Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2018

Ensimmäinen askel työelämään

Muistui mieleen eräs kohtaaminen 94-vuotiaan rouvan kanssa, joka oli tehnyt koko työuransa farmaseuttina eräässä kaupungin apteekissa. Jutustelimme niitä näitä ja puheeksi tuli oma valmistuminen terveydenhoitajaksi. Vertailimme koulutuksiamme; pian valmistuvana terveydenhoitajana takana on neljä vuotta opintoja ja melko laaja näkemys erilaisista työpaikoista, joissa opintojen aikana on päässyt tutustumaan. Ehkä myös ajatus siitä, missä sitä haluaisi valmistumisen jälkeen työskennellä.

Tämä kyseinen rouva intoutui kertomaan omasta farmaseutin ”kurssistaan”, joka kesti aikanaan puoli vuotta. Sen jälkeen oli tullut aika etsiä valmistuvan opiskelijan harjoittelupaikka apteekista. Työharjoittelu apteekissa kestäisi kaksi vuotta ja sinä aikana hänet opetettaisiin työskentelemään kyseisessä työpaikassa. Rouva kertoi, että hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: odottaa harjoittelupaikkaa jopa useampi vuosi omalla kotikunnallaan tai muuttaa harjoittelua varten toiseen kaupunkiin. Hän muutti ja kahden vuoden harjoitteluajan jälkeen hän jäi apteekkiin töihin ja työskenteli siellä seuraavat 40 vuotta.

Harvinaista nykypäivänä. Monella meistä on nykypäivänä takataskussa useampi kuin yksi ammatti. Nykypäivänä ei myöskään ole poikkeuksellista, että ihmiset kouluttautuvat uudelleen mieluisamman työn perässä. Lisäksi paineet ja muutokset työelämässä voivat vaikuttaa alanvaihtoajatuksiin. Työnkuvat saattavat muuttua, eikä enää ole takeita niin sanotusta vakituisesta työsuhteesta. Nykypäivänä ”toistaiseksi voimassa oleva”-työsuhde ei enää tarkoita sitä, että se olisi pysyvä ja varma työpaikka eläkeikään saakka.

Tämä rouva kertoi myös farmaseutin työhönsä kuuluvan apteekin päivystysviikot. Joka kolmas viikko rouva päivysti apteekissa kellon ympäri. Kapakasta tullessaan humalaiset ihmiset tulivat apteekkiin ja rouva oli päivystävänä farmaseuttina tiskin takana. Kuulemma pelotti, vaikka koskaan mitään ei tapahtunut. Hän ei kuitenkaan edes harkinnut alanvaihtoa – olihan hän jo uravalintansa tehnyt.

Työelämän muutoksessa myös ihmisten vaatimukset työtä kohtaan muuttuvat. Enää työpaikkaa ei valita rahan takia tai siksi, että alalla uskoo työllistyvänsä helpommin. Loppuelämän vakituinen työpaikka ja säännölliset palkkatulot eivät välttämättä ole se valttikortti, jota työelämässä tavoitellaan. Ihmiset kaipaavat työlleen enemmän merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä. Työn halutaan olevan voimavara ja siitä kaivataan uusia kokemuksia omaan henkilökohtaiseen elämään. Työ liukuu vapaa-aikaan, eivätkä ne ole erotettavissa kuten ennen. Siksi palo tehdä juuri sitä työtä, mistä pitää, on äärimmäisen tärkeää.

Valmistuvana opiskelijana on jo asennoitunut siihen, ettei vakituista työsuhdetta heti koulun päätyttyä ole todennäköisesti tarjolla, vaan on oltava valmis työskentelemään erilaisissa paikoissa ja hankkimaan kokemusta erilaisista työkentistä. On suhtautumisesta kiinni, näkeekö sen mahdollisuutena kartuttaa omaa osaamista vai selviytymisenä uran alkupuolen epävarmuudesta. Itseään täytyy osata johtaa ja hallita uudella tavalla. Omat toiveet ja tarpeet työpaikasta täytyy osata tunnistaa ja pitää niistä kiinni. Työelämän murroksessa organisaatiot muuttuvat, jolloin työntekijän on kehityttävä ja muututtava mukana. Erityinen vahvuus onkin olla muutosmyönteinen ja pyrittävä kokemaan muutokset ja vaatimukset haasteina, ei niinkään uhkina. Näin me olemmekin tehneet, ottaneet ensimmäisen askeleen työelämään jo ajatuksen tasolla ja odotamme, millaisia ovia edessämme aukeaa valmistumisen jälkeen.

Annimari Toivanen & Enni Valtonen
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mielipidekirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Varhainen puuttuminen lasten ja nuorten syrjäytymisriskeihin

Nuorten syrjäytyminen on yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Syrjäytymiselle altistavia tekijöitä ovat pitkäaikaistyöttömyys, toimeentuloon liittyvät ongelmat sekä matala kouluttautuminen. Varsinkin puutteellisen turvaverkoston ja sosiaalisten suhteiden vähyyden on todettu syrjäytymistä paljolti edistäväksi. Työmarkkina- ja koulutusjärjestelmien ulkopuolelle jääminen vaikuttaa myös olennaisesti nuorten hyvinvointiin. Suomessa on kymmeniä tuhansia syrjäyty-misuhan alla olevia nuoria, joista useat jo ovatkin yhteiskunnallisten järjestelmien ja tilastojen ulkopuolella.

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen seuranta lastenneuvolassa ja kouluter-veydenhuollossa on erinomainen keino kartoittaa mahdollisia syrjäytymiseen altistavia tekijöitä hyvin varhaisessa vaiheessa. Vaikka syrjäytymisriski on ole-massa läpi elämän, tulisi ongelmallisiksi havaittuihin taitekohtiin puuttua yhä enenevässä määrin ennaltaehkäisevästi. Näin voidaan tehokkaasti vaikuttaa nuoren mahdolliseen tulevaisuuden syrjäytymiskierteeseen. Jo ongelmaksi asti muodostuneet hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavat tekijät vaativat enemmän ponnisteluja lapsen ja nuoren kehitysuran kääntämiseksi. Myöhäisessä vaiheessa hyvinvointiin puuttuminen vaatii hoitavalle taholle enemmän resursseja sekä tulee kalliiksi yhteiskunnalle.

Lasten ja nuorten ongelmakohtiin puuttuminen on tehokkainta moniammatilli-sessa yhteistyössä. Eri ammattikuntien yhtenäistetty tietotaito ja käytännöt lap-sen ja nuoren kasvun sekä kehityksen tukemisessa ovat välttämättömiä hyvin-voinnin riskitekijöiden tunnistamisessa ja hoitamisessa. Jo varhaiskasvatukseen valmistavissa koulutuksessa tulisi panostaa keinoihin, jotka ohjaavat varhaisen puuttumisen toimintamallin hyödyntämiseen. Ongelmakeskeisestä ajattelusta tulisi päästä eroon ja tilalle saada haittoja ennaltaehkäisevä sekä terveyttä edistävä työote. Onneksi oikeaan suuntaan olemmekin jo matkalla.

Katriina Kahelin ja Saara Pölönen
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mielipidekirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Kuinka koululounas saadaan maistumaan täysipainoisesti oppilaille?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt 21 vuoden ajan joka toinen vuosi kouluterveyskyselyn oppilaille. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 8.–9. luokan oppilaista oin 30% ei syö koululounasta päivittäin ja jopa 4,5% jättää lounaan syömättä päivittäin kokonaan. Kouluruoan syö kokonaisuudessaan kaikkine lisukkeineen vain 14%. Herää siis kysymys, miksi oppilaat eivät syö koululounasta ja kuinka saisimme oppilaat syömään heille tärkeä ateria?

Kouluruokailusuositus päivitettiin vuonna 2017. Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus korostaa yhdessä ruokailun tärkeyttä, kiireetöntä ilmapiiriä ja aikuisen esimerkkiä. Tavoitteena on saada oppilas ymmärtämään ruokailun merkitys hyvinvoinnilleen. Koululounas kattaa kolmanneksen oppilaan päivittäisestä energiatarpeesta. Lämpimän aterian tulee olla täysipainoinen, ravitsemussuositusten mukainen, maukas ja houkutteleva. Oppilaiden ruokailuympäristön viihtyisyys, rauhallisuus ja siisteys ovat olennainen osa oppimisympäristöä. Ruuhkahuippujen tasaaminen, porrastamalla luokkien ruokailuaikoja, ehkäisee jonotusta ja melutasoa, sekä parantaa ruokailun viihtyvyyttä. Rytmittämisessä on huomioitava koko koulun lukujärjestys ja oppilaiden ikä. Ruokailuun tulisi varata vähintään 30 minuuttia aikaa ja sen tulisi sijoittua klo 11–12 välille. Mikäli aikaa ei ole riittävästi, johtaa se herkästi ahmimiseen, liian pienen annoksen syömiseen tai jopa aterian välistä jättämiseen. Lisäksi ruokailua ennen tai jälkeen tulisi myös olla 10–15 minuutin ulkoilutauko.

Avainasemassa nuorten valintojen tekemiseen olemme me, aikuiset. Aikuisten luoma ympäristö, tavat ja esimerkin näyttäminen vaikuttavat nuoren valintoihin. Tarjoamalla maistuvaa, houkuttelevan näköistä ruokaa, monipuolisiin salaatteihin panostamalla ja tuomalla ne houkuttelevasti esille voidaan lapset ja nuoret saadaan syömään enemmän kasviksia ja täysipainoisemmin. Jo pelkästään salaatin ainesosien erottelu toisistaan mahdollistaa nuorelle lisää valinnanvapautta. Liian usein koulussa on liian vähän aikaa ruokailulle, joskus jopa vain 15 minuuttia. Riittävän ajan varaaminen kouluissa ruokailulle mahdollistaa lepohetken koulupäivään ja ruoan syömisen rauhassa. Kouluruokailun tärkeyttä ei voi liikaa painottaa. Monipuolinen ravitsemus auttaa jaksamaan koulussa ja edistää oppimista. Terveyden edistämisen näkökulmasta se vaikuttaa hyvinvointiin, ylipainon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Yhteistyö on tärkeää. Sitä tarvitaan niin rehtorin, opettajien, kouluterveydenhoitajan ja kouluravintolahenkilökunnan, kuin muidenkin aikuisten ja oppilaiden välillä. Kouluruokailun tulisi mielestämme olla oppimistilanne, johon opettaja osallistuu esimerkillään. Osallistamalla oppilaat kouluruokailun kehittämiseen, saadaan heidät sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin ja yhteisten päämäärien saavuttamiseen. Keskeistä on yhdessä tekeminen ja oppilaat toiveiden huomioiminen, sekä yhteiseen päämäärään tähtääminen unohtamatta ruokailuympäristön viihtyisyyttä ja houkuttelevaa ruokaa.

Mervi Remes ja Nina Kari
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Yhdessä yksinäisiä

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toteuttama Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016 (KOTT 2016) osoittaa, että opiskelijat kokevat yhä enenevässä määrin yksinäisyyttä. Miten yksinäisyys on edelleen niin suuressa osassa arkeamme, vaikka viestintävälineet ovat ajan huipulla, ja yhteydenpito ihmisten välillä on entistä helpompaa? Viekö osaltaan some ja sen palvelut pois tavallisen face to face -kanssakäymisen, jolloin ihmisen kohtaaminen erkaantuu?

KOTT 2016 osoittaa, että korkeakouluopiskelijanaisista lähes puolet kokevat yksinäisyyttä ajoittain, vastaavan luvun ollessa miehillä reilu kolmannes. Sen sijaan tutkimukseen vastanneista selvä enemmistö kokee, että heillä on kuitenkin hyvä tuki mahdolliseen keskusteluun. Vuonna 2000 tehdyssä samaisessa tutkimuksessa 3,9% vastaajista koki usein yksinäisyyttä, ja vuonna 2016 vastanneista tämä lukema oli jo 7,1%, eli melkein puolet suurempi joukko koki olonsa usein yksinäiseksi. Tutkimuksessa tulee myös esille, että vastaajista miehistä neljäsosa ja naisista viidesosa kokee ettei kuulu mihinkään ryhmään. Ryhmään kuulumisen tunteminen on kuitenkin yleistynyt 2000-luvulta tultaessa, mihin osaltaan voivat vaikuttaa erilaisten opintojen ohella toteutettavat vapaa-ajan harraste- ja ryhmätoiminnot.

Monissa tutkimuksissa on todettu, että yksinäisyyden kokemisella on yhteys myös mielenterveysongelmille altistumiselle, kuten masennukselle. Yksinäisyys lisää myös alttiutta sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, sekä se lisää riskiä ennenaikaiselle kuolleisuudelle. Yksinäisyyden voidaan siis raadollisesti ajatella olevan hitaasti tappavaa, näin ainakin usein pohditaan. Olisikin erityisen tärkeää, että ihmisen psyykkinen ja henkinen hyvinvointi huomioitaisiin yhtä tasavertaisena fyysisen hyvinvoinnin kanssa.

Mielestäni yksinäisyys on hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen asia. Toiset ovat saattaneet kärsiä siitä pienoisen elämänsä verran, kun taas toiselle se on hiipunut osalliseksi elämään myöhemmin. Vaikka yksinäisyys ei näkyisi selvästi ulospäin, olemme me kaikki siihen törmänneet. Lähes jokainen ihminen kokee elämänsä aikana yksinäisyyttä jossain määrin. Toisille se voi olla hetkellinen tuntemus, mutta surullisen monelle se on jokapäiväistä arkea. Yksinäisyys voi olla läsnä esim. tilanteessa jolloin lounasseuraa ei ole saatavilla tai arjen kuulumisia ei ole kellekään kerrottavana.

Jokainen meistä voi osaltaan toimia auttajana, seurana toiselle. Ja niin meidän jokaisen tulisikin tehdä. Paras keino yksinäisyyttä vastaan on ihmisestä välittäminen ja läheisyyden tarjoaminen. Harvoin yksinäiseksi itsensä kokeva tulee pyytämään apua, sillä hän voi kokea, ettei hänen ongelmansa ole niin tärkeä. Voi myös pelätä tulevansa leimatuksi. Koen, että moni vähättelee omaa yksinäisyyttään. Jotkut voivat myös ajatella, että onko minulla lupa kokea olevani yksinäinen, vaikka ympärilläni on ihmisiä. Toisaalta apua ja tukea voi olla saatavilla myös somen kautta, jos olkapäätä ei pysty tarjoamaan läsnäolevana. Sosiaalisen median palvelut tarjoavat osaltaan hyvät ja huonot puolensa.

Terveydenhoitajan työn näkökulmasta yksinäisyys on vain yksi osa-alue, mihin kiinnittää huomiota. Kaikkien osallisuutta siis tarvitaan, ja eihän se lopulta ole vaikeaa mennä toiselta kysymään, mitä sinulle kuuluu? Toivon, että yhdessä saisimme yksinäisyydestä jaetun asian, jolloin se toivottavasti pienenisi.

Valmistuva terveydenhoitaja Anni Toivanen
Mielipidekirjoitus, Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojakso