Uusi Promotiimi tutuksi: Väinö

Hei kaikille lukijoille!

Kuva kesältä, kun oli vielä lämmintä!

Minun nimeni on Väinö ja opiskelen toista vuotta Karelia-Ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. ikää on 22 vuotta ja tällä hetkellä olen erittäin tyytyväisenä puskemassa opinnoissa eteenpäin. Valitsin aikoinaan tradenomilinjan, sillä koin saavani eniten hyötyä uralleni taloushallinnon opiskelusta. Toisaalta en ollut vielä hakuvaiheessa varma, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Valitsemani ala on ainakin tähän mennessä osoittautunut erittäin mielenkiintoiseksi ja juuri minulle sopivaksi valinnaksi: johtaminen, myynti, markkinointi ja yrittäjyys ovat nyt todella lähellä sydäntä.

Tavoitteita ja aktiivisuutta opiskelijaelämässä

Minulla oli monta tavoitetta opintojen alussa: halusin löytää mieleisiä työpaikkoja, halusin aktivoitua koulun ohella järjestöpuolella sekä kaikista tärkeimpänä menestyä opinnoissa. Ensimmäisen puolen vuoden aikana palaset alkoivat loksahdella kohdalleen, kun opinnot alkoivat maistua, löysin mielenkiintoista järjestötyötä Joensuu Entrepreneurship Society-nimisestä järjestöstä sekä kesätyöehdotuksia alkoi sadella monesta suunnasta.

Olen tunnettu aktiivisuudestani opiskelijapiireissä, ja heti ensimmäisestä vuodesta asti olen kahlannut useimmat opiskelijamieliset tapahtumat läpi. Ystäväni naureskelevatkin joskus, että olen niitä harvoja ihmisiä, jotka voivat olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Toisaalta minulta tullaan kysymään neuvoa, jos tulee jokin ylittämätön este tai ongelma tielle: olen luottokaveri monelle niin VIP- kuin myös tuutorin roolini myötä. VIP-opiskelijana(välittämisen ilmapiiri) olen päässyt parantamaan oman luokkani henkeä ja tuutorina taas ohjaamaan ensimmäisen vuoden tradenomeja opiskelijaelämän kiemuroissa.

Olen tykästynyt koulussamme niin opiskelijakunta POKA:n, ainejärjestöni Kilta-Ry:n sekä erilaisten jaostojemme toimintaan. Joka viikko on löytynyt mielekästä tekemistä opintojen lisäksi esimerkiksi POKA:n järjestämien tapahtumien, koulutusten sekä Sykettä-liikuntapalvelun kautta. Toimin myös tänä vuonna POKA:n edustajistossa,lähinnä valvomassa hallituksen toimintaa.

Kohokohtia ja tulevaisuuden näkymiä

Minä itse juontamassa Juhani Tammista lavalle POLKU-viikolla Kuva: Mona Räsänen

 

 

 

Yksi opiskeluideni kohokohta on ollut varmasti POLKU-yrittäjyysviikon järjestäminen. POLKU on Pohjois-Karjalan suurin yrittäjyystapahtuma, joka on rakennettu lähes kokonaan opiskelijoiden voimin. Yrittäjyyskasvatus, uuden oppiminen, verkostoituminen sekä motivoituminen ovat viikon kantavia teemoja, ja siksi lähdin rakentamaan tätä viikkoa. Karelia-Ammattikorkeakoulun opiskelijoille viikolle osallistuminen oli ilmaista ja siitä sai jopa opintopisteitä! Saatan kirjoittaa myöhemmissä blogeissa POLKU-viikosta lisää. Tästä linkistä voit käydä tutustumassa tämän vuoden ohjelmaan sekä vilkaista aftermovien! http://polku.es/#

Opintoni jatkuvat seuraavana keväänä Y-akatemian puolella, josta löytyy lisätietoja aiemmista blogipäivityksistä. tehtyäni järjestötyötä yritysmaailmassa pitkän tovin, koin tämänb olevan mielenkiintoisin linja jatkaa opintoja. Minulla on myös useampia liikeideoita jo kehitteillä, joten parasta onkin päästä testaamaan omaa luovuuttaan turvallisessa ympäristössä. Olen myöskin aktiivisena osana Promotiimiä, ja minut voitkin tulevaisuudessa bongata Karelian pisteillä ympäri Suomea. Haaveenani ennen opintojen päättymistä on lähteä vaihtoon, ja vieläpä mahdollisimman kauas.

Nähdään koulussa ja kiertueilla!

-Väinö