Sitten kun minusta tulee vanha

Sitten kun minusta tulee vanha, toivon että saan elää kotonani mahdollisimman pitkään.
Sitten kun minusta tulee vanha, toivon että minua kohdellaan tasavertaisesti muiden kanssa.
Sitten kun minusta tulee vanha, toivon etten ole vain valtion kuluerä ja taakka, jota ei haluta nähdä.
Sitten kun…

Useimmat varmasti ajattelevat samansuuntaisesti kuin minä. Kuitenkin koko ajan juuri vanhusten hoidosta leikataan; heidän, jotka ovat tehneet töitä sen eteen, että meillä on nyt hyvä olla ja että meillä toimii niin neuvolat, koulut kuin sosiaalihuolto. Mitä jos muuttaisimme ajatusmaailmaa ja ajattelisimme: Nyt kun voimme vaikuttaa niin tehkäämme niin, että jokainen saisi arvokkaan vanhuuden, koska sitten kun itse olemme vanhoja, on se jo liian myöhäistä.

Millä tavalla sitten voisimme kehittää nykyistä vanhusten hoitoa. Mielestäni vanhustyöstä pitäisi tehdä mielekästä. Vanhusten kanssa pitäisi olla aikaa jutella, ja kun aikaa olisi se pitäisi myös käyttää vanhuksiin, eikä kahvihuoneessa istumiseen. Vanhusten toiveita pitäisi kuunnella ja heille pitäisi järjestää heille mielekästä toimintaa. Heille pitäisi antaa tunne, että he ovat turvassa ja heistä välitetään. Hoitajien jaksamisesta pitäisi myös huolehtia. Kun työ ja vapaa-aika tukevat toisiaan jaksaa hoitaja myös paremmin kohdata potilaan.

Nyt kun minä olen hoitaja, toivon että minulla olisi aikaa kohdata vanhukset yksilöinä.
Nyt kun minä olen hoitaja, toivon että minun intoani kohdella kaikkia hyvin ei romuttaisi kyynistynyt, väsynyt kollega.
Nyt kun minä olen hoitaja, toivon että minulla jäisi myös aikaa perheelleni, eikä kaikkea aikaa veisi työ.
Nyt kun minä olen hoitaja.

Valmistuva terveydenhoitaja Jaana Hirvonen

TASAVERTAISTA VANHEMMUUTTA VOIDAAN TUKEA NEUVOLAKÄYTÄNNÖIN

Vaalien alla mediakeskustelu näyttää jälleen täyttyvän tasavertaisen vanhemmuuden teemoista. Tieteelliset tutkimukset ja kokemuksemme terveydenhoitajakoulutukseen liittyvistä harjoitteluista osoittavat, että tasavertaisuutta voidaan tukea varhaisista neuvolakäynneistä lähtien hyvillä käytännöillä.

Kokemuksemme osoittavat, että isät voivat tuntea itsensä ulkopuoliseksi neuvolakäynneillä, sillä raskauteen ja odotukseen liittyviä asioita käsitellään usein neuvolassa hyvin paljon äidin kokemuksien kautta. Myös isien kokemuksellisuuteen on syytä kiinnittää lisää huomiota. Osaavan lastenneuvolan terveydenhoitajan ja isien välisen onnistuneen vuorovaikutuksen välillä on havaittu olevan hyvinvointia ja tasavertaista vanhemmuutta edistävä vaikutus (ks. Ahti Terveydenhoitajalehdessä 2/2019).

Isien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin voidaan vaikuttaa järjestämällä myös lapselle ja isille suunnattuja vastaanottoja. Niin kutsutusta isäneuvolasta onkin hyviä kokemuksia Kiteellä. Karjalaisessa 25.3.2018 kirjoitettiin, että malli haluttaisiin levittää koko Siun Soten alueelle. Tällä hetkellä kehittäminen ei ole kuitenkaan saanut vielä tuulta alleen. Tämän lisäksi näemme, että neuvoloiden tavoitettavuus ilta-aikaan voisi edesauttaa isien osallistumista vastaanotoille. Edistäessämme neuvolatoiminnasta tasavertaista vanhemmuutta tukevaa kivijalkaa, on syytä kiinnittää huomiota myös mielikuviin. Onkin syytä pohtia, tulisiko äitiysneuvola -nimeä muuttaa molempia vanhempia osallistavaksi.

Annika Huttunen & Riikka Nissinen
Valmistuvat terveydenhoitajat
Karelia-ammattikorkeakoulu

Nuori, älä pelkää puhua kiusaamisesta

Koulukiusaaminen on aihe, joka koskettaa monia. Ollessani syksyllä ja keväällä harjoitteluissa kouluterveydenhuollossa, huomasin koulukiusaamisasioissa yhtenäisen trendin – oppilaat eivät halunneet puhua koulukiusaamiskokemuksistaan. Tästä heräsi halu ottaa kantaa ja kannustaa nuoria kiusaamiskokemuksista puhumiseen.

Nuoren kehitys tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja ympäristön kanssa. Ideaalitilanteessa nuori saa onnistumisen kokemuksia sosiaalisissa suhteissa sekä omasta itsestä toimijana osana ryhmää, ja saa näin itseään toteuttaen kasvaa turvallisessa ympäristössä esimerkiksi hyvän itsetunnon ja minäkuvan omaavaksi yhteiskunnan jäseneksi. Kuinka käy, jos tässä herkässä kehitysvaiheessa tuleekin henkisesti- ja/tai fyysisesti pahoinpidellyksi eli toisin sanoen koulukiusatuksi?

Noin joka kymmenes koululainen joutuu kiusatuksi. Kiusaaminen voi ilmetä tönimisenä, haukkumisena, ryhmän ulkopuolelle jättämisenä, ilkeinä viesteinä tai vaikkapa tahallisena nolaamisena. Kiusatuksi voi tulla kuka tahansa. Kiusattu nuori syyttää herkästi itseään ja voi harhaanjohtavasti ajatella kiusaamisen syyksi oman erilaisuutensa. Kiusaamisessa ei kuitenkaan ole kyse kiusatun ominaisuuksista vaan kiusaaja hakee kiusaamisella esimerkiksi vallan tunnetta, ylläpitää tietynlaista sosiaalista roolia tai purkaa omaa pahaa oloaan ja kateuden tunteita muihin.

Sosiaalisen median aikakaudella kiusaaminen on tehty ”naurettavan” helpoksi, sillä kärjistettynä kaikki on kaikkien saatavilla. Internet mahdollistaa myös anonyyminä tapahtuvan kiusaamisen. Sen lisäksi, että kiusaamista tapahtuu koulussa, seuraa se myös kiusatun kotiin. Mistä kiusattu saa turvaa?

On tutkittu, että koulukiusaaminen vaikuttaa alentavasti nuoren itsetuntoon ja minäkäsitykseen, mikä voi näkyä esimerkiksi huonommuuden tunteina tai negatiivisena suhtautumisena omaan ulkonäköön. Lisäksi kiusatuilla nuorilla on korkeampi riski sairastua masennukseen tai paniikkihäiriöön. Koulukiusaamisen välittömien vaikutusten lisäksi on tutkittu sen pitkäaikaisia vaikutuksia. Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ja heikko kehonkuva voivat seurata pitkälle aikuisuuteen. Lisäksi kiusatut voivat kokea uusien ihmis- tai parisuhteiden solmimisen hankalaksi sekä hakea hyväksyntää miellyttämällä muita. Tämän takia kiusaamiskokemuksen käsittely on tärkeää jo nuorena.

Kiusaamisesta kannattaa puhua turvallisen aikuisen, kuten perheenjäsenen, opettajan tai terveydenhoitajan, kanssa. Kiusaaminen on koko kouluyhteisön asia, joten avainasemassa koulumaailmassa on yhteistyö. Ovatko nykyiset KiVa koulun toimet toimivia? Meillä aikuisilla on vastuu puuttua kiusaamiseen eikä sulkea siltä silmiä. Koulukiusaaminen ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää, sillä kiusaaminen satuttaa nuorta nyt ja voi jättää kipeät arvet aikuisuuteen. Kiusaamisesta saa ja pitääkin puhua, vaikka se voi herättää häpeää. Kiusaamisen herättämien tunteiden nimeäminen ja rakentava käsittely auttavat luomaan tilanteesta realistisen kuvan.

Joten nuori, haluan sanoa sinulle – Älä jää yksin. Koulukiusaaminen ei määritä tulevaisuuttasi. Etsitään yhdessä ratkaisuja ja katkaistaan kiusaamiselta siivet. Olemme täällä sinua varten.

Katja Räty
Valmistuva terveydenhoitaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mielipidekirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa

Medialukutaidon puute haittaa terveyttä

Viimeisen vuoden aikana erityisesti tuhkarokko on aiheuttanut epidemioita Suomessa ja ympäri Eurooppaa. Yksi tärkeä syy tämän tarttuvan taudin leviämiseen on lisääntynyt rokotekielteisyys. Rokotekielteisyyttä taas useimmiten aiheuttaa lähdekriittisyyden ja medialukutaidon puute. Sitä ei yleensä tulla ajatelleeksi, että medialukutaito on tärkeä osa terveyttä.

Nykypäivänä altistumme jatkuvasti erilaiselle terveysviestinnälle. Internet kuhisee erilaisia elämäntapaohjeita ja terveysvinkkejä, joiden tieteellisyydestä ei ole aina takeita. Hopeavettä mainostetaan jokaisen vaivan parantavana ihmetuotteena, ja yksisarvishoidon kerrotaan poistavan kaikki fyysiset kivut. Erilaisista terveyssivustoista tehdään mahdollisimman houkuttelevan ja uskottavan näköisiä. Esteettinen ulkoasu ja pätevältä tuntuva nimi tai logo eivät kuitenkaan tee sivustosta luotettavaa.

Kun jokin sairaus tai vaiva piinaa, Google tulee apuun. Sieltä klikataan auki ensimmäiset sen tarjoamat sivut ja uskotaan heti niiden sisältämä informaatio. Monella on myös tapana kysellä esimerkiksi apua oireisiinsa tai jakaa sairaskertomustaan sosiaalisessa mediassa. Kuten kaikki tiedämme, monilla on tapana liioitella asioita. Niinpä pieni kurkkukipu on yhtäkkiä vakava syöpä, eikä elinaikaa ole enää kuin viikkoja. Vain koska oman serkun puolison kaimalle oli käynyt niin.

On hienoa, kuinka nykyaikana tietoa voi löytää nopeasti ja helposti. Sosiaalisessa mediassa saatu vertaistuki on myös monelle tärkeää. Terveyskasvatuksessa ja -ohjauksessa olisi kuitenkin huomioitava median merkitys terveyteen, sillä medialukutaidon puutteella voi olla merkittäviä haittoja yksilön terveyteen.

 

Valmistuvat terveydenhoitajat

Anni Salminen ja Jenni Sonninen

 

Kannnanotto äidinmaidonkorviketutkimusta koskevaan ilmoitukseen

27.1.2019 Helsingin Sanomissa oli ilmoitus, jossa haettiin vapaaehtoisia vanhempia vauvoineen äidinmaidonkorviketutkimukseen Tampereen ja Helsingin alueelta. Tutkimuksen toimeksiantajana toimii kansainvälinen yritys. Tutkimuksessa on tarkoitus alkaa antamaan enintään 28 vuorokauden ikäiselle vauvalle tutkimuksen kustantamaa äidinmaidonkorviketta, jota on käytettävä vähintään neljän kuukauden ikään saakka. Tutkimuksessa seurataan allergiaoireiden ilmenemistä. Tutkimukseen haettiin nimenomaan vauvoja, joita on ruokittu ainoastaan rintamaidolla tai aminohappopohjaisella äidinmaidonkorvikkeella.

Eettisesti ja terveyden edistämisen näkökulmasta ajateltuna tutkimuksessa on monia huolestuttavia seikkoja. Ensinnäkin tutkimus vetoaa pienituloisiin, sillä tutkimus tarjoaa ilmaista äidinmaidonkorviketta tutkimukseen osallistuville. Kansainvälisen korvikekoodin mukaan on myös kiellettyä mainostaa äidinmaidonkorviketta raskaana oleville ja imettäville. Kyseinen tutkimus asettaa tutkimukseen osallistuvat eriarvoiseen asemaan terveyden näkökulmasta viitaten imetyksen lukuisiin terveyshyötyihin ja verraten niitä korvikkeesta saataviin hyötyihin. Tutkimus on ristiriidassa kansallisen imetyssuosituksen kanssa, sillä suositus suosittaa vauvan täysimetystä neljän-kuuden kuukauden ikään saakka ja siitä eteenpäin kiinteiden lisäruokien ohella vähintään vuoden ikään. Tutkimuksen ilmoitustekstissä mainitaan, että imetystä voi jatkaa tutkimuksen korvikkeen antamisen ohella. Kuitenkin jo tutkitun tiedon valossa tiedetään, että jokainen vauvalle annettu lisämaito, jota ei ole lypsetty äidin rinnasta, vähentää rinnan saamaa stimulaatiota, joka taas vähentää rinnan muodostaman maidon määrää. Tämä on riskitekijä imetyksen kannalta, koska edellä mainittu tapahtumasarja voi aiheuttaa imetyksen loppumisen ennenaikaisesti. Näin ollen tutkimukseen osallistuvilla on huonommat mahdollisuudet palata täysimetykseen tutkimuksen vaatiman neljän korvikkeenkäyttökuukauden jälkeen. Lain mukaan äidinmaidonkorviketta koskevan tiedotusaineiston tulisi tuoda esille pulloruokinnan aloittamisen haitallinen vaikutus imetykselle, mikä ei tutkimuksen ilmoituksessa käy ilmi. Mieleen nousee kysymys siitä, tarjoaako tämä tutkimus ilmaista korviketta vain vaaditun neljän kuukauden ajan. Laki velvoittaa äidinmaidonkorvikevalmistelahjoitusten osalta, että lahjoittajan on luovutettava perheelle korviketta niin kauan kuin imeväinen sitä tarvitsee.

Valmistuva terveydenhoitaja

Johanna Penttinen

Mielipidekirjoituksen pohjalta julkaistiin kannanotto Helsingin Sanomissa 14.02.2019, jonka kirjoittamiseen osallistuivat myös Suomen Vauvamyönteisyyskouluttajat, Kätilöliitto, Terveydenhoitajaliitto, Tehy:n terveydenhoitajajaosto sekä Imetyksen Tuki ry.

Terveydenhoitajan työnkuvan tulevaisuus

Terveydenhoitajakoulutuksen aikana on usein noussut esiin terveydenhoitajan työn tulevaisuus; kuinka terveydenhoitajan työtä voisi jalkauttaa nykyistä laajemmalle toimintakentälle ja kuinka perinteisen vastaanottotyön rinnalle voisi pohtia myös paremmin asiakkaiden tarpeita vastaavia palvelumuotoja. Esiin on myös noussut huoli siitä, onko terveydenhoitajille tarvetta tulevaisuudessa.

Terveydenhoitaja on terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevän terveydenhoitotyön erikoisosaaja. Tällaiselle ammattilaiselle on ehdottomasti tarvetta nyt ja tulevaisuudessa. Vaikuttavinta ja kustannustehokkainta on juuri sairauksien ja terveysongelmien ennaltaehkäisy verrattuna niiden hoidosta aiheutuviin kustannuksiin.

Tulevaisuudessa terveydenhoitajia tarvitaan, mutta missä he työskentelevät? Perinteinen vastaanottotyö ei välttämättä saavuta asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Vastaanotolle ajan varaaminen ja saapuminen edellyttää kuitenkin aina asiakkaan omaa aktiivisuutta, jolloin kynnys palvelujen pariin hakeutumiseen nousee. Tulevaisuudessa voisikin miettiä, kuinka terveydenhoitajat hakeutuisivat asiakkaiden luo. Perinteisen vastaanottotyön ohelle voisi kehittää laajempia asiakasryhmiä tavoittavia matalan kynnyksen palveluja.

Terveydenhoitajia täytyisi myös saada kaikkien ikäryhmien palveluihin nykyistä laajemmin. Terveyden edistäminen on erilaista, mutta kuitenkin tarpeellista kaikille ikäryhmille. Terveyden edistämistä ja ennaltaehkäisevää terveydenhoitotyötä tarvitaan kaikkialla, missä vain on ihmisiä. Työikäisillä ravitsemukseen ja elintapoihin liittyvät asiat ovat tärkeitä, mutta ikääntyneillä merkityksellisiä voivat olla esimerkiksi uneen ja toimintakyvyn ylläpitoon liittyvät seikat. Psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät asiat taas korostuvat kaikissa ikäryhmissä.

Terveydenhoitotyön jalkauttaminen nykyistä laajemmalle toimintakentälle takaisi terveydenhoitajan ammatin tarpeellisuuden myös tulevaisuudessa. Samalla se toisi terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevän terveydenhoitotyön kaikkien ikäluokkien saataville. Koska terveyden edistäminen käsittää useita eri osa-alueita, voisivat terveydenhoitajat tehdä tulevaisuudessa työtään oman ammattiosaamisensa edustajana osana moniammatillista työskentelyä mm. fysioterapeuttien, toimintaterapeuttien yms. ammattilaisten kanssa.

Valmiita vastauksia siihen, kuinka terveydenhoitotyötä voisi tulevaisuudessa toteuttaa, ei ole. Voisiko se olla nykyistä enemmän terveystavoitteisia ryhmiä, käyntejä ja asiantuntijaluentoja työpaikoilla, sosiaalisen median hyödyntämistä tai eri ikäryhmille kohdennetun terveystiedon jakamista? Terveydenhoitajien jalkautuminen ihmisten pariin ja erilaisten palvelumuotojen tarjoaminen voisi kuitenkin edesauttaa asiakkaiden saavutettavuutta.

 

Valmistuvat terveydenhoitajat

Elina Hiltunen ja Tiia Martiskainen

 

Mielipidekirjoitus tarjottu julkaistavaksi myös Terveydenhoitaja-lehdessä

Yhteisasuminen yksi keino ikäihmisten yksinäisyyden ehkäisemiseen

Yli 65-vuotiaiden Ikäihmisten yksinäisyys on kasvava ongelma Suomessa. 70 prosenttia yli 65-vuotiaista asuu yksin ja heidän määränsä tulee tulevaisuudessa kasvamaan.

ET-lehden numerossa 18/2018 olleessa artikkelissa kerrottiin kahdesta ystävästä, jotka päättivät muuttaa yhteiseen kotiin viettämään eläkepäiviään. He olivat tunteneet toisensa lähes 20 vuoden ajan. Koska nämä pitkäaikaiset ystävät halusivat välttää yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen, sai se heidät kokeilemaan todella innovatiivista ja rohkeaa ratkaisua. Ystävykset hankkivat yhteisen asunnon, jossa heillä oli kuitenkin omat huoneet mahdollistamassa oman rauhan ja yksityisyyden tarvittaessa.

Yhteisasumismuoto olisi todella hieno ratkaisu, jolloin toisesta ihmisestä olisi seuraa ja hänen kanssaan voisi jakaa niin ilot kuin surutkin. Konkreettisen avun saaminen arjessa helpottuisi ja asumiskustannusten jakaminen toisi myös taloudellista etua. Toisaalta tällainen asumismuoto ei sovellu kaikille, mutta silti siitä vaihtoehdosta tulisi rohkeasti informoida. Asuinkaupungin tulisi tukea ikäihmisien yhteisasumismuotoa sekä mahdollistaa sen toteuttamisen mahdollisimman helpoksi. Kun asuinkumppanin voi valita itse, myös pitkäaikaisen yhteisasumisen onnistumismahdollisuudet kasvavat. Ystävät tuntevat toistensa tavat ja tottumukset sekä mahdolliset iän tuomat sairaudetkin.

Me valmistuvat terveydenhoitajat näemme tässä asumisratkaisussa valtavasti hyvää terveyden edistämisen kannalta. Koska yksinäisyys heikentää tutkitusti elämänlaatua, tulisi ikäihmisten yksinäisyyttä ennaltaehkäistä räätälöimällä jokaiselle omaan elämäntilanteeseen sopivat ratkaisut. Ikäihmisten yksinäisyyttä, ennaltaehkäiseviä projekteja ja hankkeita tulisi perustaa. Niihin tulisi rekrytoida myös terveydenhoitajia, jolloin terveyttä edistävät seikat tulisi kartoitettua riittävän laajasti ja tutkittuun tietoon perustuen.

Satu-Lilja Kurkinen, Riina Turunen & Marjo Vaittinen

Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu.

Kirjoitus on osa yhteiskunnallisen terveydenhoitotyön opintojaksoa.

 

Julkaistu myös ET-lehden keskustelupalstalla:

https://www.etlehti.fi/keskustelu/40997/yhteisasumisesta-apua-yksinaisyyteen-ja-turvattomuuden-tunteeseen

Valmistuvien terveydenhoitajien kirje sinulle, tuleva asiakkaamme

Lähes jokainen meistä on joskus elämänsä varrella kohdannut terveydenhoitajan. Millainen oli sinun kokemuksesi? Valmistuvina terveydenhoitajina olemme miettineet, miten haluaisimme työtämme tehdä.

Terveydenhoitajat ovat ammattiroolinsa lisäksi myös vanhempia, puolisoja, lapsia, ystäviä… Terveydenhoitajan työssä yhdistyvät ammatilliset tiedot ja taidot sekä omat kokemukset. Nämä ovat meille tärkeitä työvälineitä kohdatessamme sinut. Me haluamme kohdata sinut tasavertaisena ihmisenä, emme ole kenenkään yläpuolella. Me elämme samojen arjen haasteiden keskellä, kuin sinäkin. Terveydenhoitajatyöhön hakeutumisemme taustalla on aito halu auttaa ja tukea sinua ja perhettäsi.

Terveydenhoitajan tärkeimpiä työkaluja ovat ihmisen kohtaamisen taito, aito läsnäolo, kuunteleminen ja oikeiden – joskus väärienkin kysymysten kysyminen. Tehtävämme ei ole tuomita sinua, eikä arvostella elämänvalintojasi. Tämän kaiken rinnalla toimintaamme ohjaavat meille annetut säädökset ja puitteet. Työtä tehdään kuitenkin omalla persoonalla. Tämä tarkoittaa sitä, että työtapoja on yhtä monta kuin tekijöitäkin. Tulemme siis myös erehtymään. Tietämättömyyden tunnustaminen ja nöyryys sen edessä on tärkeää.

Arvostamme mahdollisuutta olla osana sinun perheesi elämää ja sen polkuja. Me tiedostamme vastuun, joka tähän antoisaan työhön liittyy. Haluamme, että kohtaamisellamme on merkitystä.

Kiitos, että luit tämän. Odotamme innolla, että pääsemme tekemään terveydenhoitajan työtä; ihmisenä ihmiselle. ♥

Terveisin,
valmistuvat terveydenhoitajat Mervi Nevalainen, Maija Pilbeam, Sari Silvennoinen ja Riitta Toivanen

Julkaistu myös Meidän perhe -Facebook-sivuilla

Rokotevastaisuus on Euroopan suurin terveysuhka

Rokotevastaisuus on Euroopan suurin terveysuhka

Rokotevastaisuuden ilmiö on myös todettu Suomessa. Erityisesti rokotevastaisuutta on ilmennyt Länsi-Suomessa. Vaikutteita on tullut internetistä, väärästä tiedosta ja Ruotsista. Kyseessä on ollut lukumäärällisesti pieni ihmisryhmä mutta sitäkin äänekkäämpi. He ovat olleet aktiivisia erilaisten medialähteiden käyttämisessä, jonka avulla he ovat saaneet paljon julkisuutta. Onko syytä huoleen?

Rokotteiden historia on pitkä ja osittain värikäs. Kehityksellä on hintansa ja toisinaan hinta on kallein mahdollinen, ihmishenki. Testejä tehdään ja uuden rokotteen markkinoille pääsyyn rokote käy useita testejä läpi. Viimeinen varmuus rokotteen toimivuudesta saadaan useisiin ihmisiin pistetyn rokotuksen jälkeen. Vuosina 2009-2010 ihmiset saivat seurata maailmalla levinnyttä sikainfluenssaa. Suomessakin tähän reagoitiin ja ratkaisuksi päätettiin antaa ihmisille Pandemrix-rokote. Nopeasti kuitenkin huomattiin, että lasten ja nuorten keskuudessa yleistyi narkolepsia. Lääkärit eivät aluksi tunnistaneet narkolepsiaa, koska ennen Pandemrix-rokotetta lapsilla ja nuorilla narkolepsiaa esiintyi vain muutamia tapauksia vuodessa. Kaikki ikäryhmät mukaan laskettuna narkolepsiaa esiintyi noin 50 tapausta vuodessa. Pandemrix-rokotteen aloituksen jälkeen narkolepsiaa todettiin noin 200 henkilöllä ja suurin osa lapsilla ja nuorilla. Rokotteen antaminen lopetettiin nopeasti, kun näiden kahden asian yhteys varmistui. Rokotevastaisuuden siemen oli kylvetty ja itukin näkyi selvästi, joka kasvoi vauhdilla.

Vuonna 2015 syntyneiden rokotuskattavuustilasto näyttää, että MPR- eli tuhkarokko-vihurirokko-sikotautirokotteen sai yli 94 prosenttia lapsista. Tutkimusten mukaan 95% kattavuus varmistaisi tuhkarokon poissaolon. Suomesta kuitenkin löytyy alueita, jossa rokotuksen kattavuus on alle 90%. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen tulokset kertovat huolestuttavia lukemia. Jos rokotettujen määrä putoaa 5%, sairastuneiden määrä voi kolminkertaistua. Puhuttaessa MPR-rokotteesta ymmärrän heitä, jotka eivät voi ottaa rokotetta terveydellisten syiden vuoksi. He, jotka jättävät rokotteen ottamatta tai eivät anna lupaa rokottaa omaa lasta vedoten uskonnollisiin, henkilökohtaisiin tai internetin sekundaarilähteisiin vedoten, tarvitsevat ohjausta, tietoa ja neuvontaa. Kantasuomalaiset eivät ole ainoa uhka, nykypäivänä täytyy huomioida turvapaikan hakijat, maahanmuuttajat ja pakolaiset. Kuinka varmistetaan heidän rokottamiset?

Tuhkarokkoon sairastunut tartuttaa laskennallisesti 10-15 ihmistä, joilla ei ole rokotetta. Vastaava vertailuluku voidaan ottaa influenssasta; 1.5 tartuntaa. Tällä hetkellä EU ja sotilasliitto NATO pohtivat kuinka ja millaista yhteistyötä he voivat tehdä terveysuhkien torjunnassa. Mahdollinen terroriteko terveysvaaran levittämiseen kasvaa, kun rokotuskattavuus heikentyy.

Huolestuminen rokotuskattavuudesta väestössämme on aiheellista, joskin asian voidaan todeta olevan kuitenkin hallinnassa. Olemme lähellä ”laumaimmuniteettia” rokotusprosentteja tarkastellessa. Terveydenhoitajaopiskelijana koen tulevassa työssäni yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi kuunnella asiakasta ja hänen näkemyksiään rokotteista ja terveyteen liittyvissä asioissa – sekä antaa tieteellisesti tutkittuun perustuvaa tietoa, ohjausta ja neuvontaa sekä motivoida häntä huolehtimaan omasta terveydestään, jonka avulla hän voi vaikuttaa myös ympärillä olevien ihmisten terveyteen.

Juha Vänskä, terveydenhoitajaopiskelija

Ensimmäinen askel työelämään

Muistui mieleen eräs kohtaaminen 94-vuotiaan rouvan kanssa, joka oli tehnyt koko työuransa farmaseuttina eräässä kaupungin apteekissa. Jutustelimme niitä näitä ja puheeksi tuli oma valmistuminen terveydenhoitajaksi. Vertailimme koulutuksiamme; pian valmistuvana terveydenhoitajana takana on neljä vuotta opintoja ja melko laaja näkemys erilaisista työpaikoista, joissa opintojen aikana on päässyt tutustumaan. Ehkä myös ajatus siitä, missä sitä haluaisi valmistumisen jälkeen työskennellä.

Tämä kyseinen rouva intoutui kertomaan omasta farmaseutin ”kurssistaan”, joka kesti aikanaan puoli vuotta. Sen jälkeen oli tullut aika etsiä valmistuvan opiskelijan harjoittelupaikka apteekista. Työharjoittelu apteekissa kestäisi kaksi vuotta ja sinä aikana hänet opetettaisiin työskentelemään kyseisessä työpaikassa. Rouva kertoi, että hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: odottaa harjoittelupaikkaa jopa useampi vuosi omalla kotikunnallaan tai muuttaa harjoittelua varten toiseen kaupunkiin. Hän muutti ja kahden vuoden harjoitteluajan jälkeen hän jäi apteekkiin töihin ja työskenteli siellä seuraavat 40 vuotta.

Harvinaista nykypäivänä. Monella meistä on nykypäivänä takataskussa useampi kuin yksi ammatti. Nykypäivänä ei myöskään ole poikkeuksellista, että ihmiset kouluttautuvat uudelleen mieluisamman työn perässä. Lisäksi paineet ja muutokset työelämässä voivat vaikuttaa alanvaihtoajatuksiin. Työnkuvat saattavat muuttua, eikä enää ole takeita niin sanotusta vakituisesta työsuhteesta. Nykypäivänä ”toistaiseksi voimassa oleva”-työsuhde ei enää tarkoita sitä, että se olisi pysyvä ja varma työpaikka eläkeikään saakka.

Tämä rouva kertoi myös farmaseutin työhönsä kuuluvan apteekin päivystysviikot. Joka kolmas viikko rouva päivysti apteekissa kellon ympäri. Kapakasta tullessaan humalaiset ihmiset tulivat apteekkiin ja rouva oli päivystävänä farmaseuttina tiskin takana. Kuulemma pelotti, vaikka koskaan mitään ei tapahtunut. Hän ei kuitenkaan edes harkinnut alanvaihtoa – olihan hän jo uravalintansa tehnyt.

Työelämän muutoksessa myös ihmisten vaatimukset työtä kohtaan muuttuvat. Enää työpaikkaa ei valita rahan takia tai siksi, että alalla uskoo työllistyvänsä helpommin. Loppuelämän vakituinen työpaikka ja säännölliset palkkatulot eivät välttämättä ole se valttikortti, jota työelämässä tavoitellaan. Ihmiset kaipaavat työlleen enemmän merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä. Työn halutaan olevan voimavara ja siitä kaivataan uusia kokemuksia omaan henkilökohtaiseen elämään. Työ liukuu vapaa-aikaan, eivätkä ne ole erotettavissa kuten ennen. Siksi palo tehdä juuri sitä työtä, mistä pitää, on äärimmäisen tärkeää.

Valmistuvana opiskelijana on jo asennoitunut siihen, ettei vakituista työsuhdetta heti koulun päätyttyä ole todennäköisesti tarjolla, vaan on oltava valmis työskentelemään erilaisissa paikoissa ja hankkimaan kokemusta erilaisista työkentistä. On suhtautumisesta kiinni, näkeekö sen mahdollisuutena kartuttaa omaa osaamista vai selviytymisenä uran alkupuolen epävarmuudesta. Itseään täytyy osata johtaa ja hallita uudella tavalla. Omat toiveet ja tarpeet työpaikasta täytyy osata tunnistaa ja pitää niistä kiinni. Työelämän murroksessa organisaatiot muuttuvat, jolloin työntekijän on kehityttävä ja muututtava mukana. Erityinen vahvuus onkin olla muutosmyönteinen ja pyrittävä kokemaan muutokset ja vaatimukset haasteina, ei niinkään uhkina. Näin me olemmekin tehneet, ottaneet ensimmäisen askeleen työelämään jo ajatuksen tasolla ja odotamme, millaisia ovia edessämme aukeaa valmistumisen jälkeen.

Annimari Toivanen & Enni Valtonen
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mielipidekirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.