Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2016

Hiiohoi työelämä – täältä tulee tulevaisuuden ammattilaisia!

Tämä viikko on ollut Kareliassa syyslom…itsenäisen opiskelun viikko! Meidän ryhmällä alkoi kuitenkin harjoittelu, joten on taas aika lähteä kokeilemaan siipiään ja soveltamaan oppimaansa käytännössä. Myös minä ja opiskelukaverini Janne aloitettiin fysioterapeuttiopintojemme toinen harjoittelujakso: ensimmäinen koulun seinien ulkopuolella, sillä suoritimme viime kevään harkan Fysiotikassa, joka on siis Karelia-ammattikorkeakoulun oppimisympäristö – ja mahtava harjoittelupaikka!

elina

 

Maanantai-aamuna hyppäsimme autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Enon terveysasemaa, joka tulee olemaan harjoittelupaikkamme seuraavat viisi viikkoa. Jännitystä lievensi lähellä oleva vertaistuki, ja perille päästyämme mukavat harjoitteluohjaajamme työpaikalla.

terveyskeskus-aula

Viikkoon on mahtunut tunteita laidasta laitaan: epävarmuutta, onnistumisen kokemuksia, hymyä ja haikeuttakin. Totuttelua terveyskeskusympäristöön ja vuodeosastolla työskentelyyn, uuden opettelua, vanhan kertusta, ihania puheliaita pohjois-karjalan ihmisiä, mielettömiä tsemppari-asiakkaita, hikikarpaloita otsalla jännittävässä kävelynohjaustilanteessa, sekä yltyvää tiedonjanoa. scapula

30 kilometrin työmatka on osoittautunut mukavaksi hetkeksi purkaa päivän sattumukset ja tuntemukset.

maisema

 

 

 

 

 

 

Enon kylä (nykyisin osa Joensuuta) oli saanut aikoinaan perinnön vanhusten hyväksi, joka oli käytetty seniorisalin perustjannesaliamiseen. Mikä mahtava sijoitus! Hienoa huomata, miten ahkerassa käytössä sali on! Myös me hyödynnämme fysioterapian asiakkaiden kanssa salia päivittäin.

Myöskään sen sosiaalista merkitystä ei voi väheksyä, ja kuntosalilaitteiden ohella yksi salin suosituimmista laitteista onkin keinutuoli, ja salilla voi vaikka keitellä kahvit.

 

 

Aurinkoisia syyspäiviä kaikille ja virtaa arkeen!

Lunta jo odotellen, promotiimin Elina ^_^

Hyvinvointipäivä Lykynlammella

Matkailualan toisen vuoden opiskelijoiden syyslukukausi alkoi vauhdilla, kun aloimme heti Matkailun trendit ja teemat-kurssilla suunnittelemaan hyvinvointipäivää Lykynlammelle matkailualan opiskelijoille. Päivän teemana oli hyvinvointimatkailuun liittyvät asiat kuten luonto, kestävä kehitys, hyvä ruoka sekä yhdessä oleminen.

Tehtävännämme oli suunnitella ja toteuttaa kyseinen tapahtuma yhdessä ryhmämme voimin. Vastuualueita olivat mm. ohjelman ideointi, ruokailun suunnittelu, tapahtuman markkinointi, osallistujien opastus sekä turvallisuussuunnitelman laatiminen.

blogi3 blogi1

Pääsimme kaikki siis hyvin konkreettisesti tapahtuman järjestämiseen käsiksi. Omasta mielestäni tämä oli hyvin opettavainen projekti, sillä aina kaikkien paperille syntyvien ideoiden käytännössä toteuttaminen ei olekaan niin yksinkertaista kuin luulisi.

Pikku hiljaa päivän ohjelma alkoi rakentua valmiiksi sekä tarvittavat järjestelyt rullata eteenpäin. Vaikka meillä oli aikaa paljon käytettävissä, silti tuntui, että itse h-hetki 6.10. ilmestyi kalenteriin hetkessä!

blogi2 blogi4

Ohjelmassamme oli erilaisia toiminnallisia rasteja, joita osallistujat kiersivät joukkueittain ja keräsivät leikkimielisesti pisteitä tehtävistä. Edessä joukkueilla oli muun muassa kasata luonnonmateriaaleista tunnettu nähtävyys, käyttää luovuutta selfie-haasteessa ja pähkäillä Suomen kartan avulla, miltä alueelta tietyt suomalaiset perinneruoat ovat lähtöisin. Kodalla lämmiteltiin nuotion ääressa vaahtokarkkeja paistellen. Päivän päätteeksi paras joukkue sekä tsemppari palkittiin pienellä palkinnolla.

img_1763

Päivä hurahti vauhdilla ohi ja itselleni jäi tapahtumasta hyvä mieli ja energinen olo. Olimme koko opiskelijaryhmämme kanssa tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka kaikki ei aivan suunnitelmien mukaan aina mennytkään. Mutta aina oppii lisää ja odotankin innolla uusia haasteita!

-Essi

 

Terveiset Hollannista!

 

img_6201

Parasta opiskelijaelämässä on se, että opiskella voi myös ulkomailla, vaikka vain viikon kerrallaan ja palata takaisin kotiin reppu täynnä uusia kokemuksia ja ideoita!

2016-10-04-photo-00000018

Reilu viikko sitten tusina kolmannen vuoden sosionomiopiskelijoita lähti opintomatkalle syksyiseen- mutta lämpimään Hollantiin. Osa porukasta vietti viikonlopun tutustuen Amsterdamin vilkkaaseen elämään auringosta ja nähtävyyksistä nauttien, maanantaina matkustimme junalla Leeuwardeniin, jossa opiskelu sai alkaa! Viikon aikana pääsimme tutustumaan Stendenin yliopiston sosiaalialan opiskelijoiden arkeen sekä kauniiseen Leeuwardenin kaupunkiin.

img_6202

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Opiskelu alkoi maanantaina, jolloin kampuksen sosiaalialan opettajat sekä opiskelijat kertoivat tulevien päivien ohjelmasta ja heidän opetussuunnitelmastaan. Opintojakso, johon pääsisimme viikon aikana hetkeksi mukaan, oli Yhteisöhoivaan liittyvä kokonaisuus: Minor Community Care. Mielenkiintoista ja uutta!

img_6203

Tiistaina ja keskiviikkona pääsimme mukaan meille täysin uuteen tapahtumaan nimeltä Hackathon. Tapahtuma tai oikeastaan työmenetelmä tapahtui paikallisessa ostoskeskuksessa 24- tunnin ajan, ideoimme ja suunnittelimme tiimeissä yhteisöllisyyttä nostattavia toimintoja asuinalueelle.

Tiimejä oli yhteensä kahdeksan ja voittajatiimi sai 500€:n palkinnon ideansa toteuttamiseen- arvatkaas kenen tiimi voitti! 😉

img_6204

Opintomatka oli upea ja ikimuistoinen kokemus, suosittelen lämpimästi lähtemään ulkomaille opintomatkalle tai vaihtoon, jos siihen on mahdollisuus!

 

 

Terkuin promotiimin Jenni.