksi opiskella. Sehän on iso päätös, ja jännittäminen kuuluu olennaisesti asiaan. Muistan itse jännittäneeni jo pelkkää yhteishakua aivan kamalan paljon, vaikka sehän oli pelkistetysti lopulta pelkkää hiiren klikkailua ja kirjainten näpyttelyä.

Keskustelimme äskettäin erään opiskelukaverini kanssa niistä asioista, joita olisimme itse halunneet kuulla ja tietää hakiessamme korkeakouluihin. Ainakin henkilökohtaisesti koen jännityksen lievenevän sitä mukaa mitä enemmän saan tietoa ja vinkkejä haalittua pääkoppaani. Tarkempiin hakuun liittyviin kysymyksiin saa vastauksia esimerkiksi omalta opinto-ohjaajaltaan tai ottamalla yhteyttä vaikkapa korkeakoulujen hakijapalveluihin. Etenkin hakijapalveluilla on yleensä tarkin ja ajankohtaisin tieto hakuihin liittyen.

Haut ovat toki vasta tämän jännittävän kevään alkua. Monet hakijoista kutsutaan pääsykokeisiin, joita varten saatetaan päntätä ja lukea viikkotolkulla, ja pääsykokeiden jälkeen pitäisi vielä jännittää itse kouluunpääsyä. Huh. Ne otsan hikikarpalot ovat tulleet jäädäkseen.

Vaan hätä ei ole tämännäköinen. Meiltä on promotiimin keikoilla kyselty paljon, että kuinka sinne korkeakouluun sitten oikeastaan sisälle pääsee. Toki konkreettisia ja varmoja vastauksia emme osaa antaa, sillä niitä emme tiedä, mutta saattaa meistä jonkinlaista hyötyä ollakin. Päätinkin koota pienen vinkkilistan niistä asioista, jotka ovat tulleet puheeksi promotiimiläisten keikkojen aikana, tapahtumissa tai vierailuilla.

  1. Lue ja tuplatsekkaa kaikki tarkasti. Etenkin hakiessa ja itse hakulomaketta täyttäessä on tärkeää, että ymmärtää mitä missäkin kysytään. Lue kaikki tarkasti ja tiedot täytettyäsi tsekkaa vielä, että kaikki näyttää siltä miltä pitääkin.
  2. Kaikkivoipa Opintopolku.fi. Jos jostain olen kateellinen teille tämän kevään hakijoille, niin siitä, että kaikki tapahtuu nykyään Opintopolun kautta. Siis ihan kaikki: hakulomakkeen täyttö ja lähetys, oman hakutilanteen seuranta, mahdollisten koulupaikkojen hyväksyminen… Ihan kaikki! Opintopolussa voit myös muun muassa seurata reaaliajassa omia hakujasi ja pääsykokeiden tuloksia. Rakastu Opintopolkuun! (Ja tutustuthan myös, jotta palvelu on sitten hakujen alkaessa edes jokseenkin tuttu: www.opintopolku.fi)
  3. Maltti on valttia. Odottavan aika on pitkä… Ja mitäs muita aforismeja. Kun haut on tehty, ei voi muuta kuin odottaa. Henkilökohtainen vinkkini on odottamisen ajaksi keskittyä johonkin ihan muuhun kuin siihen hakujen pohtimiseen. Mikäli aikaa on, lue vaikka kirja tai vietä aikaa ystävien kanssa – mitä tahansa, jotta haut ja tulokset eivät ole ainoita asioita mielessä.
  4. Valmistaudu. Oli se sitten pääsykoekirjan lukemista tai pääsykoelaulun harjoittelemista, valmistaudu hyvin. Tutustu pääsykoevaatimuksiin ja mahdollisiin ennakkotehtäviin huolella, ja olet jo puolessa välissä matkaa! ”Knowing your destination is half the journey.”
  5. Ole oma itsesi. Pääsykokeet vaihtelevat laajasti koulutusalasta riippuen, ja aina ei voi tietää etukäteen, mitä ja millaista pääsykoepäivänä on luvassa. Tärkein vinkki, minkä me promotiimiläiset olemme mielestämme osanneet keikoilla antaa, on se, että ole vahvasti oma itsesi. Luota omaan tekemiseesi. Näytä ja osoita aito mielenkiintosi hakemaasi koulupaikkaa kohtaan, ja tee parhaasi. Sillä pääsee jo melko pitkälle.

Kaikesta jännityksestä ja epävarmuudesta huolimatta, rakas hakija, koita nauttia tästä keväästä. Oma hakuprosessini oli yksi kiivaimmista elämänvaiheistani, joka palkittiin lopulta koulupaikalla. Toivottavasti myös sinulle löytyy unelmiesi opiskelupaikka!

Toivotamme koko promotiimin puolesta hurjasti tsemppiä ja jaksamista kevään hakuihin ja pääsykokeisiin! Ehkä nähdään Karelialla? 😉

Matkailun Anni

P.S. Kevään yhteishakuaika 16.3. – 6.4.2016. Kaikki hakukohteet löydät Opintopolusta.

Fysioterapiaa harjoittelemassa – teknologia työn apuna

Näin kolmantena fysioterapianopiskeluvuotena käytännön opintojaksot alkavat pidentyä jo useamman kuukauden mittaisiksi. Seuraavat kahdeksan viikkoa aionkin viettää meidän amkin omassa harjoitteluympäristössä, Fysiotikassa.

Fysiotikka on fysioterapiapalveluja tarjoava paikka, jonka tilat sijaitsevat Tikkarinteen kampuksella E-talossa. Harjoittelupaikka on huippu – asiakkaita on monenlaisia, käytettävää teknologiaa runsaasti käytössä ja kaikkea on lupa kokeilla. Itseäni kiinnostaa erityisesti tuki-ja liikuntaelimistön fysioterapia (perinteiset olkapää-polvikivut), mitä Tikassa pääsee todella harjoittelemaan. Asiakkaat otetaan vastaan yleensä pareittain, joten aina on tuki ja turva blackouttien varalta mukana – ja ainahan extra-silmäpari näkemässä on tehokkaampi yksi.

Fysiotikkaan voi poiketa kuka tahansa erilaisten vaivojensa kanssa ja me fysioterapeuttiopiskelijat tutkimme ja sitten yhdessä huhkimme. Ensimmäiset 3 kertaa ovat ilmaisia kaikille ja tämän jälkeen opiskelijan tarvitsee maksaa vain 3e/kerta. Jos oman kuntotason tutkiminen kiinnostaa, voidaan se arvioida pienellä maksulla pyöräilyergometritestissä: sykemittari rintaan ja polkemaan – 12 minuutin jälkeen ohjelma arvioi sydämen suorituskyvyn ja hengitys- ja verenkiertoelimistön kunnon. Sen jälkeen voimme asiakkaiden kanssa miettiä tulosta ja suunnitella tavoitteiden mukaisen kunto-ohjelman! Kehonkoostumustakin voi opiskelija mitata 10 eurolla ja selvittää esimerkiksi miten lihasmassa on omassa kehossa jakautunut.

Viime torstaina pääsimme pitkästä aikaa kertailemaan erilaisia laitteita fysioterapeuttisen tutkimisen avuksi. Seuraavassa vähän kerronkin, mitä teknologia mahdollistaa. Toisen vuoden fysioterapeuttiopiskelija Elina Lindroos testaili laitteita ja toimii kuvissakin mannekiinina.

12804016_10154117861929095_859428183_n

Gaitrite on kävelymatto, jonka avulla voidaan tutkia kävelyn biomekaniikkaa. Laite mittaa askeleiden pituutta, etäisyyttä toisistaan sekä painon jakautumista ja siirtymistä jalkapohjalta toiselle. Sen avulla voidaan löytää syitä mm. erilaisiin alaraajaongelmiin ja havainnollistaa asiakkaalle kävelyn eri vaiheita. Kävelymatossa on yli 13 000 sensoria, jotka välittävät askeleet tietokoneelle, joka analysoi tuloksia. Lisäksi kamera kuvaa kävelyn reaaliajassa, ja näin kävelyn eri vaiheita voidaan seurata eri lähteiden kautta.

12804106_10154117861989095_1559990994_n

Metitur on tasapainolevy, millä voidaan mitata huojuntaa. Paikallammekin seistessä tapahtuu meissä pientä liikettä, mitä laite mittaa ja näin voimme arvioida kaatumisriskiä sekä harjoittaa tasapainoa. Laitteella voidaan myös mitata, seisommeko tasaisesti molempien jalkojen päällä vai onko meissä puolieroja – kaikki tämä tieto on tärkeää, jotta tiedämme minkälaisesta terapiasta asiakas hyöytyy ja mitä hän tarvitsee. Erityisesti neurologisille asiakkaille, joiden asentotuntemus on heikentynyt eikä toista puolta välttämättä tiedosteta, on visuaalinen metituur erinomainen symmetrisen vartalonkäytön ohjaamiseksi. Laitteesta voidaan esimerkiksi valita erilaisia tehtäviä, joissa asiakkaan tulee painonsiirroilla liikuttaa näytössä näkyvää pistettä tietyllä radalla.

12825155_10154117862019095_793336422_n

Hur-kuntosalilaitteet toimivat ilmanpaineella ja eroavat ”tavallisista salilaitteista” niin, että vastus mukautuu asiakkaan tuottamaan voimaan liikkeen nopeudesta riippumatta. Kuvassa mitataan etureiden ojennusvoimaa polven ojennus-koukistus -harjoittelulaitteeseen lisätyllä mittausjärjestelmällä. Esimerkiksi polvikivuista kärsivätä asiakkailta tämä tieto on tärkeää. Polven ojennusvoiman on oltava riittävä, jotta kävellessämme kuormitamme oikeita lihaksia ja näin vähennämme kudosvaurioiden riskejä. Lisäksi etureidellä on tärkeä tehtävä toimia polven iskunvaimentimena sekä tukea niveltä.

Vaikka laitteita löytyy nykyään joka lähtöön, on fysioterapeutin tärkeimmät työvälineet tarkat silmät, hyvä kehon biomekaniikan ja anatomian tuntemus sekä kuuntelevat korvat. Kaikkia näitä voi kehittää ainoastaan tekemällä tätä työtä ja näkemällä mahdollisimman paljon. Siksi juuri tykkään fysioterapian opiskelusta ja ammatista ylipäätään! Miten mielenkiintoista on huomata, miten paljon nykyään näkee syy-seuraussuhteita ja kuinka pienilläkin asioilla voi olla iso merkitys.

Motivoivaa tulevaa viikkoa kaikille, keep in touch!

– Marleena