Ensimmäinen askel työelämään

Muistui mieleen eräs kohtaaminen 94-vuotiaan rouvan kanssa, joka oli tehnyt koko työuransa farmaseuttina eräässä kaupungin apteekissa. Jutustelimme niitä näitä ja puheeksi tuli oma valmistuminen terveydenhoitajaksi. Vertailimme koulutuksiamme; pian valmistuvana terveydenhoitajana takana on neljä vuotta opintoja ja melko laaja näkemys erilaisista työpaikoista, joissa opintojen aikana on päässyt tutustumaan. Ehkä myös ajatus siitä, missä sitä haluaisi valmistumisen jälkeen työskennellä.

Tämä kyseinen rouva intoutui kertomaan omasta farmaseutin ”kurssistaan”, joka kesti aikanaan puoli vuotta. Sen jälkeen oli tullut aika etsiä valmistuvan opiskelijan harjoittelupaikka apteekista. Työharjoittelu apteekissa kestäisi kaksi vuotta ja sinä aikana hänet opetettaisiin työskentelemään kyseisessä työpaikassa. Rouva kertoi, että hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: odottaa harjoittelupaikkaa jopa useampi vuosi omalla kotikunnallaan tai muuttaa harjoittelua varten toiseen kaupunkiin. Hän muutti ja kahden vuoden harjoitteluajan jälkeen hän jäi apteekkiin töihin ja työskenteli siellä seuraavat 40 vuotta.

Harvinaista nykypäivänä. Monella meistä on nykypäivänä takataskussa useampi kuin yksi ammatti. Nykypäivänä ei myöskään ole poikkeuksellista, että ihmiset kouluttautuvat uudelleen mieluisamman työn perässä. Lisäksi paineet ja muutokset työelämässä voivat vaikuttaa alanvaihtoajatuksiin. Työnkuvat saattavat muuttua, eikä enää ole takeita niin sanotusta vakituisesta työsuhteesta. Nykypäivänä ”toistaiseksi voimassa oleva”-työsuhde ei enää tarkoita sitä, että se olisi pysyvä ja varma työpaikka eläkeikään saakka.

Tämä rouva kertoi myös farmaseutin työhönsä kuuluvan apteekin päivystysviikot. Joka kolmas viikko rouva päivysti apteekissa kellon ympäri. Kapakasta tullessaan humalaiset ihmiset tulivat apteekkiin ja rouva oli päivystävänä farmaseuttina tiskin takana. Kuulemma pelotti, vaikka koskaan mitään ei tapahtunut. Hän ei kuitenkaan edes harkinnut alanvaihtoa – olihan hän jo uravalintansa tehnyt.

Työelämän muutoksessa myös ihmisten vaatimukset työtä kohtaan muuttuvat. Enää työpaikkaa ei valita rahan takia tai siksi, että alalla uskoo työllistyvänsä helpommin. Loppuelämän vakituinen työpaikka ja säännölliset palkkatulot eivät välttämättä ole se valttikortti, jota työelämässä tavoitellaan. Ihmiset kaipaavat työlleen enemmän merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä. Työn halutaan olevan voimavara ja siitä kaivataan uusia kokemuksia omaan henkilökohtaiseen elämään. Työ liukuu vapaa-aikaan, eivätkä ne ole erotettavissa kuten ennen. Siksi palo tehdä juuri sitä työtä, mistä pitää, on äärimmäisen tärkeää.

Valmistuvana opiskelijana on jo asennoitunut siihen, ettei vakituista työsuhdetta heti koulun päätyttyä ole todennäköisesti tarjolla, vaan on oltava valmis työskentelemään erilaisissa paikoissa ja hankkimaan kokemusta erilaisista työkentistä. On suhtautumisesta kiinni, näkeekö sen mahdollisuutena kartuttaa omaa osaamista vai selviytymisenä uran alkupuolen epävarmuudesta. Itseään täytyy osata johtaa ja hallita uudella tavalla. Omat toiveet ja tarpeet työpaikasta täytyy osata tunnistaa ja pitää niistä kiinni. Työelämän murroksessa organisaatiot muuttuvat, jolloin työntekijän on kehityttävä ja muututtava mukana. Erityinen vahvuus onkin olla muutosmyönteinen ja pyrittävä kokemaan muutokset ja vaatimukset haasteina, ei niinkään uhkina. Näin me olemmekin tehneet, ottaneet ensimmäisen askeleen työelämään jo ajatuksen tasolla ja odotamme, millaisia ovia edessämme aukeaa valmistumisen jälkeen.

Annimari Toivanen & Enni Valtonen
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mielipidekirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Varhainen puuttuminen lasten ja nuorten syrjäytymisriskeihin

Nuorten syrjäytyminen on yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Syrjäytymiselle altistavia tekijöitä ovat pitkäaikaistyöttömyys, toimeentuloon liittyvät ongelmat sekä matala kouluttautuminen. Varsinkin puutteellisen turvaverkoston ja sosiaalisten suhteiden vähyyden on todettu syrjäytymistä paljolti edistäväksi. Työmarkkina- ja koulutusjärjestelmien ulkopuolelle jääminen vaikuttaa myös olennaisesti nuorten hyvinvointiin. Suomessa on kymmeniä tuhansia syrjäyty-misuhan alla olevia nuoria, joista useat jo ovatkin yhteiskunnallisten järjestelmien ja tilastojen ulkopuolella.

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen seuranta lastenneuvolassa ja kouluter-veydenhuollossa on erinomainen keino kartoittaa mahdollisia syrjäytymiseen altistavia tekijöitä hyvin varhaisessa vaiheessa. Vaikka syrjäytymisriski on ole-massa läpi elämän, tulisi ongelmallisiksi havaittuihin taitekohtiin puuttua yhä enenevässä määrin ennaltaehkäisevästi. Näin voidaan tehokkaasti vaikuttaa nuoren mahdolliseen tulevaisuuden syrjäytymiskierteeseen. Jo ongelmaksi asti muodostuneet hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavat tekijät vaativat enemmän ponnisteluja lapsen ja nuoren kehitysuran kääntämiseksi. Myöhäisessä vaiheessa hyvinvointiin puuttuminen vaatii hoitavalle taholle enemmän resursseja sekä tulee kalliiksi yhteiskunnalle.

Lasten ja nuorten ongelmakohtiin puuttuminen on tehokkainta moniammatilli-sessa yhteistyössä. Eri ammattikuntien yhtenäistetty tietotaito ja käytännöt lap-sen ja nuoren kasvun sekä kehityksen tukemisessa ovat välttämättömiä hyvin-voinnin riskitekijöiden tunnistamisessa ja hoitamisessa. Jo varhaiskasvatukseen valmistavissa koulutuksessa tulisi panostaa keinoihin, jotka ohjaavat varhaisen puuttumisen toimintamallin hyödyntämiseen. Ongelmakeskeisestä ajattelusta tulisi päästä eroon ja tilalle saada haittoja ennaltaehkäisevä sekä terveyttä edistävä työote. Onneksi oikeaan suuntaan olemmekin jo matkalla.

Katriina Kahelin ja Saara Pölönen
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mielipidekirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Kuinka koululounas saadaan maistumaan täysipainoisesti oppilaille?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt 21 vuoden ajan joka toinen vuosi kouluterveyskyselyn oppilaille. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 8.–9. luokan oppilaista oin 30% ei syö koululounasta päivittäin ja jopa 4,5% jättää lounaan syömättä päivittäin kokonaan. Kouluruoan syö kokonaisuudessaan kaikkine lisukkeineen vain 14%. Herää siis kysymys, miksi oppilaat eivät syö koululounasta ja kuinka saisimme oppilaat syömään heille tärkeä ateria?

Kouluruokailusuositus päivitettiin vuonna 2017. Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus korostaa yhdessä ruokailun tärkeyttä, kiireetöntä ilmapiiriä ja aikuisen esimerkkiä. Tavoitteena on saada oppilas ymmärtämään ruokailun merkitys hyvinvoinnilleen. Koululounas kattaa kolmanneksen oppilaan päivittäisestä energiatarpeesta. Lämpimän aterian tulee olla täysipainoinen, ravitsemussuositusten mukainen, maukas ja houkutteleva. Oppilaiden ruokailuympäristön viihtyisyys, rauhallisuus ja siisteys ovat olennainen osa oppimisympäristöä. Ruuhkahuippujen tasaaminen, porrastamalla luokkien ruokailuaikoja, ehkäisee jonotusta ja melutasoa, sekä parantaa ruokailun viihtyvyyttä. Rytmittämisessä on huomioitava koko koulun lukujärjestys ja oppilaiden ikä. Ruokailuun tulisi varata vähintään 30 minuuttia aikaa ja sen tulisi sijoittua klo 11–12 välille. Mikäli aikaa ei ole riittävästi, johtaa se herkästi ahmimiseen, liian pienen annoksen syömiseen tai jopa aterian välistä jättämiseen. Lisäksi ruokailua ennen tai jälkeen tulisi myös olla 10–15 minuutin ulkoilutauko.

Avainasemassa nuorten valintojen tekemiseen olemme me, aikuiset. Aikuisten luoma ympäristö, tavat ja esimerkin näyttäminen vaikuttavat nuoren valintoihin. Tarjoamalla maistuvaa, houkuttelevan näköistä ruokaa, monipuolisiin salaatteihin panostamalla ja tuomalla ne houkuttelevasti esille voidaan lapset ja nuoret saadaan syömään enemmän kasviksia ja täysipainoisemmin. Jo pelkästään salaatin ainesosien erottelu toisistaan mahdollistaa nuorelle lisää valinnanvapautta. Liian usein koulussa on liian vähän aikaa ruokailulle, joskus jopa vain 15 minuuttia. Riittävän ajan varaaminen kouluissa ruokailulle mahdollistaa lepohetken koulupäivään ja ruoan syömisen rauhassa. Kouluruokailun tärkeyttä ei voi liikaa painottaa. Monipuolinen ravitsemus auttaa jaksamaan koulussa ja edistää oppimista. Terveyden edistämisen näkökulmasta se vaikuttaa hyvinvointiin, ylipainon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Yhteistyö on tärkeää. Sitä tarvitaan niin rehtorin, opettajien, kouluterveydenhoitajan ja kouluravintolahenkilökunnan, kuin muidenkin aikuisten ja oppilaiden välillä. Kouluruokailun tulisi mielestämme olla oppimistilanne, johon opettaja osallistuu esimerkillään. Osallistamalla oppilaat kouluruokailun kehittämiseen, saadaan heidät sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin ja yhteisten päämäärien saavuttamiseen. Keskeistä on yhdessä tekeminen ja oppilaat toiveiden huomioiminen, sekä yhteiseen päämäärään tähtääminen unohtamatta ruokailuympäristön viihtyisyyttä ja houkuttelevaa ruokaa.

Mervi Remes ja Nina Kari
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Yhdessä yksinäisiä

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toteuttama Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016 (KOTT 2016) osoittaa, että opiskelijat kokevat yhä enenevässä määrin yksinäisyyttä. Miten yksinäisyys on edelleen niin suuressa osassa arkeamme, vaikka viestintävälineet ovat ajan huipulla, ja yhteydenpito ihmisten välillä on entistä helpompaa? Viekö osaltaan some ja sen palvelut pois tavallisen face to face -kanssakäymisen, jolloin ihmisen kohtaaminen erkaantuu?

KOTT 2016 osoittaa, että korkeakouluopiskelijanaisista lähes puolet kokevat yksinäisyyttä ajoittain, vastaavan luvun ollessa miehillä reilu kolmannes. Sen sijaan tutkimukseen vastanneista selvä enemmistö kokee, että heillä on kuitenkin hyvä tuki mahdolliseen keskusteluun. Vuonna 2000 tehdyssä samaisessa tutkimuksessa 3,9% vastaajista koki usein yksinäisyyttä, ja vuonna 2016 vastanneista tämä lukema oli jo 7,1%, eli melkein puolet suurempi joukko koki olonsa usein yksinäiseksi. Tutkimuksessa tulee myös esille, että vastaajista miehistä neljäsosa ja naisista viidesosa kokee ettei kuulu mihinkään ryhmään. Ryhmään kuulumisen tunteminen on kuitenkin yleistynyt 2000-luvulta tultaessa, mihin osaltaan voivat vaikuttaa erilaisten opintojen ohella toteutettavat vapaa-ajan harraste- ja ryhmätoiminnot.

Monissa tutkimuksissa on todettu, että yksinäisyyden kokemisella on yhteys myös mielenterveysongelmille altistumiselle, kuten masennukselle. Yksinäisyys lisää myös alttiutta sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, sekä se lisää riskiä ennenaikaiselle kuolleisuudelle. Yksinäisyyden voidaan siis raadollisesti ajatella olevan hitaasti tappavaa, näin ainakin usein pohditaan. Olisikin erityisen tärkeää, että ihmisen psyykkinen ja henkinen hyvinvointi huomioitaisiin yhtä tasavertaisena fyysisen hyvinvoinnin kanssa.

Mielestäni yksinäisyys on hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen asia. Toiset ovat saattaneet kärsiä siitä pienoisen elämänsä verran, kun taas toiselle se on hiipunut osalliseksi elämään myöhemmin. Vaikka yksinäisyys ei näkyisi selvästi ulospäin, olemme me kaikki siihen törmänneet. Lähes jokainen ihminen kokee elämänsä aikana yksinäisyyttä jossain määrin. Toisille se voi olla hetkellinen tuntemus, mutta surullisen monelle se on jokapäiväistä arkea. Yksinäisyys voi olla läsnä esim. tilanteessa jolloin lounasseuraa ei ole saatavilla tai arjen kuulumisia ei ole kellekään kerrottavana.

Jokainen meistä voi osaltaan toimia auttajana, seurana toiselle. Ja niin meidän jokaisen tulisikin tehdä. Paras keino yksinäisyyttä vastaan on ihmisestä välittäminen ja läheisyyden tarjoaminen. Harvoin yksinäiseksi itsensä kokeva tulee pyytämään apua, sillä hän voi kokea, ettei hänen ongelmansa ole niin tärkeä. Voi myös pelätä tulevansa leimatuksi. Koen, että moni vähättelee omaa yksinäisyyttään. Jotkut voivat myös ajatella, että onko minulla lupa kokea olevani yksinäinen, vaikka ympärilläni on ihmisiä. Toisaalta apua ja tukea voi olla saatavilla myös somen kautta, jos olkapäätä ei pysty tarjoamaan läsnäolevana. Sosiaalisen median palvelut tarjoavat osaltaan hyvät ja huonot puolensa.

Terveydenhoitajan työn näkökulmasta yksinäisyys on vain yksi osa-alue, mihin kiinnittää huomiota. Kaikkien osallisuutta siis tarvitaan, ja eihän se lopulta ole vaikeaa mennä toiselta kysymään, mitä sinulle kuuluu? Toivon, että yhdessä saisimme yksinäisyydestä jaetun asian, jolloin se toivottavasti pienenisi.

Valmistuva terveydenhoitaja Anni Toivanen
Mielipidekirjoitus, Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojakso

Rokottaminen puhututtaa

Joitain epäilyttää, voivatko rokotusohjelmaan sisältyvät rokotteet heikentää tai rasittaa immuunijärjestelmää, sillä etenkin lapsuudessa niitä laitetaan niin monta lyhyellä aikavälillä. Kuitenkin useat tutkimustulokset osoittavat, että rokotteet eivät heikennä vastustuskykyä eikä varsinaista rokotuskattoa ole.

Etenkin uusien rokotusohjelmaan tulleiden rokotteiden tarkoituksenmukaisuutta on kyseenalaistettu. Lähivuosina erityisesti HPV-rokote ja vesirokkorokote ovat herättäneet runsaasti keskustelua. HPV-rokotetta kyseenalaistetaan näytön puutteen vuoksi. Vesirokkoa taas ajatellaan monesti harmittomana tautina, jonka jokainen sairastaa. Kuitenkin vesirokko on erittäin vaarallinen, jopa kuolemaan johtava tauti esimerkiksi aikuisiällä tai raskaana ollessa.

Myös vanhojen rokotteiden, kuten esimerkiksi MPR:n (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko) tarpeellisuutta nykypäivänä on kyseenalaistettu korkean laumaimmuniteetin vuoksi. Vaikka MPR taudit ovat hävinneet Suomesta, on kuitenkin hyvä muistaa niiden olemassaolo muualla maailmassa. Joten on oletettavaa, jos rokotuskattavuus heikkenee niin taudit palaavat matkailijoiden mukana. Harva muistaa tai nykynuoriso tietääkään, kuinka vakavia MPR-taudit voivat pahimmillaan olla.

Ihmisten on hyvä muistaa lähteiden luotettavuus etsiessään tietoa rokotteista. Helposti uskomukset perustuvat tuttavilta kuultuihin ja keskustelupalstojen huhupuheisiin. Mieltä askarruttavissa tilanteissa voi rohkeasti kääntyä terveydenhuollon ammattilaisten puoleen.

Hanna Asikainen ja Tia Kasurinen
Valmistuvat terveydenhoitajat
Karelia ammattikorkeakoulu
Kirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -kurssia
Kirjoitus jaettu Facebookissa

Terveydenhoitaja varhaisen vuorovaikutuksen edistäjänä

Terveydenhoitajien tulisi saada jo opiskeluaikana sekä työuran varrella koulutusta varhai-sen vuorovaikutuksen arviointiin ja tukemiseen, sillä tiedetään, että varhaisella vuorovaikutuksella on suuri merkitys lapsen hyvinvoinnin ja kokonaiskehityksen kannalta. Tämän vuoksi varhaisen vuorovaikutuksen havainnointi ja ongelmien ennaltaehkäisy ovat erityisen tärkeitä sekä äitiys- että lastenneuvolatyössä.

Varhainen vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä alkaa jo raskausaikana. Terveydenhoitajan olisi tärkeää kertoa vanhemmille vuorovaikutuksen merkityksestä ja kannustaa vanhempia muodostamaan suhdetta lapseen jo raskausaikana. Terveydenhoitajan on hyvä tiedostaa, että vanhemman omat vuorovaikutuskokemukset voivat vaikuttaa vanhemman ja lapsen väliseen vuorovaikutukseen ja kiintymyssuhteen syntymiseen. Terveydenhoitajalla tulisi olla taitoa puuttua varhaisen vuorovaikutuksen haasteisiin ja ohjata perheitä tarvittaessa niiden palveluiden pariin, jotka tukevat vanhempien voimavaroja.

Vuorovaikutuksen havainnointi lapsen ja vanhempien välillä ja mahdollisiin vuorovaikutushaasteisiin puuttuminen vievät paljon aikaa, joten terveydenhoitajalla tulisi olla mahdollisuus kohdata perhe rauhassa ja heitä kuunnellen. Tämän vuoksi neuvolakäynneille pitäisi pystyä varaamaan riittävästi aikaa, jotta saadaan syntymään hyvä luottamussuhde terveydenhoitajan ja vanhempien välille, jolloin myös haastavimmista asioista on helpompi keskustella avoimesti.

Katja Hujanen ja Tanja Halonen
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -kurssia.

Nuorten syrjäytyminen, yhteiskunnan vai lapsuuden aikaansaannos?

Nuorten syrjäytyminen on huolestuttava ilmiö. Viime aikoina mediassa on ollut runsaasti kirjoituksia nuorten syrjäytymisen lisääntymisestä. Koti- ja perhetausta, taloudelliset asiat, ylivelkaantuminen, eriarvoisuus, yhteiskunnan asettamat paineet, odotukset ja kiire ovat esimerkiksi asioita jotka nousevat esille toistuvasti julkisessa keskustelussa. Nykymaailmassa vaaditaan paljon ja nuorille asetetut odotukset ovat suuria. Eri alojen asiantuntijat ovat mediassa ottaneet kantaa syihin nuorten syrjäytymisen taustalla ja esimerkiksi Suomen mielenterveysseuran internetsivuilla olevan nuorten syrjäytymistä tutkineen dosentti Mikko Aaltosen haastattelussa nousee vahvasti esille näkökanta siitä, että koti- ja perhetaustalla on suuri merkitys siihen, ketkä nuorista tippuvat yhteiskunnan ulkopuolelle.

Ajatellaan peruskoulun päättävää nuorta, toisen asteen koulutus on tärkeä vaihe nuoren elämässä. Kuvitellaan tilanne, jossa nuori pohtii erilaisia jatkokoulutusmahdollisuuksia. Lukio vai ammattikoulu? Aaltosen mukaan vanhempien matala koulutustaso ja toimeentulotuen varassa eläminen tekevät nuoren tilastollisesti alttiimmaksi pudota koulutuksen piiristä. Joten entä jos perheen taloudellinen tilanne vanhempien työttömyyden tai esimerkiksi työkyvyttömyyden takia estää jo lähtökohtaisesti lukiossa opiskelemisen vaihtoehtona? Lasketaanpa mitä lukion aloitus maksaa. Vuonna 2016 lukion aloittaminen maksoi keskimäärin 1600-2000 euroa ensimmäisenä vuonna, riippuen esimerkiksi hankittavan tietokoneen hinnasta. Lukuvuonna on viisi jaksoa ja lähestulkoon jokaiselle jaksolle tulee ostaa uudet kirjat. Loput kulut koostuvat vihkoista, koepapereista, kynistä, laskimesta ja tietokoneesta/tablettitietokoneesta. Tietokoneen järjestelmävaatimukset asettavat hankinnalle omat vaatimuksensa ja valitettavasti kaikista halvin vaihtoehto ei välttämättä ole opiskelijan tarpeisiin riittävä. Tietokonetta tarvitaan opiskeluun ja lisäksi ylioppilaslautakunta velvoittaa, että oppilaan tulee hankkia itse ylioppilaskirjoituksiin sopiva tietokone.

Lukiossa tehdään myös erilaisia kotimaahan ja ulkomaille suuntaavia opintomatkoja kursseihin liittyen. Matkoille osallistuminen on vapaaehtoista, mutta kuinka nuori kokee sen, jos ei taloudellisista syistä voi osallistua matkalle? Kelalta voi hakea tukea opiskeluun ja ainakin osassa maata sitä on myös myönnetty. Edellytys tukien saamiselle kuitenkin on, että opiskelijan vanhemmat ovat toimeentulotuen piirissä. Nuorelle avun hakeminen voi olla kynnyskysymys, sillä leimaantuminen ”köyhäksi” voi olla nuoresta ahdistava ajatus. Tuen hakeminen ei ole välttämättä helppoa, sillä siitä ei kokemuksemme mukaan informoida riittävästi koulussa ja tiedon etsiminen jääkin monesti nuoren itsensä ja perheen tehtäväksi.

Kuinka moni nuori jättää tai joutuu jättämään lukion taloudellisten seikkojen vuoksi suunnitelmista? Ammatillinen koulutuskaan ei ole täysin ilmaista, mutta alkukulujen jälkeen kuitenkin halvempaa kuin lukiossa opiskeleminen. Perustamme mielipiteemme nyt erityisesti lukiovaihtoehtoon. Eriarvoisuus korostuu peruskoulun jälkeen jo merkittävästi. On ilmeinen riski ja tosiasia, että nuori jolla olisi resursseja opiskella lukiossa voi joutua luopumaan haluamastaan koulutuksesta kalliiden opiskelukustannusten vuoksi.

Dosentti Mikko Aaltonen nostaa Mielenterveysseuran tekemässä haastattelussa esille myös nuorten ylivelkaantumisen etenkin peruskoulun varaan jäävien nuorten osalta. Nuorena tehtyjen virheiden seurauksena voi ylivelkaantua niin, ettei opiskeleminen tai työn tekeminen enää ole kannattavaa ulosoton viedessä osan tuloista.

Jokaisen syrjäytyneen tai syrjäytymisvaarassa olevan nuoren tarina on erilainen, omanlaisensa. Syrjäytymistä voidaan ja pitää voida ehkäistä vaikuttamalla erilaisiin riskitekijöihin, että nuorten syrjäytyminen saadaan vähenemään. Järjestämällä maksuton toisen asteen koulutus tai ainakin pienentämällä sen kustannuksia voi olla suuri vaikutus nuorten syrjäytymisriskiin. Kouluille hankittavat yhteiskäytössä olevat tietokoneet, internettiin ladattavat ilmaiset oppimateriaalit ja koulukirjojen tehokas kierrättäminen sekä lukio-opiskelijoiden tukien helpompi saatavuus voisivat olla esimerkiksi kokeilemisen arvoisia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi.

-Valmistuvat terveydenhoitajat Pia Kuokkanen ja Outi-Leena Uniluoma,
mielipidekirjoitus osana Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -kurssia

Imetysohjauksen tarpeellisuus neuvoloissa

Työskentelen kätilönä synnytyssalissa ja synnyttäneiden naisten ja perheiden parissa. Monesti työssäni olen kuullut kommentteja perheiltä, että neuvolassa ei keskitytä tarpeeksi imetysohjaukseen. Jos imetyksen aloituksessa ja maidon nousussa on ollut hankaluutta sairaalassa, on osa tuoreista äideistä kokenut jäävänsä tyhjän päälle sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Mielestäni neuvoloissa työskentelevillä terveydenhoitajilla pitäisi olla vahva osaaminen imetyksen ohjauksessa, sen ongelmien tunnistamisessa ja niiden ratkaisemisessa.
Nykyisin terveydenhoitajaopintoihin kuuluu myös imetysohjauksen koulutus, mikä on hyvä asia. Tulevat terveydenhoitajat saavat valmiuksia imetysohjaukseen ja näin tuoreet äidin saavat hyvää, ajankohtaista tietoa imetyksestä ja sen hyödyistä. Jo työssä olevienkin terveydenhoitajien pitäisi kouluttautua enemmän imetysohjauksessa, jotta jaettu tieto olisi yhdenmukaista ja samanlaista kaikille. Joissakin kaupungeissa koulutuksia onkin tarjolla. Toivottavasti kaikki kouluttautuvat, aihe on nimittäin tärkeä ja ajankohtainen.
Minä itse tulevana terveydenhoitajana haluan vaikuttaa myönteisesti äitien imetyksessä onnistumiseen antamalla neuvoja ja ratkaisemalla perheen kanssa yhdessä mahdollisia imetykseen liittyviä ongelmia. Osallistutaanhan kaikki yhdessä parantamaan imetysmyönteisyyttä ja -ohjausta maassamme?

Hanna Tuppurainen
Terveydenhoitajaopiskelija
Karelia- Ammattikorkeakoulu

Siun sote edelläkävijänä terveyden edistämisessä?

Siun soten henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen esitteli Siun soten toimin-taa Terveydenhoitajapäivillä Helsingissä 15.2.2018. Siun soten strategian painopiste on ennaltaehkäisevässä työssä ja tavoitteena on kaikille yhdenvertainen sekä asiakkaiden tarpeisiin vastaava terveyden edistäminen. Pohjois-Karjalassa on monia haasteita, kuten nuorisotyöttömyys, lasten ja nuorten pahoinvoinnin ja ylipainon lisääntyminen sekä hammasterveyden huononeminen. Lisäksi haasteita ja kustannuksia aiheuttavat kansansairaudet, alkoholi ja päihteet. Pohjois-Karjalassa ikäihmisten osuus väestöstä on suurin, ja etenkin toimintakyvyn heikkeneminen ja muistisairaudet vaativat terveydenhuollon resursseja.

Siun sotessa kuultiin olevan 7300 työntekijää, joista vain 173 on terveydenhoitajia. Terveydenhoitajia koko henkilöstöstä on vain 2,4 prosenttia. Terveydenhoitajien määrä suhteessa strategian painopisteeseen, terveyden edistämiseen, herätti Ter-veydenhoitajapäiville osallistuneiden huomion. Esimerkiksi ikääntyneiden terveyden edistämistyössä ikäneuvolassa toimii koko Siun soten alueella ainoastaan kaksi terveydenhoitajaa, vaikka ikäihmisten osuus väestöstä on suurin. Tämän vuoksi Terveydenhoitajapäivillä haastettiin Siun sote panostamaan terveyden edistämiseen palkkaamalla lisää terveydenhoitajia. Bjerregård Madsen otti haasteen vastaan ja lupasi viedä asiaa eteenpäin.

Ennaltaehkäisy ja terveyden edistäminen ovat yksilön ja yhteiskunnan kannalta mielekkäämpiä ja kustannustehokkaampia kuin sairauksien hoito. Terveydenhoitajat ovat tässä avainasemassa, sillä terveydenhoitajan työ on sairauksien ennaltaehkäisyä ja terveyden edistämistä kaikissa elämänvaiheissa – vauvasta vaariin. Terveyden edistäminen kuuluu jokaisen hoitoalan ammattilaisen työhön, mutta terveydenhoitaja on terveydenhoitajatyön, terveyden edistämisen ja kansanterveystyön asiantuntija. Tätä osaamista tulee hyödyntää nykyistä enemmän.

Pohjois-Karjalan maakunta- ja sote-uudistuksen hyvinvointi ja terveys -työryhmän puheenjohtaja, Juuan kunnanjohtaja Markus Hirvonen (Karjalainen 17.2.18) kirjoitti, että ”ennaltaehkäisystä on puhuttu juhlapuheissa jo kymmenien vuosien ajan, mutta tosiasialliset toimet ovat olleet päinvastaisia.” Nyt on Siun soten tilaisuus toimia. Odotamme, että Siun sote vastaa Terveydenhoitajapäivillä asetettuun haasteeseen, sekä Siun soten omaan strategiseen ennaltaehkäisevän työn tavoitteeseen ja toimii edelläkävijänä palkkaamalla lisää terveydenhoitajia eri toimialueille.

Anni Väänänen ja Jenna Akkila
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -kurssia.

Perheet liikkumaan

Nykyajan lapset liikkuvat tutkitusti liian vähän. Kouluikäisten lasten ja nuorten kunto on laskenut huomattavasti viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Pihaleikit ja -pelit sekä arkiliikunta ovat vähentyneet. Ero hyväkuntoisten, liikuntaa harrastavien lasten ja huonokuntoisten lasten välillä kasvaa kasvamistaan. Liikunnan vähentyminen näkyy esimerkiksi ylipainoisuuden sekä elintapasairauksien lisääntymisenä jo nuorella iällä.

Liikuntaharrastukset ja seuratoimintaan osallistuminen maksavat, eikä kaikilla ole näihin varaa. Vanhemman oma aika ja jaksaminen voivat myös olla kortilla kiireisen arjen keskellä. Yhteiskunta ja perheiden ajankäyttö ovat muuttuneet. Pienelle lapselle tärkeää olisi kuitenkin monipuolinen liikunta ulkoleikkien ja -pelien muodossa. Liikuntaa voi harrastaa yhdessä perheenä lähtemällä vaikka lähimetsään retkelle, pulkkamäkeen tai leikkipuistoon. Lasten olisi tärkeää saada pomppia, hyppiä ja kiipeillä, ja aikuisen tehtävä on tarjota lapselle mahdollisuuksia liikkumiseen.

Pieni lapsi liikkuu uteliaisuudesta, liikunnan riemusta ja halusta kokeilla uutta. Lasta kannattaa siis rohkaista liikkumaan ja miettiä, miten yhteisiä liikuntahetkiä saisi lisättyä oman perheen arkeen. Tässä voi edetä pienin askelin. Tietoa ja ideoita lasten kanssa liikkumiseen löytyy myös erilaisilta nettisivustoilta. Liikuntaan kannattaa panostaa, sillä lapsuudessa opittu liikunnallinen elämäntapa tulee helpommin osaksi arkea myöhemmässäkin elämässä.

Henna Lokkila
Valmistuva terveydenhoitaja