Russia Intensive Programme – Upea kokemus!

Hei vain kaikille opiskelijatovereille!

Syksy alkaa olemaan takana päin ja sen huomaa viimeistään siitä, kun katsoo ulos ikkunasta ja huomaa, että pimeyttä on tasapainottamassa edes pieni määrä tuota valkeaa, jota myös lumeksi kutsutaan. Kaamos alkaa vaivaamaan ja tekee mieli käpertyä peiton alle odottamaan kevättä tai tulevaa joululomaa. Eiköhän tsempata siihen asti kuitenkin, saa sitten rentoutua.

Haluaisin kuitenkin kääntää katseet tulevaan kevätlukukauteen tai omalla kohdallani, viime kevääseen ja helmikuuhun. Kuten otsikossa jo mainitsin, Russia Intensive Programme on kurssi, joka on toteutettu Kareliassa jo useampana vuonna ja kurssi johon otin osaa, oli kahdeksas vuosikurssi. Voisin käyttää tämän blogikirjoituksen nyt kertomalla kurssista, kokemuksistani ja siitä, miten sinäkin voit päästä mukaan!

Russia Intensive Programme on Karelia-ammattikorkeakoulun ja St. Petersburg State Forest Technical University:n yhdessä toteuttama kurssi, jossa on mukana opiskelijoita kummastakin koulusta. Kurssi pyritään toteuttamaan monialaisesti ja meidän kurssillamme oli mukana opiskelijoita liiketalouden, International Business, matkailun, konetekniikan ja tietysti metsäalan koulutuksista. Kurssi koostui helmikuussa intensiiviviikosta Pietarissa, jolloin Karelian opiskelijat vierailivat Pietarissa ja myöhemmin huhtikuussa kurssin pietarilaiset opiskelijat tulivat vierailemaan Joensuussa. Kummatkin vierailut sisälsivät luentoja, vierailuja paikallisissa yrityksissä, sekä mukavaa yhdessäoloa.

Helmikuun intensiiviviikko alkoi pikkubussimatkalla Wärtsilä-talolta kohti Pietaria. Näin jälkeenpäin on todettava, että vaikka onkin kliseistä sanoa, sen huomasi kun raja oli ylitetty, että nyt ollaan vieraan vallan puolella. Ei pelkästään se, että tiekylteissä oli erilaiset aakkoset, mutta yksinään tiet ja liikennekulttuuri kertoivat sen viimeistään. Tämä oli ehdottomasti yksi varsinainen kokemus, sillä kyllä se hymyilytti väkisinkin, kun ensin pelästyy kuinka tässä käy, mutta sitten kuljettaja rautaisella ammattitaidolla hoitaa tilanteen kuntoon ja sitä voi vaan todeta, että Venäjällä ollaan.

Sunnuntai-iltana sitä sitten oltiin hotellilla, joka oli myös upea. Lähtökohtaisesti voi sanoa, että kaikki Pietarissa nähdyt rakennukset olivat varsin hienoja. Kaupungin vanhoja rakennuksia on säästetty ja niistä on myös pidetty huolta. Tämän voi todeta myös kuvista.

Seuraavana päivänä matkustimme metrolla ensimmäistä kertaa ja pääsimme tapaamaan kurssin venäläisiä opiskelijoita heidän koulullaan. Meillä oli yhteisiä tehtäviä tuona päivänä, joten meidät laitettiin ryhmäytymään heti aluksi heidän kanssaan. Tämä poisti hienosti kuilua meidän ja heidän väliltään, kun heti pääsi tutustumaan opiskelijoihin toiselta puolen rajaa.

Kurssille osallistujat Metsäyliopiston tiloissa

Viikko kului hyvinkin nopeasti, ja se sisälsi runsaasti, mutta sopivasti ohjelmaa. Ruoka oli myös erittäin hyvää ja edullista. Tällaisena vinkkinä voisin mainita, että euro on vahva raha suhteessa Venäjän ruplaan.

Itse annoin erityisesti arvoa vapaa-ajan vierailullemme Tsaarin Talvipalatsiin, joka toimii nykyään museona. On hillitöntä edes ajatella, että sen kokoisessa kompleksissa on joskus asunut vain yksi perhe, kun meidän ryhmällämme meni useampi tunti aikaa – emmekä edes ehtineet käymään kaikkialla palatsissa.

Tsaarin talvipalatsi

Talvipalatsin edustalla oleva patsas. Pylväs on samaa kiveä koko matkalta, eikä sitä ole erikseen paalutettu, sillä sen paino riittää pitämään sen paikoillaan pystyssä

Myös pienoismallimuseo Grand Market oli upea työnäyte. 800 neliömetrin kokoinen pienoismalli pitää käytännössä sisällään koko Venäjän, joten oli mahdollista nähdä pienoiskoossa ainakin suurin osa Venäjästä.

Pienoismalli sisälsi runsaasti taitavia yksityiskohtia

Kun lopulta koitti kotiinlähdön aika, oli olo hieman haikea, mutta samalla toiveikas, koska näkisimme pietarilaiset ystävämme uudestaan muutaman kuukauden kuluttua. Huhtikuun vierailu oli niin ikään onnistunut ja viimeisenä iltana ennen heidän paluutaan takaisin kotiinsa vietimme vielä illan syöden, juoden ja nauttien toistemme seurasta.

Lyhennän hieman tästä, sillä haluan mainostaa, että tähän tarjoutuu mahdollisuus jälleen Karelian opiskelijoille. Kurssi järjestetään taas ja voin kertoa, että tämä on mainio tapa kansainvälistyä, vaikket olisikaan valmis lähtemään lukukaudeksi vaihtoon toisaalle. Kurssi on hienosti toteutettu, tiivis paketti, josta voi saada ystäviä vielä pitkäksi aikaa. Itse esimerkiksi seuraan muutaman venäläisen ystäväni elämää edelleen Instagramin puolella.

Russia Intensive Programme – Upea kokemus, mikä myös avasi silmiäni venäjästä maana ja eritoten Pietarista ja sikäläisistä opiskelijoista. Hae mukaan alastasi riippumatta, sillä tällaista mahdollisuutta ei kannata missata!

Tässä kaikki tällä erää, mukavaa syksyn jatkoa!

-Riku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *