Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2018

Via Dolorosa

Otsikko jo saattaa saada ihmettelemään, että mitä ihmettä nyt on tapahtunut, Via Dolorosasta kun tulee ensimmäisenä mieleen Tommi Läntisen samanniminen kappale, joka kertoo kärsimysten tiestä. Ehkä tämä aiheeni sisältää samaa, mutta se sisältää ennen kaikkea sitä, miten metsäopiskelijat eivät anna tuumaakaan periksi, vaikka vaikeuksia olisi miten paljon. Palataanpa nyt aivan alkuun, jotta saadaan joku tolkku tähänkin tekstiin.

Viime viikonloppuna järjestettiin Meolin metsäopiskelijoiden talvikisat, joiden järjestämisestä vastasi tällä kertaa Tampereen Ammattikorkeakoulun metsäopiskelijoiden yhdistys Tampio ry. Meol (Metsäalan Opiskelijat ry.) järjestää metsäopiskelijoille kesä- ja talvikisat, joiden isännöinnistä vastaa aina kukin metsäopetusta tarjoava ammattikorkeakoulu vuorollaan. Tässä blogitekstissä en kuitenkaan aio paneutua tuohon itse tapahtumaan, se vaatisi oman blogitekstinsä kokonaan. Tässä paneudun kisojen viimeiseen päivään ja tarkemmin sieltä alkaneeseen kotimatkaan.

Kisat järjestettiin Kurussa, noin 50 kilometriä Tampereelta pohjoiseen. Sunnuntai-aamuna aloimme viimeisten kisa-ohjelmien päätyttyä lastaamaan tavaroita koulun autoon, tuohon verrattomaan Volkswagen Caravelleen, 1990-luvun dieselkäyttöiseen pikkubussiin, jolla näitä matkoja on perinteisesti ennenkin tehty. Auto oli huollettu juuri ennen matkaamme, mutta silti jo Joensuussa auto ei tahtonut startata. Yksi kisoihin lähtijöistä lainasi omasta autostaan akun, jonka ansiosta auto käynnistyi ja matka saatiin aloitettua. Kurulla, sama ongelma ilmeni uudestaan. Ilmeisesti diesel autoa on turha yrittää kylmäkäynnistää -18 asteen pakkasessa, sen seistyä pari päivää paikallaan. Siinä sitten ajateltiin, että autoon varavirtaa toisesta autosta, jolloin startti pyörähtäisi sen verran että auto käynnistyisi. Vaan ei se auttanut. Lopulta todettiin, että paras konsti on työntää auto käyntiin, pientä alamäkeä kun tuntui sopivasti löytyvän.

Opiskelijat miettimässä, että mitähän sitä sitten…

Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Autoa työnnettiin sen verran että vauhtia oli tarpeeksi ja se ehti lupaamaan kerran, mutta sammui. Auto saatiin uudestaan sopivaan vauhtiin, mutta työntäjien näkökulmasta vaikutti erikoiselta, että auton kuljettaja ei nostanut kytkintä ollenkaan, eikä auto käynnistynyt. Kuski kertoi meille syyn. Kesken työntämisen, vaihdekeppi oli mennyt täysin vetkuliksi ja allekirjoittaneen piti itse käydä varmistamassa asia. Vaihdekeppi heilui edes takaisin holtittomasti, eikä se ollut siis enää kiinni voimansiirrossa. Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että vaihteensiirtäjä oli katkennut tyvestään ja auto oli siis täysin viraton. Se tarkoitti useampaa metsäopiskelijaa ilman toimivaa autoa sunnuntai-aamuna klo 11 Kurussa, 400 kilometrin päässä Joensuusta.

”Miehistä parhaat käy matkamme pääl
Jo nälkäiset veet laivaamme piirittää
Sateenkaarenmaa jäi kauas taa
Kun ystävyys, toivo ja veljeys
Ahto jäihin paiskataan”*

*Tommi Lähtinen: Via Dolorosa

Siinä sitten yksi, jos toinenkin alkoi olemaan yhtaikaa suuttunut, surullinen, mutta silti päällimmäisin tunne oli tässä vaiheessa nauru, sillä eihän tällaista nyt voisi tapahtua. Lopulta löydettiin paikallinen autokorjaamo ja korjaaja itsekin löytyi myymälästään. Hän tiesi kertoa meille, että olisi mahdollisesti olemassa vastaava auto, josta varaosan voisi saada, toisella paikallisella yrittäjällä. Päädyimme soittamaan hänelle ja sieltä kerrottiin, että auto on kyllä olemassa. Toki se oli hangen alla ja osa pitäisi irrottaa lumen keskellä pakkasessa, mutta se nyt on ihan normaali setup. Autokorjaamon omistaja tuli antamaan meille virtaa autoon sen verran, että se käynnistyi lopulta. Tästä oltaisiin varmasti oltu mielissään, jos auto olisi toiminut. Caravelle päätettiin siirtää siten, että laatikosta suoraan ottamalla saataisiin päälle yksi pykälä, jolla ajamalla se saataisiin tuon paikallisen yrittäjän hallin pihaan.

Vara-osa auton esiin kaivuu

Tuumasta toimeen ja ei siinä kauaa mennyt, kun oltiin jo

odottamassa hallin pihalla yrittäjää, joka pian saapuikin paikalle. Autoimme toiminnassa parhaamme mukaan ja allekirjoittanut pääsi myös toteuttamaan yhtä suurimmista haaveistaan: Tekemään autoremonttia pakkasessa. Okei, tosiasiassa tämä yrittäjä irroitti meille tuon osan ja asensi sen myös paikalleen, meidän auttaessamme häntä. Itse esimerkiksi irroitin pihdeillä vanhaa vaihteensiirtäjää uuden tieltä, tiputtaen samalla kelloni. Tässäkin vaiheessa porukkaa vielä nauratti, sillä olihan koko tilanne nyt absurdi: Mies, opiskelijahaalarit kokonaan päälle puettuna, irroittamassa auton rikkoutunutta osaa ja hänen kellonsa tipahtaen samalla kolisten moottoritilaan. Oheisesta tilanteesta napattiin muutamakin kuva ja oheinen video.

#turkulainenvaihdelaatikko

https://www.facebook.com/Jimpojns/videos/1941333805895037/

”Hei hei mitä kuuluu
Sä kysyt ja kaikki on ok
No hyvä sun on puhuu
Kun sä et tiedä miltä musta tuntuu”*

*Apulanta: Hei hei mitä kuuluu

Autohan saatiin siis lopulta kuntoon ja voi sitä riemun määrää, kun Klonksvagen Kuruvelle liikkui jälleen. Kiitimme yrittäjää, Jykän Klapia loistavasta palvelusta ja lupasimme mainostaa yritystä, kuten minäkin nyt tässä tein. Autot liikkuivat lopulta kohti Joensuuta, välipysähdyksenä päätettiin ottaa vain Jyväskylä, jossa oli tarkoitus syödä vähän kiinalaista. Matka sinne sujuikin kommelluksitta, Caravellen jarrujen osa-aikaista työsopimusta lukuunottamatta. Jyväskylästä löytyi sitten parkkipaikka ja me toisessa autossa istuvat soittelimme sitten, mihin tämän volkkarin porukka oli ajanut. Puhelun aikana jo kävi ilmi, että ei se kotiin ajaminen nyt sitten olekaan nuinvain naksauttaa homma.

Auton avain evp.

Auton avain oli ovia lukittaessa katkennut kuskinpuoleiseen lukkoon, jättäen jäljellä vain avaimen tyven. Eihän siinä lipsahtanut kuin hiljainen v***u ulos huulilta, kun tuntui ettei tämä nyt voinut olla mitenkään mahdollista. Ruokaa syödessä porukka oli jo hiljaista, kukaan ei enää jaksanut miettiä miten tästä jatketaan. Osa porukasta oli valmis jatkamaan matkaa bussilla, osa sai toisen autokyydin sattumalta ja muutama kaveri päätti jäädä Jyväskylään yöksi, sillä eihän tuota autoa voinut oman onnensa nojaan jättää Jyväskylään. Auto jätettiin viettämään yötään parkkipaikalle, kun kukin suuntasimme tahoillemme. Huvittavin asia oli tajuta, että kaveri, joka oli lainannut autostaan akun Caravelleen, teki matkaa kohti Joensuuta nyt ilman tuota akkua. No, sekin asia taisi jotenkin selvitä.

Mutta ei se tähän vielä loppunut se riemu. Allekirjoittaneen tehtävä oli selvittää maanantai-aamuna, Jyväskylässä yöpyneille uuden avaimen koodi, koska vara-avaimen toimittaminen Jyväskylään ei vaikuttanut mahdolliselta. Avaimen koodi saatiinkin nopeasti paikalliselta suutariliikkeeltä ja niin Jyväskylässä saatiin luotua autoon sopiva avain. Jyväskylästä auto jatkoi matkaa Joensuuhun, johon pojat saapuivat kello 17 maanantai-iltana… noin 30 tuntia kisojen päättymisen jälkeen.

Näin muutaman päivän jälkeen koko tapahtuneelle osaa jo nauraa ja reissusta muodostuneen kymmenen laulun ja useampaan kymmenen eri häshtägin jälkeen on tämä varmasti yksi niistä tapahtumista, jotka jäävät mieleen varmaan loppuiäksi. Olen tekstin lomassa viljellyt muutamaakin laulua, mutta itselleni tulee mieleen vielä yksi kipale, johon tämä sekava, mutta seikkaperäinen teksti on hyvä päättää. Mietin nimittäin jo Kurulla, että jos jollakulla meistä olisi ollut vaikka sovitut treffit Joensuussa vielä sunnuntaina, niin tällainen selitys tuskin olisi mennyt läpi, sen verran kalajutulta se vaikuttaa. Siksi siis oheinen kappale. Kyllä tuollaiselle reissulle uudestaankin lähtisi… mutta ehkä hieman vähemmillä automurheilla kuitenkin 🙂

Made by:
Jenna Heikkinen

Mukavaa talvenjatkoa!

-Riku