Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2017

Diabetes Pop up-tapahtumat

Moikka!

Olen Hannamari, 3.vuoden fysioterapeuttiopiskelija. Suoritin 3. käytännön opiskelun jaksoa, joka oli kestoltaan 4 viikkoa. Yhtenä projektina harjoittelun aikana oli järjestää 4 Pop up-tapahtumaa 2.tyypin diabeteksen tunnistamisesta ja ennaltaehkäisystä. Tapahtumat järjestettiin yhteistyössä sairaanhoitaja- ja terveydenhoitajaopiskelijoiden kanssa (3 tapahtumaa sairaanhoitajaopiskelijoiden kanssa ja 1 tapahtuma terveydenhoitajaopiskelijoiden kanssa). Myös Joensuun Seudun Diabetes ry:ltä oli joissain tapahtumissa työntekijöitä sekä kaupungilta liikuntaneuvoja. Meillä oli yhdessä tapahtumassa diabetesyhdistyksen työntekijä.

Alkuun oli ehkä hieman haastavaa saada sovittua tapaamisaikoja ryhmien kanssa, koska meitä oli 2 fyssariopiskelijaa ja 6-8 sairaanhoitajaopiskelijaa tai 5 terveydenhoitajaopiskelijaa, eli oli aika monta liikkuvaa osaa. Tapahtumien suunnittelut sujuivat kuitenkin hyvin, ja saimme paljon materiaalia aikaiseksi tapahtumia varten. Tapahtumissa meillä oli verensokerin mittausta, vyötärönympäryksen mittauksia ja ravinto- ja liikuntasuositusten esittelyä.

Tapahtumien järjestäminen oli minulle ennen Voimalan harjoitteluani täysin uutta. Minulle yllätyksenä tuli miten paljon pieniäkin asioita pitää ottaa huomioon, esimerkiksi mainosten teko tapahtumista oli yllättävän haastavaa. Sain paljon uutta kokemusta yhteistyökumppaneiden hankkimisesta, yleisestä yhteydenpidosta, kirjallisista töistä, materiaalien hankkimisesta ja moniammatillisesta työstä. Välillä tapahtumien järjestäminen turhautti enemmän ja vähemmän koska kaikki ei aina mene niin kuin ne suunnittelee 🙂

Itse tapahtumissa pääsimme vaihtelevalla menestyksellä keskustelemaan kävijöiden kanssa liikunnan ja ruokavalion merkityksestä 2.tyypin diabeteksen ennaltaehkäisyssä. Enimmäkseen toimimme kuitenkin ohjaajina ilmaiseen verensokerin mittaukseen. Monen kävijän mielestä heillä oli jo liikunta- ja ruokatottumukset ”kunnossa”.

Meidän tapahtumat olivat tänä keväänä Yliopiston Apteekilla, Kirjastossa, Vesikossa ja Sokoksella.

Hannamari, Fysioterapeuttiopiskelija

Vapaus ja vastuu

Moikka, olen Kimmo, viimeisen vuoden fysioterapeuttiopiskelija. Tein kolmatta harjoitteluani Voimalassa ja tämä oli yhteensä neljän viikon mittainen harjoittelu, joskin jaoteltuna pidemmälle aikavälille. Jaan blogikirjoituksessani teille nousseita ajatuksiani vapaudesta ja vastuusta.

Voimalan harjoittelussa korostuu vapaus. Siinä missä monella kurssilla on ollut (onneksi ei kaikilla) lukujärjestykseen taltalla taotut aikataulut, sekä sataprosenttinen läsnäolopakko käsipuiden, kurssilta tippumisen tai vähintäänkin nuhteen ja nolatuksi tulemisen pelossa; on meille opiskelijoille tällä kertaa annettu aimo annos vapautta. Ja se tuntuu raikkaalta ja tervetulleelta tuulahdukselta, ainakin meikäläisen palkeissa.

Vapaudessa on kuitenkin se jännä puoli, että se kulkee visusti käsikkäin vastuun kanssa. Melkoinen umpiklisee, eikö vain? Monesti kliseissä piilee kuitenkin totuuden siemen ja niiden äärelle on hyvä pysähtyä hetkiseksi.

Kukapa ei nauttisi vapaudesta. Harva on kuitenkaan yhtä innoissaan vastuusta. Kuitenkaan toista ei ole ilman toista. Juuri vastuun ottaminen työstämme on satavarmana vastassa työelämään siirtyessämme. Vastuu-sanaa ei kuitenkaan kannata säikähtää, eikä sen alle tarvitse tahi pidä musertua. Se ei tarkoita sitä, että tarvitsee tehdä töitä koko ajan valtavassa stressitilassa. Se ei tarkoita sitä, että tulee ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä. Mitäs se sitten tarkoittaa? Mielestäni muun muassa näitä asioita:

  • huolehtia, että projekti jossa on mukana, etenee aikataulussa.
  • katsoa, että oma tontti hoituu hyvin, mutta myös että koko projekti hoituu.
  • katsoa, ettei kukaan toinen luuhistu kuorman alle ja tarvittaessa auttaa.
  • myöntää inhimilliset erehdykset ja kömmähdykset häpeän pelosta huolimatta. Kukaan ei ole täydellinen.
  • saapua ajoissa paikalle sovittuihin tapaamisiin.
  • pitää asiakas ja muu työryhmä ajan tasalla asioista.
  • tehdä sovitut asiat sovituissa puitteissa.
  • luottaa että toiset huolehtivat omasta oppimisestaan ja tekevät omat hommansa

Edellä mainittujen asioiden seurannaisena syntyy vapaus. Kun työt tulee tehtyä hyvin ja projektit etenee, onko enää mitään väliä sillä, että näyttää toimeliaalta? Onko väliä tekeekö työt aamulla vai illalla (sovitut tapaukset erikseen tietysti)? Onko väliä pitääkö vapaapäivän, kun ei ole mitään sovittuna? Onko väliä tekeekö pitkän päivän, koska draivia löytyy kerrankin enemmän?

Itse ainakin pidän suunnattomasti vapauden tunteesta. Aina en pidä vastuusta, mutta pidän siitä kun huomaan sen kasvattaneen itseäni. Hyvä on myös muistaa, että kun annetaan mahdollisuus vapauteen, annetaan myös mahdollisuus sluibailuun. Sluibailijat (hauska termi) kärsivät kuitenkin tästä lähestymistavasta eniten itse. Jos päättää lähestyä omaa oppimista tältä kantilta, tulee huolehtia siitä, ettei hiekota ryhmän työtä tai omaa oppimista.

En kuitenkaan ole myöskään kulmikkaan ylitunnollisuuden kannalla. Silläkin uhalla, että sohaisen nyt ampiaispesää, sanon että silloin tällöin pieni rentoilu ja vihellellen tekeminen on paikallaan. On varsin ok olla ajoittain tehoton. Välillä voi ihan luvan kanssa olla aivan pihalla ja tehdä perusduunia. Kukaan ei ole tehokas 24/7 ja mikäli sitä itseltään tahi toisilta vaatii, seuraa tästä riittämättömyyden tunnetta sekä ylimääräisiä turhia paineita. Liputan siis kultaisen keskitien, rennon vastuullisuuden, puolesta.

Vapaus mahdollistaa paljon. Mielestäni on kaikkien etu, että jokainen saa ottaa sen ajan minkä suinkin työhönsä tarvitsee. Toiset sujuvat projektista nopeammin, toiset taas jostain toisesta projektista. Ja mikä olisikaan mukavampi tapa tehdä töitä kuin se, että joku ei huohota niskaan eikä tarkkaile tekemisiä olan yli. On täysin eri asia pelaako voittaakseen, vai pelaako estääkseen häviämisen. Väitän, että ensimmäinen pelitapa on pitkällä aikavälillä hedelmällisempi.

Toki ihmisten yksilöllisyyttä ei tule unohtaa. Toisten työtapa huutaa kirittäjää rinnalle. Itse olen kuitenkin vapauden ystävä, ja olen erittäin kiitollinen tällaisesta oppimisympäristöstä.

Kimmo, fysioterapeuttiopiskelija

Terveitä aamuja –tapahtuma Onttolassa

Olen Sanna, kolmannen vuoden fysioterapeuttiopiskelija. Tein Voimalassa kolmatta käytännön harjoitteluani. Olin vastuussa Terveitä aamuja –tapahtumasta Onttolan varuskunnassa yhdessä toisen fysioterapeuttiopiskelijan kanssa. Teemana tapahtumassa oli rajajääkärien terveyden edistäminen. Rastitapahtuma oli 20.2.2017 ja se toteutettiin yhteistyössä Pohjois-Karjalan Kansanterveyden keskuksen kanssa.

Olen erityisen tyytyväinen siihen, että Voimala harjoittelupaikkana mahdollisti tapahtumassa toimimisen. Hienoa oli myös tehdä yhteistyötä Kansanterveyden keskuksen kanssa. Heidän toiveenaan oli, että meidän kahden fysioterapeuttiopiskelijoiden rastipiste on liikunta-aiheinen. Tarkemmin pisteen sisältö rajautui siihen, miten liikkuvuus-/venyttelyharjoittelulla voi ennaltaehkäistä varusmiehille tyypillisiä rasitusvammoja. Saimme tarkat ohjeet päivän muusta sisällöstä ja miten toimitaan varuskunnassa. Minulle se olikin tärkeää, koska jännitti suhteellisen paljonkin mennä ensimmäistä kertaa varuskuntaan.

Saimme suunniteltua toisen opiskelijan kanssa selkeän rungon rastipisteen sisällöstä. Suunnitelma sisälsi info-osuuden aiheestamme, eli sellaista faktatietoa. Tärkein osuus oli kuitenkin toiminnallinen osio, joka oli dynaaminen liikkuvuus-/venyttelyharjoittelu. Olimme tyytyväisiä suunnitelmaamme ja menimme rohkein mielin tapahtumaan, sillä myös Kansanterveyden keskuksen yhteyshenkilö oli ollut tyytyväinen suunnitelmaamme.

Rastipisteen toteutus sujui ongelmitta. Rajajääkäreitä kävi tapahtuman aikana pisteellämme noin 100 kuudessa erässä. Oli hienoa huomata, että ammatillinen kehitys oli mennyt eteenpäin meillä molemmilla opiskelijoilla, ja pystyimme soveltamaan suunnitelmaamme käytännössä. Toisin sanoen ei tarvinnut luntata paperista faktatietoakaan, vaan osasimme kertoa omin sanoin ja esimerkein. Saimme mielestäni kartutettua ohjauskokemusta paljon ja kohderyhmäkin näytti tyytyväiseltä. Koin päivän onnistuneeksi ja tällaista yhteistyötä kannattaa ehdottomasti jatkaa Kansanterveyden keskuksen kanssa.

Sanna, fysioterapeuttiopiskelija