Ensimmäinen askel työelämään

Muistui mieleen eräs kohtaaminen 94-vuotiaan rouvan kanssa, joka oli tehnyt koko työuransa farmaseuttina eräässä kaupungin apteekissa. Jutustelimme niitä näitä ja puheeksi tuli oma valmistuminen terveydenhoitajaksi. Vertailimme koulutuksiamme; pian valmistuvana terveydenhoitajana takana on neljä vuotta opintoja ja melko laaja näkemys erilaisista työpaikoista, joissa opintojen aikana on päässyt tutustumaan. Ehkä myös ajatus siitä, missä sitä haluaisi valmistumisen jälkeen työskennellä.

Tämä kyseinen rouva intoutui kertomaan omasta farmaseutin ”kurssistaan”, joka kesti aikanaan puoli vuotta. Sen jälkeen oli tullut aika etsiä valmistuvan opiskelijan harjoittelupaikka apteekista. Työharjoittelu apteekissa kestäisi kaksi vuotta ja sinä aikana hänet opetettaisiin työskentelemään kyseisessä työpaikassa. Rouva kertoi, että hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: odottaa harjoittelupaikkaa jopa useampi vuosi omalla kotikunnallaan tai muuttaa harjoittelua varten toiseen kaupunkiin. Hän muutti ja kahden vuoden harjoitteluajan jälkeen hän jäi apteekkiin töihin ja työskenteli siellä seuraavat 40 vuotta.

Harvinaista nykypäivänä. Monella meistä on nykypäivänä takataskussa useampi kuin yksi ammatti. Nykypäivänä ei myöskään ole poikkeuksellista, että ihmiset kouluttautuvat uudelleen mieluisamman työn perässä. Lisäksi paineet ja muutokset työelämässä voivat vaikuttaa alanvaihtoajatuksiin. Työnkuvat saattavat muuttua, eikä enää ole takeita niin sanotusta vakituisesta työsuhteesta. Nykypäivänä ”toistaiseksi voimassa oleva”-työsuhde ei enää tarkoita sitä, että se olisi pysyvä ja varma työpaikka eläkeikään saakka.

Tämä rouva kertoi myös farmaseutin työhönsä kuuluvan apteekin päivystysviikot. Joka kolmas viikko rouva päivysti apteekissa kellon ympäri. Kapakasta tullessaan humalaiset ihmiset tulivat apteekkiin ja rouva oli päivystävänä farmaseuttina tiskin takana. Kuulemma pelotti, vaikka koskaan mitään ei tapahtunut. Hän ei kuitenkaan edes harkinnut alanvaihtoa – olihan hän jo uravalintansa tehnyt.

Työelämän muutoksessa myös ihmisten vaatimukset työtä kohtaan muuttuvat. Enää työpaikkaa ei valita rahan takia tai siksi, että alalla uskoo työllistyvänsä helpommin. Loppuelämän vakituinen työpaikka ja säännölliset palkkatulot eivät välttämättä ole se valttikortti, jota työelämässä tavoitellaan. Ihmiset kaipaavat työlleen enemmän merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä. Työn halutaan olevan voimavara ja siitä kaivataan uusia kokemuksia omaan henkilökohtaiseen elämään. Työ liukuu vapaa-aikaan, eivätkä ne ole erotettavissa kuten ennen. Siksi palo tehdä juuri sitä työtä, mistä pitää, on äärimmäisen tärkeää.

Valmistuvana opiskelijana on jo asennoitunut siihen, ettei vakituista työsuhdetta heti koulun päätyttyä ole todennäköisesti tarjolla, vaan on oltava valmis työskentelemään erilaisissa paikoissa ja hankkimaan kokemusta erilaisista työkentistä. On suhtautumisesta kiinni, näkeekö sen mahdollisuutena kartuttaa omaa osaamista vai selviytymisenä uran alkupuolen epävarmuudesta. Itseään täytyy osata johtaa ja hallita uudella tavalla. Omat toiveet ja tarpeet työpaikasta täytyy osata tunnistaa ja pitää niistä kiinni. Työelämän murroksessa organisaatiot muuttuvat, jolloin työntekijän on kehityttävä ja muututtava mukana. Erityinen vahvuus onkin olla muutosmyönteinen ja pyrittävä kokemaan muutokset ja vaatimukset haasteina, ei niinkään uhkina. Näin me olemmekin tehneet, ottaneet ensimmäisen askeleen työelämään jo ajatuksen tasolla ja odotamme, millaisia ovia edessämme aukeaa valmistumisen jälkeen.

Annimari Toivanen & Enni Valtonen
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mielipidekirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *