Medialukutaidon puute haittaa terveyttä

Viimeisen vuoden aikana erityisesti tuhkarokko on aiheuttanut epidemioita Suomessa ja ympäri Eurooppaa. Yksi tärkeä syy tämän tarttuvan taudin leviämiseen on lisääntynyt rokotekielteisyys. Rokotekielteisyyttä taas useimmiten aiheuttaa lähdekriittisyyden ja medialukutaidon puute. Sitä ei yleensä tulla ajatelleeksi, että medialukutaito on tärkeä osa terveyttä.

Nykypäivänä altistumme jatkuvasti erilaiselle terveysviestinnälle. Internet kuhisee erilaisia elämäntapaohjeita ja terveysvinkkejä, joiden tieteellisyydestä ei ole aina takeita. Hopeavettä mainostetaan jokaisen vaivan parantavana ihmetuotteena, ja yksisarvishoidon kerrotaan poistavan kaikki fyysiset kivut. Erilaisista terveyssivustoista tehdään mahdollisimman houkuttelevan ja uskottavan näköisiä. Esteettinen ulkoasu ja pätevältä tuntuva nimi tai logo eivät kuitenkaan tee sivustosta luotettavaa.

Kun jokin sairaus tai vaiva piinaa, Google tulee apuun. Sieltä klikataan auki ensimmäiset sen tarjoamat sivut ja uskotaan heti niiden sisältämä informaatio. Monella on myös tapana kysellä esimerkiksi apua oireisiinsa tai jakaa sairaskertomustaan sosiaalisessa mediassa. Kuten kaikki tiedämme, monilla on tapana liioitella asioita. Niinpä pieni kurkkukipu on yhtäkkiä vakava syöpä, eikä elinaikaa ole enää kuin viikkoja. Vain koska oman serkun puolison kaimalle oli käynyt niin.

On hienoa, kuinka nykyaikana tietoa voi löytää nopeasti ja helposti. Sosiaalisessa mediassa saatu vertaistuki on myös monelle tärkeää. Terveyskasvatuksessa ja -ohjauksessa olisi kuitenkin huomioitava median merkitys terveyteen, sillä medialukutaidon puutteella voi olla merkittäviä haittoja yksilön terveyteen.

 

Valmistuvat terveydenhoitajat

Anni Salminen ja Jenni Sonninen

 

Kannnanotto äidinmaidonkorviketutkimusta koskevaan ilmoitukseen

27.1.2019 Helsingin Sanomissa oli ilmoitus, jossa haettiin vapaaehtoisia vanhempia vauvoineen äidinmaidonkorviketutkimukseen Tampereen ja Helsingin alueelta. Tutkimuksen toimeksiantajana toimii kansainvälinen yritys. Tutkimuksessa on tarkoitus alkaa antamaan enintään 28 vuorokauden ikäiselle vauvalle tutkimuksen kustantamaa äidinmaidonkorviketta, jota on käytettävä vähintään neljän kuukauden ikään saakka. Tutkimuksessa seurataan allergiaoireiden ilmenemistä. Tutkimukseen haettiin nimenomaan vauvoja, joita on ruokittu ainoastaan rintamaidolla tai aminohappopohjaisella äidinmaidonkorvikkeella.

Eettisesti ja terveyden edistämisen näkökulmasta ajateltuna tutkimuksessa on monia huolestuttavia seikkoja. Ensinnäkin tutkimus vetoaa pienituloisiin, sillä tutkimus tarjoaa ilmaista äidinmaidonkorviketta tutkimukseen osallistuville. Kansainvälisen korvikekoodin mukaan on myös kiellettyä mainostaa äidinmaidonkorviketta raskaana oleville ja imettäville. Kyseinen tutkimus asettaa tutkimukseen osallistuvat eriarvoiseen asemaan terveyden näkökulmasta viitaten imetyksen lukuisiin terveyshyötyihin ja verraten niitä korvikkeesta saataviin hyötyihin. Tutkimus on ristiriidassa kansallisen imetyssuosituksen kanssa, sillä suositus suosittaa vauvan täysimetystä neljän-kuuden kuukauden ikään saakka ja siitä eteenpäin kiinteiden lisäruokien ohella vähintään vuoden ikään. Tutkimuksen ilmoitustekstissä mainitaan, että imetystä voi jatkaa tutkimuksen korvikkeen antamisen ohella. Kuitenkin jo tutkitun tiedon valossa tiedetään, että jokainen vauvalle annettu lisämaito, jota ei ole lypsetty äidin rinnasta, vähentää rinnan saamaa stimulaatiota, joka taas vähentää rinnan muodostaman maidon määrää. Tämä on riskitekijä imetyksen kannalta, koska edellä mainittu tapahtumasarja voi aiheuttaa imetyksen loppumisen ennenaikaisesti. Näin ollen tutkimukseen osallistuvilla on huonommat mahdollisuudet palata täysimetykseen tutkimuksen vaatiman neljän korvikkeenkäyttökuukauden jälkeen. Lain mukaan äidinmaidonkorviketta koskevan tiedotusaineiston tulisi tuoda esille pulloruokinnan aloittamisen haitallinen vaikutus imetykselle, mikä ei tutkimuksen ilmoituksessa käy ilmi. Mieleen nousee kysymys siitä, tarjoaako tämä tutkimus ilmaista korviketta vain vaaditun neljän kuukauden ajan. Laki velvoittaa äidinmaidonkorvikevalmistelahjoitusten osalta, että lahjoittajan on luovutettava perheelle korviketta niin kauan kuin imeväinen sitä tarvitsee.

Valmistuva terveydenhoitaja

Johanna Penttinen

Mielipidekirjoituksen pohjalta julkaistiin kannanotto Helsingin Sanomissa 14.02.2019, jonka kirjoittamiseen osallistuivat myös Suomen Vauvamyönteisyyskouluttajat, Kätilöliitto, Terveydenhoitajaliitto, Tehy:n terveydenhoitajajaosto sekä Imetyksen Tuki ry.

Terveydenhoitajan työnkuvan tulevaisuus

Terveydenhoitajakoulutuksen aikana on usein noussut esiin terveydenhoitajan työn tulevaisuus; kuinka terveydenhoitajan työtä voisi jalkauttaa nykyistä laajemmalle toimintakentälle ja kuinka perinteisen vastaanottotyön rinnalle voisi pohtia myös paremmin asiakkaiden tarpeita vastaavia palvelumuotoja. Esiin on myös noussut huoli siitä, onko terveydenhoitajille tarvetta tulevaisuudessa.

Terveydenhoitaja on terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevän terveydenhoitotyön erikoisosaaja. Tällaiselle ammattilaiselle on ehdottomasti tarvetta nyt ja tulevaisuudessa. Vaikuttavinta ja kustannustehokkainta on juuri sairauksien ja terveysongelmien ennaltaehkäisy verrattuna niiden hoidosta aiheutuviin kustannuksiin.

Tulevaisuudessa terveydenhoitajia tarvitaan, mutta missä he työskentelevät? Perinteinen vastaanottotyö ei välttämättä saavuta asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Vastaanotolle ajan varaaminen ja saapuminen edellyttää kuitenkin aina asiakkaan omaa aktiivisuutta, jolloin kynnys palvelujen pariin hakeutumiseen nousee. Tulevaisuudessa voisikin miettiä, kuinka terveydenhoitajat hakeutuisivat asiakkaiden luo. Perinteisen vastaanottotyön ohelle voisi kehittää laajempia asiakasryhmiä tavoittavia matalan kynnyksen palveluja.

Terveydenhoitajia täytyisi myös saada kaikkien ikäryhmien palveluihin nykyistä laajemmin. Terveyden edistäminen on erilaista, mutta kuitenkin tarpeellista kaikille ikäryhmille. Terveyden edistämistä ja ennaltaehkäisevää terveydenhoitotyötä tarvitaan kaikkialla, missä vain on ihmisiä. Työikäisillä ravitsemukseen ja elintapoihin liittyvät asiat ovat tärkeitä, mutta ikääntyneillä merkityksellisiä voivat olla esimerkiksi uneen ja toimintakyvyn ylläpitoon liittyvät seikat. Psyykkiseen hyvinvointiin liittyvät asiat taas korostuvat kaikissa ikäryhmissä.

Terveydenhoitotyön jalkauttaminen nykyistä laajemmalle toimintakentälle takaisi terveydenhoitajan ammatin tarpeellisuuden myös tulevaisuudessa. Samalla se toisi terveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevän terveydenhoitotyön kaikkien ikäluokkien saataville. Koska terveyden edistäminen käsittää useita eri osa-alueita, voisivat terveydenhoitajat tehdä tulevaisuudessa työtään oman ammattiosaamisensa edustajana osana moniammatillista työskentelyä mm. fysioterapeuttien, toimintaterapeuttien yms. ammattilaisten kanssa.

Valmiita vastauksia siihen, kuinka terveydenhoitotyötä voisi tulevaisuudessa toteuttaa, ei ole. Voisiko se olla nykyistä enemmän terveystavoitteisia ryhmiä, käyntejä ja asiantuntijaluentoja työpaikoilla, sosiaalisen median hyödyntämistä tai eri ikäryhmille kohdennetun terveystiedon jakamista? Terveydenhoitajien jalkautuminen ihmisten pariin ja erilaisten palvelumuotojen tarjoaminen voisi kuitenkin edesauttaa asiakkaiden saavutettavuutta.

 

Valmistuvat terveydenhoitajat

Elina Hiltunen ja Tiia Martiskainen

 

Mielipidekirjoitus tarjottu julkaistavaksi myös Terveydenhoitaja-lehdessä

Yhteisasuminen yksi keino ikäihmisten yksinäisyyden ehkäisemiseen

Yli 65-vuotiaiden Ikäihmisten yksinäisyys on kasvava ongelma Suomessa. 70 prosenttia yli 65-vuotiaista asuu yksin ja heidän määränsä tulee tulevaisuudessa kasvamaan.

ET-lehden numerossa 18/2018 olleessa artikkelissa kerrottiin kahdesta ystävästä, jotka päättivät muuttaa yhteiseen kotiin viettämään eläkepäiviään. He olivat tunteneet toisensa lähes 20 vuoden ajan. Koska nämä pitkäaikaiset ystävät halusivat välttää yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen, sai se heidät kokeilemaan todella innovatiivista ja rohkeaa ratkaisua. Ystävykset hankkivat yhteisen asunnon, jossa heillä oli kuitenkin omat huoneet mahdollistamassa oman rauhan ja yksityisyyden tarvittaessa.

Yhteisasumismuoto olisi todella hieno ratkaisu, jolloin toisesta ihmisestä olisi seuraa ja hänen kanssaan voisi jakaa niin ilot kuin surutkin. Konkreettisen avun saaminen arjessa helpottuisi ja asumiskustannusten jakaminen toisi myös taloudellista etua. Toisaalta tällainen asumismuoto ei sovellu kaikille, mutta silti siitä vaihtoehdosta tulisi rohkeasti informoida. Asuinkaupungin tulisi tukea ikäihmisien yhteisasumismuotoa sekä mahdollistaa sen toteuttamisen mahdollisimman helpoksi. Kun asuinkumppanin voi valita itse, myös pitkäaikaisen yhteisasumisen onnistumismahdollisuudet kasvavat. Ystävät tuntevat toistensa tavat ja tottumukset sekä mahdolliset iän tuomat sairaudetkin.

Me valmistuvat terveydenhoitajat näemme tässä asumisratkaisussa valtavasti hyvää terveyden edistämisen kannalta. Koska yksinäisyys heikentää tutkitusti elämänlaatua, tulisi ikäihmisten yksinäisyyttä ennaltaehkäistä räätälöimällä jokaiselle omaan elämäntilanteeseen sopivat ratkaisut. Ikäihmisten yksinäisyyttä, ennaltaehkäiseviä projekteja ja hankkeita tulisi perustaa. Niihin tulisi rekrytoida myös terveydenhoitajia, jolloin terveyttä edistävät seikat tulisi kartoitettua riittävän laajasti ja tutkittuun tietoon perustuen.

Satu-Lilja Kurkinen, Riina Turunen & Marjo Vaittinen

Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu.

Kirjoitus on osa yhteiskunnallisen terveydenhoitotyön opintojaksoa.

 

Julkaistu myös ET-lehden keskustelupalstalla:

https://www.etlehti.fi/keskustelu/40997/yhteisasumisesta-apua-yksinaisyyteen-ja-turvattomuuden-tunteeseen

Valmistuvien terveydenhoitajien kirje sinulle, tuleva asiakkaamme

Lähes jokainen meistä on joskus elämänsä varrella kohdannut terveydenhoitajan. Millainen oli sinun kokemuksesi? Valmistuvina terveydenhoitajina olemme miettineet, miten haluaisimme työtämme tehdä.

Terveydenhoitajat ovat ammattiroolinsa lisäksi myös vanhempia, puolisoja, lapsia, ystäviä… Terveydenhoitajan työssä yhdistyvät ammatilliset tiedot ja taidot sekä omat kokemukset. Nämä ovat meille tärkeitä työvälineitä kohdatessamme sinut. Me haluamme kohdata sinut tasavertaisena ihmisenä, emme ole kenenkään yläpuolella. Me elämme samojen arjen haasteiden keskellä, kuin sinäkin. Terveydenhoitajatyöhön hakeutumisemme taustalla on aito halu auttaa ja tukea sinua ja perhettäsi.

Terveydenhoitajan tärkeimpiä työkaluja ovat ihmisen kohtaamisen taito, aito läsnäolo, kuunteleminen ja oikeiden – joskus väärienkin kysymysten kysyminen. Tehtävämme ei ole tuomita sinua, eikä arvostella elämänvalintojasi. Tämän kaiken rinnalla toimintaamme ohjaavat meille annetut säädökset ja puitteet. Työtä tehdään kuitenkin omalla persoonalla. Tämä tarkoittaa sitä, että työtapoja on yhtä monta kuin tekijöitäkin. Tulemme siis myös erehtymään. Tietämättömyyden tunnustaminen ja nöyryys sen edessä on tärkeää.

Arvostamme mahdollisuutta olla osana sinun perheesi elämää ja sen polkuja. Me tiedostamme vastuun, joka tähän antoisaan työhön liittyy. Haluamme, että kohtaamisellamme on merkitystä.

Kiitos, että luit tämän. Odotamme innolla, että pääsemme tekemään terveydenhoitajan työtä; ihmisenä ihmiselle. ♥

Terveisin,
valmistuvat terveydenhoitajat Mervi Nevalainen, Maija Pilbeam, Sari Silvennoinen ja Riitta Toivanen

Julkaistu myös Meidän perhe -Facebook-sivuilla

Rokotevastaisuus on Euroopan suurin terveysuhka

Rokotevastaisuus on Euroopan suurin terveysuhka

Rokotevastaisuuden ilmiö on myös todettu Suomessa. Erityisesti rokotevastaisuutta on ilmennyt Länsi-Suomessa. Vaikutteita on tullut internetistä, väärästä tiedosta ja Ruotsista. Kyseessä on ollut lukumäärällisesti pieni ihmisryhmä mutta sitäkin äänekkäämpi. He ovat olleet aktiivisia erilaisten medialähteiden käyttämisessä, jonka avulla he ovat saaneet paljon julkisuutta. Onko syytä huoleen?

Rokotteiden historia on pitkä ja osittain värikäs. Kehityksellä on hintansa ja toisinaan hinta on kallein mahdollinen, ihmishenki. Testejä tehdään ja uuden rokotteen markkinoille pääsyyn rokote käy useita testejä läpi. Viimeinen varmuus rokotteen toimivuudesta saadaan useisiin ihmisiin pistetyn rokotuksen jälkeen. Vuosina 2009-2010 ihmiset saivat seurata maailmalla levinnyttä sikainfluenssaa. Suomessakin tähän reagoitiin ja ratkaisuksi päätettiin antaa ihmisille Pandemrix-rokote. Nopeasti kuitenkin huomattiin, että lasten ja nuorten keskuudessa yleistyi narkolepsia. Lääkärit eivät aluksi tunnistaneet narkolepsiaa, koska ennen Pandemrix-rokotetta lapsilla ja nuorilla narkolepsiaa esiintyi vain muutamia tapauksia vuodessa. Kaikki ikäryhmät mukaan laskettuna narkolepsiaa esiintyi noin 50 tapausta vuodessa. Pandemrix-rokotteen aloituksen jälkeen narkolepsiaa todettiin noin 200 henkilöllä ja suurin osa lapsilla ja nuorilla. Rokotteen antaminen lopetettiin nopeasti, kun näiden kahden asian yhteys varmistui. Rokotevastaisuuden siemen oli kylvetty ja itukin näkyi selvästi, joka kasvoi vauhdilla.

Vuonna 2015 syntyneiden rokotuskattavuustilasto näyttää, että MPR- eli tuhkarokko-vihurirokko-sikotautirokotteen sai yli 94 prosenttia lapsista. Tutkimusten mukaan 95% kattavuus varmistaisi tuhkarokon poissaolon. Suomesta kuitenkin löytyy alueita, jossa rokotuksen kattavuus on alle 90%. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen tulokset kertovat huolestuttavia lukemia. Jos rokotettujen määrä putoaa 5%, sairastuneiden määrä voi kolminkertaistua. Puhuttaessa MPR-rokotteesta ymmärrän heitä, jotka eivät voi ottaa rokotetta terveydellisten syiden vuoksi. He, jotka jättävät rokotteen ottamatta tai eivät anna lupaa rokottaa omaa lasta vedoten uskonnollisiin, henkilökohtaisiin tai internetin sekundaarilähteisiin vedoten, tarvitsevat ohjausta, tietoa ja neuvontaa. Kantasuomalaiset eivät ole ainoa uhka, nykypäivänä täytyy huomioida turvapaikan hakijat, maahanmuuttajat ja pakolaiset. Kuinka varmistetaan heidän rokottamiset?

Tuhkarokkoon sairastunut tartuttaa laskennallisesti 10-15 ihmistä, joilla ei ole rokotetta. Vastaava vertailuluku voidaan ottaa influenssasta; 1.5 tartuntaa. Tällä hetkellä EU ja sotilasliitto NATO pohtivat kuinka ja millaista yhteistyötä he voivat tehdä terveysuhkien torjunnassa. Mahdollinen terroriteko terveysvaaran levittämiseen kasvaa, kun rokotuskattavuus heikentyy.

Huolestuminen rokotuskattavuudesta väestössämme on aiheellista, joskin asian voidaan todeta olevan kuitenkin hallinnassa. Olemme lähellä ”laumaimmuniteettia” rokotusprosentteja tarkastellessa. Terveydenhoitajaopiskelijana koen tulevassa työssäni yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi kuunnella asiakasta ja hänen näkemyksiään rokotteista ja terveyteen liittyvissä asioissa – sekä antaa tieteellisesti tutkittuun perustuvaa tietoa, ohjausta ja neuvontaa sekä motivoida häntä huolehtimaan omasta terveydestään, jonka avulla hän voi vaikuttaa myös ympärillä olevien ihmisten terveyteen.

Juha Vänskä, terveydenhoitajaopiskelija

Ensimmäinen askel työelämään

Muistui mieleen eräs kohtaaminen 94-vuotiaan rouvan kanssa, joka oli tehnyt koko työuransa farmaseuttina eräässä kaupungin apteekissa. Jutustelimme niitä näitä ja puheeksi tuli oma valmistuminen terveydenhoitajaksi. Vertailimme koulutuksiamme; pian valmistuvana terveydenhoitajana takana on neljä vuotta opintoja ja melko laaja näkemys erilaisista työpaikoista, joissa opintojen aikana on päässyt tutustumaan. Ehkä myös ajatus siitä, missä sitä haluaisi valmistumisen jälkeen työskennellä.

Tämä kyseinen rouva intoutui kertomaan omasta farmaseutin ”kurssistaan”, joka kesti aikanaan puoli vuotta. Sen jälkeen oli tullut aika etsiä valmistuvan opiskelijan harjoittelupaikka apteekista. Työharjoittelu apteekissa kestäisi kaksi vuotta ja sinä aikana hänet opetettaisiin työskentelemään kyseisessä työpaikassa. Rouva kertoi, että hänellä oli kaksi vaihtoehtoa: odottaa harjoittelupaikkaa jopa useampi vuosi omalla kotikunnallaan tai muuttaa harjoittelua varten toiseen kaupunkiin. Hän muutti ja kahden vuoden harjoitteluajan jälkeen hän jäi apteekkiin töihin ja työskenteli siellä seuraavat 40 vuotta.

Harvinaista nykypäivänä. Monella meistä on nykypäivänä takataskussa useampi kuin yksi ammatti. Nykypäivänä ei myöskään ole poikkeuksellista, että ihmiset kouluttautuvat uudelleen mieluisamman työn perässä. Lisäksi paineet ja muutokset työelämässä voivat vaikuttaa alanvaihtoajatuksiin. Työnkuvat saattavat muuttua, eikä enää ole takeita niin sanotusta vakituisesta työsuhteesta. Nykypäivänä ”toistaiseksi voimassa oleva”-työsuhde ei enää tarkoita sitä, että se olisi pysyvä ja varma työpaikka eläkeikään saakka.

Tämä rouva kertoi myös farmaseutin työhönsä kuuluvan apteekin päivystysviikot. Joka kolmas viikko rouva päivysti apteekissa kellon ympäri. Kapakasta tullessaan humalaiset ihmiset tulivat apteekkiin ja rouva oli päivystävänä farmaseuttina tiskin takana. Kuulemma pelotti, vaikka koskaan mitään ei tapahtunut. Hän ei kuitenkaan edes harkinnut alanvaihtoa – olihan hän jo uravalintansa tehnyt.

Työelämän muutoksessa myös ihmisten vaatimukset työtä kohtaan muuttuvat. Enää työpaikkaa ei valita rahan takia tai siksi, että alalla uskoo työllistyvänsä helpommin. Loppuelämän vakituinen työpaikka ja säännölliset palkkatulot eivät välttämättä ole se valttikortti, jota työelämässä tavoitellaan. Ihmiset kaipaavat työlleen enemmän merkityksellisyyttä ja mielekkyyttä. Työn halutaan olevan voimavara ja siitä kaivataan uusia kokemuksia omaan henkilökohtaiseen elämään. Työ liukuu vapaa-aikaan, eivätkä ne ole erotettavissa kuten ennen. Siksi palo tehdä juuri sitä työtä, mistä pitää, on äärimmäisen tärkeää.

Valmistuvana opiskelijana on jo asennoitunut siihen, ettei vakituista työsuhdetta heti koulun päätyttyä ole todennäköisesti tarjolla, vaan on oltava valmis työskentelemään erilaisissa paikoissa ja hankkimaan kokemusta erilaisista työkentistä. On suhtautumisesta kiinni, näkeekö sen mahdollisuutena kartuttaa omaa osaamista vai selviytymisenä uran alkupuolen epävarmuudesta. Itseään täytyy osata johtaa ja hallita uudella tavalla. Omat toiveet ja tarpeet työpaikasta täytyy osata tunnistaa ja pitää niistä kiinni. Työelämän murroksessa organisaatiot muuttuvat, jolloin työntekijän on kehityttävä ja muututtava mukana. Erityinen vahvuus onkin olla muutosmyönteinen ja pyrittävä kokemaan muutokset ja vaatimukset haasteina, ei niinkään uhkina. Näin me olemmekin tehneet, ottaneet ensimmäisen askeleen työelämään jo ajatuksen tasolla ja odotamme, millaisia ovia edessämme aukeaa valmistumisen jälkeen.

Annimari Toivanen & Enni Valtonen
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mielipidekirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Varhainen puuttuminen lasten ja nuorten syrjäytymisriskeihin

Nuorten syrjäytyminen on yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Syrjäytymiselle altistavia tekijöitä ovat pitkäaikaistyöttömyys, toimeentuloon liittyvät ongelmat sekä matala kouluttautuminen. Varsinkin puutteellisen turvaverkoston ja sosiaalisten suhteiden vähyyden on todettu syrjäytymistä paljolti edistäväksi. Työmarkkina- ja koulutusjärjestelmien ulkopuolelle jääminen vaikuttaa myös olennaisesti nuorten hyvinvointiin. Suomessa on kymmeniä tuhansia syrjäyty-misuhan alla olevia nuoria, joista useat jo ovatkin yhteiskunnallisten järjestelmien ja tilastojen ulkopuolella.

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen seuranta lastenneuvolassa ja kouluter-veydenhuollossa on erinomainen keino kartoittaa mahdollisia syrjäytymiseen altistavia tekijöitä hyvin varhaisessa vaiheessa. Vaikka syrjäytymisriski on ole-massa läpi elämän, tulisi ongelmallisiksi havaittuihin taitekohtiin puuttua yhä enenevässä määrin ennaltaehkäisevästi. Näin voidaan tehokkaasti vaikuttaa nuoren mahdolliseen tulevaisuuden syrjäytymiskierteeseen. Jo ongelmaksi asti muodostuneet hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttavat tekijät vaativat enemmän ponnisteluja lapsen ja nuoren kehitysuran kääntämiseksi. Myöhäisessä vaiheessa hyvinvointiin puuttuminen vaatii hoitavalle taholle enemmän resursseja sekä tulee kalliiksi yhteiskunnalle.

Lasten ja nuorten ongelmakohtiin puuttuminen on tehokkainta moniammatilli-sessa yhteistyössä. Eri ammattikuntien yhtenäistetty tietotaito ja käytännöt lap-sen ja nuoren kasvun sekä kehityksen tukemisessa ovat välttämättömiä hyvin-voinnin riskitekijöiden tunnistamisessa ja hoitamisessa. Jo varhaiskasvatukseen valmistavissa koulutuksessa tulisi panostaa keinoihin, jotka ohjaavat varhaisen puuttumisen toimintamallin hyödyntämiseen. Ongelmakeskeisestä ajattelusta tulisi päästä eroon ja tilalle saada haittoja ennaltaehkäisevä sekä terveyttä edistävä työote. Onneksi oikeaan suuntaan olemmekin jo matkalla.

Katriina Kahelin ja Saara Pölönen
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Mielipidekirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Kuinka koululounas saadaan maistumaan täysipainoisesti oppilaille?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tehnyt 21 vuoden ajan joka toinen vuosi kouluterveyskyselyn oppilaille. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan peruskoulun 8.–9. luokan oppilaista oin 30% ei syö koululounasta päivittäin ja jopa 4,5% jättää lounaan syömättä päivittäin kokonaan. Kouluruoan syö kokonaisuudessaan kaikkine lisukkeineen vain 14%. Herää siis kysymys, miksi oppilaat eivät syö koululounasta ja kuinka saisimme oppilaat syömään heille tärkeä ateria?

Kouluruokailusuositus päivitettiin vuonna 2017. Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus korostaa yhdessä ruokailun tärkeyttä, kiireetöntä ilmapiiriä ja aikuisen esimerkkiä. Tavoitteena on saada oppilas ymmärtämään ruokailun merkitys hyvinvoinnilleen. Koululounas kattaa kolmanneksen oppilaan päivittäisestä energiatarpeesta. Lämpimän aterian tulee olla täysipainoinen, ravitsemussuositusten mukainen, maukas ja houkutteleva. Oppilaiden ruokailuympäristön viihtyisyys, rauhallisuus ja siisteys ovat olennainen osa oppimisympäristöä. Ruuhkahuippujen tasaaminen, porrastamalla luokkien ruokailuaikoja, ehkäisee jonotusta ja melutasoa, sekä parantaa ruokailun viihtyvyyttä. Rytmittämisessä on huomioitava koko koulun lukujärjestys ja oppilaiden ikä. Ruokailuun tulisi varata vähintään 30 minuuttia aikaa ja sen tulisi sijoittua klo 11–12 välille. Mikäli aikaa ei ole riittävästi, johtaa se herkästi ahmimiseen, liian pienen annoksen syömiseen tai jopa aterian välistä jättämiseen. Lisäksi ruokailua ennen tai jälkeen tulisi myös olla 10–15 minuutin ulkoilutauko.

Avainasemassa nuorten valintojen tekemiseen olemme me, aikuiset. Aikuisten luoma ympäristö, tavat ja esimerkin näyttäminen vaikuttavat nuoren valintoihin. Tarjoamalla maistuvaa, houkuttelevan näköistä ruokaa, monipuolisiin salaatteihin panostamalla ja tuomalla ne houkuttelevasti esille voidaan lapset ja nuoret saadaan syömään enemmän kasviksia ja täysipainoisemmin. Jo pelkästään salaatin ainesosien erottelu toisistaan mahdollistaa nuorelle lisää valinnanvapautta. Liian usein koulussa on liian vähän aikaa ruokailulle, joskus jopa vain 15 minuuttia. Riittävän ajan varaaminen kouluissa ruokailulle mahdollistaa lepohetken koulupäivään ja ruoan syömisen rauhassa. Kouluruokailun tärkeyttä ei voi liikaa painottaa. Monipuolinen ravitsemus auttaa jaksamaan koulussa ja edistää oppimista. Terveyden edistämisen näkökulmasta se vaikuttaa hyvinvointiin, ylipainon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Yhteistyö on tärkeää. Sitä tarvitaan niin rehtorin, opettajien, kouluterveydenhoitajan ja kouluravintolahenkilökunnan, kuin muidenkin aikuisten ja oppilaiden välillä. Kouluruokailun tulisi mielestämme olla oppimistilanne, johon opettaja osallistuu esimerkillään. Osallistamalla oppilaat kouluruokailun kehittämiseen, saadaan heidät sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin ja yhteisten päämäärien saavuttamiseen. Keskeistä on yhdessä tekeminen ja oppilaat toiveiden huomioiminen, sekä yhteiseen päämäärään tähtääminen unohtamatta ruokailuympäristön viihtyisyyttä ja houkuttelevaa ruokaa.

Mervi Remes ja Nina Kari
Valmistuvat terveydenhoitajat, Karelia-ammattikorkeakoulu
Kirjoitus on osa Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojaksoa.

Yhdessä yksinäisiä

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön toteuttama Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016 (KOTT 2016) osoittaa, että opiskelijat kokevat yhä enenevässä määrin yksinäisyyttä. Miten yksinäisyys on edelleen niin suuressa osassa arkeamme, vaikka viestintävälineet ovat ajan huipulla, ja yhteydenpito ihmisten välillä on entistä helpompaa? Viekö osaltaan some ja sen palvelut pois tavallisen face to face -kanssakäymisen, jolloin ihmisen kohtaaminen erkaantuu?

KOTT 2016 osoittaa, että korkeakouluopiskelijanaisista lähes puolet kokevat yksinäisyyttä ajoittain, vastaavan luvun ollessa miehillä reilu kolmannes. Sen sijaan tutkimukseen vastanneista selvä enemmistö kokee, että heillä on kuitenkin hyvä tuki mahdolliseen keskusteluun. Vuonna 2000 tehdyssä samaisessa tutkimuksessa 3,9% vastaajista koki usein yksinäisyyttä, ja vuonna 2016 vastanneista tämä lukema oli jo 7,1%, eli melkein puolet suurempi joukko koki olonsa usein yksinäiseksi. Tutkimuksessa tulee myös esille, että vastaajista miehistä neljäsosa ja naisista viidesosa kokee ettei kuulu mihinkään ryhmään. Ryhmään kuulumisen tunteminen on kuitenkin yleistynyt 2000-luvulta tultaessa, mihin osaltaan voivat vaikuttaa erilaisten opintojen ohella toteutettavat vapaa-ajan harraste- ja ryhmätoiminnot.

Monissa tutkimuksissa on todettu, että yksinäisyyden kokemisella on yhteys myös mielenterveysongelmille altistumiselle, kuten masennukselle. Yksinäisyys lisää myös alttiutta sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, sekä se lisää riskiä ennenaikaiselle kuolleisuudelle. Yksinäisyyden voidaan siis raadollisesti ajatella olevan hitaasti tappavaa, näin ainakin usein pohditaan. Olisikin erityisen tärkeää, että ihmisen psyykkinen ja henkinen hyvinvointi huomioitaisiin yhtä tasavertaisena fyysisen hyvinvoinnin kanssa.

Mielestäni yksinäisyys on hyvin henkilökohtainen ja yksilöllinen asia. Toiset ovat saattaneet kärsiä siitä pienoisen elämänsä verran, kun taas toiselle se on hiipunut osalliseksi elämään myöhemmin. Vaikka yksinäisyys ei näkyisi selvästi ulospäin, olemme me kaikki siihen törmänneet. Lähes jokainen ihminen kokee elämänsä aikana yksinäisyyttä jossain määrin. Toisille se voi olla hetkellinen tuntemus, mutta surullisen monelle se on jokapäiväistä arkea. Yksinäisyys voi olla läsnä esim. tilanteessa jolloin lounasseuraa ei ole saatavilla tai arjen kuulumisia ei ole kellekään kerrottavana.

Jokainen meistä voi osaltaan toimia auttajana, seurana toiselle. Ja niin meidän jokaisen tulisikin tehdä. Paras keino yksinäisyyttä vastaan on ihmisestä välittäminen ja läheisyyden tarjoaminen. Harvoin yksinäiseksi itsensä kokeva tulee pyytämään apua, sillä hän voi kokea, ettei hänen ongelmansa ole niin tärkeä. Voi myös pelätä tulevansa leimatuksi. Koen, että moni vähättelee omaa yksinäisyyttään. Jotkut voivat myös ajatella, että onko minulla lupa kokea olevani yksinäinen, vaikka ympärilläni on ihmisiä. Toisaalta apua ja tukea voi olla saatavilla myös somen kautta, jos olkapäätä ei pysty tarjoamaan läsnäolevana. Sosiaalisen median palvelut tarjoavat osaltaan hyvät ja huonot puolensa.

Terveydenhoitajan työn näkökulmasta yksinäisyys on vain yksi osa-alue, mihin kiinnittää huomiota. Kaikkien osallisuutta siis tarvitaan, ja eihän se lopulta ole vaikeaa mennä toiselta kysymään, mitä sinulle kuuluu? Toivon, että yhdessä saisimme yksinäisyydestä jaetun asian, jolloin se toivottavasti pienenisi.

Valmistuva terveydenhoitaja Anni Toivanen
Mielipidekirjoitus, Yhteiskunnallinen terveydenhoitotyö -opintojakso