Hahmottamisen haasteita ja onnistumisen elämyksiä

Hei vaan kaikille lukijoille! Olen Jesse, toisen vuoden fysioterapeuttiopiskelija ja suoritin Voimalassa käytännön toisen harjoitteluni. Harjoittelun suoritin pidennettynä eli kahdeksassa viikossa. Voimalassa pääsin mukaan lähes kaikkeen toimintaan, mutta eniten aikaa sain viettää Työikäiset saliparit-ryhmän suunnittelussa ja toteutuksessa. Siitä intoutuneena kirjoitankin siis blogipostaukseni aiheesta Työikäiset saliparit -ryhmä.

Siis mikä? Ryhmä on kahdeksasta työikäisestä muistisairaasta koostuva ryhmä, joka kokoontuu kerran viikossa Tikkarinne-kampuksella. Ryhmäkertoja kerkesi harjoitteluni aikana tulla kahdeksan. Ryhmäläiset ovat tulleet meille Pohjois-Karjalan Muisti ry:n kautta ja ryhmäkerroilla onkin ollut mukana heidän ohjaajiaan joka kerta vähintään kaksi.

Ryhmän nimi on tosiaan Työikäiset saliparit, mutta tässä ryhmässä sen nimi voi hämätä. Kun aloittelimme ryhmää, tarkoituksena oli asiakkaiden kanssa harjoitella tavoitteellisesti kuntosalilla. Muistiyhdistykseltä ja asiakkailta tuli kuitenkin toiveena, että toiminta olisi monipuolista, hauskaa, sosiaalista ja harjoittelu tukisi arkisten askareiden suorittamista. Niinpä päätimme yhdessä opiskelijoiden kanssa, että kuuntelemme yhteistyökumppania sekä asiakkaita ja pyrimme tekemään ryhmäkerroilla harjoitteita monipuolisesti. Ensimmäisellä kerralla teimme asiakkaille Bergin tasapaino testiä ja huomasimme, että asiakkaat ovat fyysisesti hyvässä kunnossa ja kykeneviä pelaamaan ja harjoittelemaan lähes mitä vain. Tämän innostamana aloitimme työstämään alustavaa aikataulua ryhmälle.

Hienomotoriikkaa, tanssia, bocciaa, mölkkyä, tasapainoa… Siinä on vasta lyhyt luettelo siitä kaikesta, mitä kerkesimme kevään aikana tehdä. Vaikka tässä fysioterapian keinot ovatkin ehkä normaaleista poikkeavia, olimme aina miettineet tavoitteet. Esimerkiksi tanssin avulla harjoittelimme hahmottamista ja mölkyn avulla silmä-käsi-koordinaatiota. Jo kolmannella kerralla tanssimme valssia sekä jokainen pääsi keksimään omia tanssiliikkeitään rauhallisten taputusten rytmiin. Tämä on itselleni ehkä se mieleenpainuvin kokemus. Valssin soidessa kaikki asiakkaat innostuivat tanssimaan meidän ohjaajien kanssa ja olisivat varmasti jaksaneet pidempäänkin tanssia. Lisäksi kaikkien itse keksimät tanssiliikkeet olivat erittäin luovia ja saivat hymyn kaikkien osallistuneiden huulille! Lumien sulaessa ja kelin lämmitessä siirryimme pitämään ryhmäkerrat ulkona. Ulkona pääsimme kävelemään, harjoittelemaan tasapainopuistoon ja pelailemaan kesäisiä pelejä kuten mölkkyä ja petangia. Asiakkaat nauttivat ulkona olemisesta ja tekemisestä.

Kuva lainattu http://www.nicksdance.com/@Bin/181047/haavalssi_hahmo.jpg.

Kuva lainattu http://www.nicksdance.com/@Bin/181047/haavalssi_hahmo.jpg.

Haasteita tämäkin ryhmä toi tullessaan. Vaikka asiakkaat ovat hyvin toimintakykyisiä, oli heillä hankaluuksia hahmottamisessa ja ohjeiden ymmärtämisessä kuten usein muistisairailla onkin. Näissä kohtaa allekirjoittanut saikin itse monta kertaa miettiä omaa ohjaamistaan, sen selkeyttä ja keinoja. Toisille asiakkaille visuaalinen ohjeistus oli riittävää, mutta suurin osa kaipasi manuaalista ohjausta. Muistiyhdistyksen toiveiden mukaan ryhmäkerralla tehdyt harjoitteet olivat myös lähellä arkea. Harjoitteissa yhdistyi esineiden poimimista, heittämistä, olkanivelen liikkuvuutta ja silmä-käsikoordinaatiota, tässäkin on esiteltynä vain muutama esimerkki. Koska totesimme asiakkailla olevan hahmottamisen vaikeuksia, harjoitteet sisälsivät monen tasoisia haasteita myös hahmottamiseen.

 

Kuva lainattu http://www.healthandcare.co.uk/user/products/large/9%20Hole%20Peg%20Test.png.

Kuva lainattu http://www.healthandcare.co.uk/user/products/large/9%20Hole%20Peg%20Test.png.

Ryhmää aloittaessa teimme myös 9-hole-peg testin, jolla arvioimme asiakkaiden hahmottamista ja hienomotoriikkaa. Ensimmäisellä kerralla ryhmäläisten tulokset vaihtelivat suuresti ja todella monella oli hankaluuksia tehdä testiä ohjeiden mukaan. Ilokseni sain kuitenkin toisella kerralla huomata, että jokaisella asiakkaalla tulos oli parantunut ja testin tekeminen onnistui suurimmalla osalla ohjeiden mukaisesti!

Itselleni jäi todella positiiviset ja onnistuneet fiilikset tästä ryhmästä ja asiakkaat sekä muistiyhdistyksen ohjaajat kertoivat, että olisi hienoa, jos ryhmälle tulisi jatkoa. Toivonkin omasta puolestani, että ryhmä jatkuu ja tulevaisuudessa sen ohjaajat ovat yhtä innostuneita suunnittelemaan, ohjaamaan ja toteuttamaan ryhmätoimintaa!

Jesse, fysioterapeuttiopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *