Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2017

Luonnosta voimaa ja hoivaa

Vihdoin se on paketissa, nimittäin fysioterapiakoulutuksen opinnäytetyö! Se paljon puhuttu, hämmennystä, stressiä, epätoivoa aiheuttanut – ja toisaalta onnistumisen ja oppimisen kokemuksia tuottanut pitkällinen prosessi on ohi! Lopulta tästä prosessista sitten (plops vaan!) syntyi tuotos, jota nyt arvioidaan suurennuslasin alla, jotta olemmeko minä ja tuotokseni tarpeeksi kypsiä valmistumaan tästä opinahjosta.

Jotta opinnäytetyöprosessi voi käynnistyä, tarvitaan aihe, jonka ympärille opinnäytetyötä aletaan työstämään. Minun opinnäytetyöni aiheena oli Green Care -menetelmät kuntoutumisen tukena. Green Carella tarkoitetaan hyvinvoinnin tukemista luonnon ja sen elementtien avulla. Oma aiheeni syntyi omasta sisäisestä kiinnostuksesta luonnon hyvinvointivaikutuksia kohtaan, ja siksipä aihe olikin juuri minulle sopiva! Kiinnostava aihe onkin avainasemassa siinä, että opparia jaksaa työstää viikosta ja kuukaudesta toiseen ja innostua siitä aina vaan uudelleen.

Luonto on lähellä allekirjoittaneen sydäntä ja siksipä halusin tarkastella sen tarjoamia mahdollisuuksia fysioterapian näkökulmasta.

Ideasta tehdään ensin ideapaperi, joka pyöräyttää prosessin liikkeelle. Työlle nimetään ohjaaja ja opiskelija kirjoittaa opinnäytetyösuunnitelman, jonka perusteella varsinaista opinnäytetyötä aletaan toteuttamaan. Ammattikorkeakoulussa opinnäytetyön voi toteuttaa joko toiminnallisena tai tutkimuksellisena opinnäytetyötä, opiskelijan intressien mukaan. Opinnäytetyölle on yleensä suotavaa etsiä toimeksiantaja, jonka tarpeisiin opinnäytetyö vastaa. Oman opparini toimeksiantajana oli Green Care – Green Karelia –hanke. Suunnitelmana oli tuottaa hankkeelle audiovisuaalinen esitemateriaali, joka esittelee Green Caren mahdollisuuksia osana kuntoutusprosessia. Tämä toimeksianto oli itselle mieluinen, sillä voisin innokkaana harrastelija-valokuvaajana hyödyntää sen toteuttamisessa omaa valokuva- ja videomateriaalia.

Luonnosta löytyy loputtomasti mielenkiintoista kuvattavaa.

Opinnäytetyöprosessi voi avata opiskelijalle myös ennalta-arvaamattomia ovia ja tuoda uusia tuulia opiskelijan arkeen. Minut se vei toimeksiantajani kautta muun muassa fysioterapian harjoittelujaksolle sosiaalipedagogiselle hevostilalle ja erilaisiin mielenkiintoisiin Green Care -koulutuksiin kouluttautumaan. Pääsin myös edustustehtäviin esimerkiksi Silva -metsänäyttelyyn ja esittelemään opinnäytetyötäni linja-autolastilliselle kuntoutuspalveluiden maksajatahoja ja muita asiaan vihkiytyneitä. Omia rajojaan pääsee kokeilemaan, ja ainakin itselleni tämä prosessi tarjosi uusia hienoja tilaisuuksia syventää omaa osaamistaan.

Hevosen kanssa toimiminen tarjoaa paljon mahdollisuuksia kuntoutustyöhön.

Monen mutkan kautta ja hyvin monen version jälkeen lopullinen opinnäytetyöni oli esityskunnossa. Opinnäytetyön esittely tapahtuu opinnäytetyöseminaarissa, jossa paikalla on opinnäytetyön esittäjän lisäksi opinnäytetyön ohjaaja, vertaisarvioijat, mahdollisesti toimeksiantajan edustaja sekä muita asiasta kiinnostuneita. Kun oppari on esitelty opiskelijalla on vielä halutessaan mahdollisuus hioa työtä. Sitten oppari lähtee vielä plagiointitarkastukseen ja opinnäytetyön arviointiin. Tässä vaiheessa opiskelijan tunnelmat ovat sekavat: huh, prosessi on ohi! Mutta mitäs nyt? Lähes vuoden on verran työn parissa enemmän ja vähemmän tiiviisti vietetty aikaa ja siitähän on tullut kuin oma lapsi…joka nyt lennähtää maailmalle! Ja niin lennähdän minäkin, nimittäin fysioterapiaopintojen viimeiselle harjoittelujaksolle Nepaliin!

t. Promotiimin Elina

ps. Nähdään vielä Studia -messuilla!

Talotekniikan opiskelijan päivä

Aamulla herätys soi jo hyvissä ajoin 07:00, tarkoituksena lukea seuraavan päivän tenttiin. Kahvinkeitin ensimmäisenä porisemaan ja leipää kyytipojaksi. Aamukahvia juodessa käynnistelin läppärin ja ryhdyin tuumasta toimeen, eli selailemaan facebookia ja iltasanomia. Tänä aamuna uutisia tuntui olevan enemmän kuin tavallisesti? No aikani selailtua rupesin lukemaan kokeeseen. Aihe oli koulussa opetettu ja tunnilla tuli oltua kuulijoiden joukossa, niin lukeminen oli ennemminkin opitun kertaamista. Tiedossa oli, että tentti on kaksiosainen, jossa olisi laskenta tehtäviä ja toisessa osiossa kirjallisia tehtäviä. Laskenta tehtäviin kuului mollier diagrammi, josta voidaan tarkastella ilman tilaa, kun sitä käsitellään tietyssä prosessissa. Kirjallisiin kysymyksiin piti lukea opintojaksolla saatu materiaali, mistä kyllä riitti luettavaa. Aikani mollieria pyöriteltyäni sekä sisäilmastosta luettuani piti lähteä aamupäivän tunneille, jotka alkoivat 10:30.

Koulussa oli tarjolla CADS -Planner suunnittelu ohjelmalla piirtämistä. Harjoituksena suunnittelimme hoivakotiin vesikiertoista patterilämmitystä, joka oli itsellä aika loppusuoralla. Loppuvaiheessa tehtävä mitoituskin, mikä laskee virtaamat lämmityspiiristä ja painehäviöt näyttivät vihreää valoa eli kaikki pitäisi ohjelman mukaan olla kunnossa. Tässä vaiheessa ollaan jo voiton puolella. Ensimmäisenä vuonna kun teki tämmöistä patterilämmitys suunnitelmaa niin, tässä mitoitusvaiheessa tuli lähemmäksi sata virhettä ja vaikka mitä varoituksia. Onneksi tästä ollaan opittu ja nyt pääsee vähemmällä virheiden korjaamisella. Enää työstä puuttuivat linjansäätö- ja sulkuventtiilit, jotta saadaan lämmitysjärjestelmä tasapainotettua.

Suunnittelussa aika yleensä tuntuu menevän nopeasti ja näin kävi nytkin, vielä jäi ensi kerralle tekemistä. Tässä välissä päivää käytiin syömässä, tarjolla oli perinteisesti monipuolista hyvää ruokaa ja todella opiskelija ystävälliseen hintaan, jos vertaa normaaliin lounaspaikan hintaan.

Iltapäivän opinnot pidettiin labrassa, jossa tämän syksyn aikana ollaan oltu melko monta kertaa ja mitä erilaisimpien asioiden tiimoilta. Tänään aiheemme kuitenkin liittyi tiedonsiirtoon, jossa ohjattiin ilmanvaihtokanavaan asennettavaa peltimoottoria. Peltimoottori on siis laite, jolla voidaan säätää ilmanvaihtokanavan ilmavirtaa automatiikalla. Pääpointti oli saada yhteys peltimoottoriin, säätää sitä haluttuun asentoon ja kalibroida se. Päivään kuului mukavasti tekemistä niin kotona kuin koulussakin, illalla taidan katsoa jonkun hyvän leffan ja rentoutua.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Markus

Metsäopiskelijan labra

Monesti tunnilla seuratessa diaesitystä se tunne ottaa vallan. Ikävystyminen. Diaesitys, joka on säestetty opettajan selostuksilla dian asioista ja sekä luokkatila, jonka seinät suorastaan aiheuttavat uneliaisuutta. Noin kymmenen minuutin jälkeen, sitä kaivaa taskustaan puhelimen ja alkaa seurailemaan somea ja tunnin asioista on tunnin loputtua jäänyt päähän vain asioita sieltä täältä, jos sitäkään.

Mutta kun tunti siirretään maastoon, jossa tehdään samoja asioita käytännössä, alkaa tapahtumaan oppimista.

On sanottu, että metsä on metsäalan opiskelijoiden labra. Tämä pitää lähes täydellisesti paikkaansa, sillä tulevat työtehtävät työelämässä vastaavat täysin tai osittain maastoharjoituksia. Kerron tässä, kuinka perjantaipäivä 3.11 kului meiltä Leimikon Suunnittelu-kurssin osalta kokonaisuudessaan Polvijärvellä, lumipeitteisen metsän ja hyvän ryhmähengen keskellä.

Lähdimme aamulla pienen brieffin jälkeen noin puoli yhdeksän maissa tekemään matkaa kohti Polvijärveä. Tarkoituksena oli nauhoittaa pian hakattava leimikko, sekä mittailla poistumia ja kertymiä kyseiseltä alalta. Leimikon, eli hakattavaksi leimatun metsän, merkitseminen eri kuitunauhoin on tärkeää, jotta paikalle tuleva hakkuukoneen kuljettaja tietää, millä alueella on tarkoitus kaataa puita. Meidän alueemme sisälsi pääosin harvennettavia kohteita, mutta myös päätehakkuuseen tulevia kuvioita. Harvennettavilta kohteilta poistetaan puita, jotta jäävät puut saavat paremmat kasvuolosuhteet tilan ja valon vapautuessa enemmän niiden käyttöön.

Matkalla kohteelle.

Saimme opettajalta ohjeeksemme nauhoittaa tilan rajat ryhmäni kanssa, eli meidän tehtävämme oli löytää ensin tilan reuna, joka päättyi uudelle kuviolle. Tämä kysyy metsäammattilaiselta suunnistustaitoa sekä kykyä käyttää paikkatietolaitteistoa. Huomasimme hyvin pian, että saamamme GPS-laite vaati suhteellisen paljon operoimista, joten suunnistimme kartan avulla alueen reunalle ja aloimme merkata puita rajapuiksi punaisen heijastinnauhan avulla. Metsäammattilaisena on kyettävä määrittämään toisinaan kuvion tai tilan raja myös paikan päältä, vaikka kartta väittäisi mitä. Huomasimme, että suotyypin muuttuessa selkeästi kangastyypiksi maaperältään, muodostui selkeä ja luonnollinen tilaraja.

Punaisella nauhalla merkitään tilan raja

Merkattuamme oman osuutemme rajasta, lähdimme muun ryhmän kanssa kokoontumispaikalle, jossa pidimme evästauon.

Toisinaan metsäpäivä kestää koko päivän ja tällöin evästä on hyvä olla mukana. Koen itse, että eväiden syöminen metsän siimeksessä luo myös mukavaa tunnelmaa ja piristää muutenkin aherruksen keskellä.

Evästauko.

Syömisen jälkeen aloimme nauhoittaa ajouria, joita pitkin metsätyökoneet siirtyvät metsässä. Näiden suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon esimerkiksi koneiden paino. Jos maa on pehmeää, tulee ottaa huomioon monia asioita, jottei monia tonneja painava kone tuhoa metsämaata tai jopa itse jää jumiin metsään. Kohteemme oli pääosin pehmeää maata, joten kehitimme ajourille kääntymiskohdat selkeästi kovemman maan kohdille, jotta ne vaurioittaisivat maan pintaa mahdollisimman vähän. Nämä urat merkittiin sinisellä nauhalla, jotta koneiden kuljettajat osaisivat seurata niitä.

Jos kuvittelette, että metsäopiskelijoilla olisi ankeaa talvisessa märässä metsässä, olette melkoisen väärässä. Nauhoittamisen ja metsässä kävelyn ohella sallimme itsellemme myös pienet lumisodat, sillä opiskelun ohessa on mielestämme sallittua pitää hauskaa.

Mediaanipuun läpimitan määritystä. Tämä on tärkeää, jotta voidaan laskea puuston poistumaa alalta.

 

Relaskoopilla määritetään puuston pohjanpinta-alaa. Kertomalla tämän puuston korkeudella ja puun muotoluvulla, saa yhden puun tilavuuden selville.

Nauhoitimme vielä lohkojen rajat punaisen ja sinisen nauhan yhdistelmällä, jonka jälkeen pääsimme mittaamaan oman kuviomme puuston. Tarkoituksena oli määritellä puuston järeyttä ja poistumaa hakkuussa. Näiden määritteleminen on tärkeää, sillä puuta myydessä tulee tietää mitä puutavaralajia se on ja kuinka paljon sitä tulee. Vaikka nämä mittaukset saattaisivat hieman poiketa todellisuudesta kertymästä, on niistä suuri apu esimerkiksi miettiessä, paljonko rahaa voidaan tarjota metsänomistajalle metsästään.

Palasimme autoille laskemaan, paljonko saisimme puuta omalta kuvioltamme. Tässä meitä auttoivat taulukkokirjat, joista on mahdollista katsoa, paljonko puuta alueella on ja miten paljon, sitä voi vähentää, jotta metsä pysyy metsänä. Päätehakkuu alueilla, jossa siis hakataan kaikki puu pois, luonnollisestikin lasketaan koko puutavarakertymä, sillä kaikki otetaan alas, säästöpuita lukuun ottamatta.

Mietimme vielä hieman koko porukan kesken varastopaikan sijaintia ja kokoa saatuamme kaikkien kertymät laskettua. Varastopaikka, eli paikka, josta kuorma-auto kerää puutavaran jälleen kuljetettavaksi, on oltava sopivassa paikassa, jotta kaikki puu mahtuu siihen ja kuitenkin sellaisessa paikassa, että kuorma-auton on lastauksen jälkeen mahdollista päästä siitä liikkeelle. Löysimme tällaisen alueen metsätien varresta, joka johti leimikolle. Varastopaikka merkittiin maastoon, jotta tulevan hakkuun toteutuessa, työkoneiden kuljettajat näkevät mihin puut on tarkoitus varastoida.

Lähdimme kohti koulua väsyneinä, mutta tyytyväisinä päivän antiin. Asiat, jotka oli käsitelty dioissa läpi aikaisemmin, saivat nyt vastinetta maastosta, jossa näimme niiden merkityksen käytännössä. Lienee turha vakuuttaa, että maasto-opetuksen merkitys on metsäopiskelijalle suunnattoman tärkeä. Tulevat työtehtävät tulevat käsittämään maastossa kulkemista, sekä samojen asioiden miettimistä, jota päivän aikana teimme. Ymmärsin varmasti itsekin enemmän aiheesta, kuin mitä koulun penkillä opin dioista katsomalla. On siis totta, että metsäalan opiskelijoille, metsä on laboratorio, jossa vaihtelevat olosuhteet luovat erilaisia tilanteita, joita ratkaisemalla oppii paljon enemmän, kuin sen mitä kirjoista voi lukea.

Eli ei näin!

Opiskeluintoa kaikille!

  • Riku