Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2018

Harjoittelu Voimalassa ”etänä”

Olen ensi keväänä valmistuva sairaanhoitajaopiskelija. Teen Voimalassa perhehoitotyön harjoittelua. Olen kotoisin toiselta paikkakunnalta, ja kouluun minulla on matkaa yhteen suuntaan vajaat 100 kilometriä. Tietöineen koulumatkaan menee puolitoista tuntia suuntaansa. Sovimme Voimalan väen kanssa toiveestani, että voin tehdä harjoittelua osittain etänä kotipaikkakunnaltani, koska opiskelijabudjetilla harjoittelun käyminen joka päivä Joensuussa olisi tarkoittanut henkilökohtaista konkurssia. Tämä järjestyi hienosti Oma aika -palvelun toimesta, sillä sain haalittua paikkakunnaltani projektiin neljä perhettä. Palvelun tavoitteena on siis antaa vanhemmille omaa aikaa, kun vietän aikaa perheen lasten kanssa. Työ perheissä oli hyvin itsenäistä, koska tein käynnit yksin. Toki vakuutusten takia toisen vanhemman oli oltava saatavilla, jos jotain sattuisi. Sain perheet mukaan Facebook-päivityksen kautta, jota ihmiset jakoivat yli odotusten. Vein myös mainoksia päiväkotiin. Jos nämä eivät olisi tuottaneet tulosta, olisin vielä toimittanut mainoksia neuvoloihin.

Toki kävin koululla joka viikko, joinain viikkoina useampana päivänä. Olin mukana myös muissa projekteissa, kuten Nuorisoverstas, Alisa yökylä ja pieniltä osin Kuvapuhelin -projektissa. Kuvapuhelimen suhteen sain hoidettua asioita suurilta osin kotoa käsin sähköpostein. Alisa yökylää suunnittelimme koululla, ja itse yökylä viikonlopun vietimme siis Outokummussa. Nuorisoverstasta suunnittelimme Skype-yhteydellä ja drive-pohjalla etänä. Olen tyytyväinen, että tiimin kanssa sai sovittua tapaamiset näin, ettei jokaista suunnittelua varten tarvinnut ajaa erikseen koululle. Se säästi minulta suuren menoerän. Tietysti ajoja perheisiin tuli päivittäin, mutta matkat eivät olleet pitkiä.

Ilman Oma aika -palvelua en olisi saanut tunteja kasaan suunnitellun viiden viikon aikana. Vietin perheissä kaksi tuntia per käynti, pääasiallisesti kahdessa perheessä kävin kahdesti viikossa, ja kahdessa kerran viikossa, joitain muutoksia viimeisten viikkojen aikana oli. Käyntien suunnitelmat, teoriaperustan hankkiminen ja sisäistäminen sekä kirjaukset veivät paljolti aikaa. Päivät venyivätkin melko pitkiksi, koska pääasiassa käynnit perheissä tapahtuivat illalla (lapset kouluissa ja vanhemmat töissä). Pyysin myös tiimiltä neuvoja suunnitelmiin.

Itsenäinen työskentely ei ole minulle ongelma, päinvastoin pidän vastuun ottamisesta ja itsenäisestä suunnittelusta. Se, mitä itsenäinen työ toisella paikkakunnalla on tuonut mukanaan, oli että tietenkään muut tiimiläiset tai ohjaajat eivät näe konkreettisesti, että ylipäätään teen mitään koska en ole ollut läsnä koululla kovinkaan paljoa. Toki suunnitelmat ja käyntieni reflektiot ovat heille näkyvillä Moodlessa. Joskus olisin myös kaivannut käyntien purkamista jollekulle puhuen, mutta reflektioiden kirjoittaminen auttoi. Minulla oli lupa soittaa ns. backupille, jos jotain ilmenisi. Kerran soitinkin, kun olin hieman epävarma erään perheen kohdalla toimintani tavoitteellisuudesta, ja sain puhelimitse neuvoja sekä tavallaan hyväksyntää toiminnalleni, joka siinä tilanteessa tuntui tärkeältä.

Tiimityöskentely on aika erilaista ”etäihmisenä” verrattuna jos harjoittelun olisi suorittanut kokonaisuudessaan koululla. Helposti jää hieman tuntemattomaksi muulle porukalle, kun puuhailee tunteja kasaan kotoa käsin. Vertaisarvioinnin suhteen se on hieman haasteellista, etenkin kun omalla kohdallani viikkoSpa on siirtynyt/peruuntunut pari kertaa. Olen myös aika pihalla siitä, missä projekteissa uudet harjoittelijamme ovat mukana. Omalta osaltani tiimityöskentely on siis ollut aika erilaista, mutta parhaani olen koettanut olla mukana ja perillä siitä mistä pitääkin olla projektien suhteen.

Kaiken kaikkiaan työ perheissä on ollut antoisaa ja antanut eväitä itsenäiseen työskentelyyn sekä vastuun ottamiseen. Palautteen perusteella perheet ovat olleet tyytyväisiä toimintaani. Vaikka työni on melko näkymätöntä muulle tiimille, itse koen, että se mitä olen perheiden hyväksi tehnyt, on ollut tärkeää ja merkityksellistä.

 

Sairaanhoitajaopiskelija Mia

 

Voimala vierailee Karhunpesässä

Moikka,

Olen Anna, kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija. Olen suorittamassa Voimalassa opintoihini kuuluvaa perhehoitotyönharjoittelua. Harjoitteluni Voimalassa alkoi jo elokuussa ja loppui syyskuun lopussa. Harjoittelussani olen päässyt mukaan aloittelemaan ja käynnistelemään monia erilaisia projekteja ja seuraavana kerronkin yhdestä meidän projektistamme.

Saimme toimeksiannon Kontiolahden kunnan avoimen varhaiskasvatuksen Karhunpesän olohuoneelta. Karhunpesän olohuone toimii päiväkodin tiloissa, ja se on avoinna maanantaisin ja perjantaisin, ja sinne ovat tervetulleita kaikki lapset perheineen. Perjantaisin siellä vierailee kolmannen osapuolen toimijoita. Me saimme kuulla koordinaattoriltamme lyhykäisyydessään toiveen, että pitäisimme jotain ohjelmaa avoimeen päiväkotiin, siellä käyville lapsille ja vanhemmille.

Meille ei annettu mitään raamia, jonka mukaan ohjelmaa pitäisi järjestää, vaan me saimme vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa ohjelmaa. Otimme yhteyttä Karhunpesään ja sovimme, että me suunnittelemme sisällön ja tarjoamme sitä heille. Lähdimmekin suunnittelemaan teemoja perjantaivierailuillemme tietyn kirjasarjan kirjojen teemoihin perustuen. Mukaan haluttiin myös liittää toiminnallisuutta, liikuntaa ja kädentaitoja, sekä myös vanhemmille informaatiota. Tuntien suunnitelma otettiin ilolla vastaan Karhunpesässä.

Ensimmäisellä kerralla teemana oli pelon ja jännityksen kesyttäminen. Meillä oli suunniteltu ohjelma meidän tuokioomme, mutta meillä oli tiedossa, että voimme joutua luovimaan tilanteiden muuttuessa. Avoimessa päiväkodissa ei välttämättä ole vakiokävijöitä, ja ennalta voi olla vaikea tietää ketä paikalle saapuu, saapuuko ketään ja millainen ohjelma juuri heille sopii. Voihan olla, että meillä on suunniteltu askartelua ja liikuntaleikkejä, ja jos paikalle saapuukin pieniä vauvoja, täytyy ohjelmaa pystyä hieman muuttamaan. Tai ehkä monikaan vauva ei osaa vielä leikata vaikka saksilla tai leikkiä ohjaamaamme leikkiä.

Paikalle ensimmäiselle kerralle lähti kolme opiskelijaa, minä ja kaksi fysioterapeuttiopiskelijaa. Meitä kaikkia ehkä hieman jännitti sinne mennessä. Me oltiin paikalla hyvissä ajoin, jotta saatiin laiteltua paikat kuntoon. Pikkuhiljaa paikalle alkoi tulla äitejä lapsineen. Mukana oli monen ikäisiä lapsia, pienestä vauvasta jo hieman isompaan, mutta kuitenkin alle esikouluikäiseen lapseen. Me oltiin ajateltu, että tilasta raivataan pois ylimääräisiä leluja ja virikkeitä, jotta ”yleisö” keskittyisi meihin, mutta loppu ajasta lelut jostain löytyivät ja lapset leikkivät myös niillä. Me oltiin suunniteltu hienot alku- alku ja loppulorut, ainut vaan, että kukaan meistä opiskelijoista ei ollut niin musiikillinen ihminen, joten niiden esittäminen hieman jännitti. No sovittiin, että vedetään ne kaikki yhteen ääneen porukalla ja hyvinhän ne kaikki liene menivät, vain hieman allekirjoittanut sekoili sanoissaan. Meillä oli myös hieman askartelua ja toki perheet saivat hieman kahvitella ja rupatella keskenään.

Tuokioon haluttiin antaa myös vapaata juttelu aikaa perheille, sillä monesti perheiden yhteisiin tapaamisiin lähdetään, jotta voidaan tavata muita äitejä ja lapset saavat ystävystyä muiden lasten kanssa. Meillä kuitenkin oli suunniteltu ohjelmaa koko meille varatulle ajalle, mutta se pidettiin pieninä tuokioina. Vanhemmille vietiin informaatio nettisivujen muodossa, jonne vanhemmat pääsevät tietoa hakemaan, niin halutessaan. Me ei haluttu pitää mitään kalvo sulkeisia ja pakottaa äitejä kuuntelemaan meidän kasvatusneuvontaa.

Kaiken kaikkiaan tuokio sujui hyvin. Lapset meitä hieman vierastivat, mutta kuitenkin olivat mukana toiminnoissa. Tuokion kruunasi se, että kun lopussa luettiin satukirjaa, yksi lapsista tuli satua lukevan opiskelijan luo ja istui hänen syliin kuuntelemaan satua, ihan niin kuin oltaisiin aina siellä mukana toiminnoissa oltu. Tämä palaute tältä lapselta varmaan kertoi meille sen, että pelko ja jännitys saatiin kesytettyä, kuten teemana tässä päivässä oli.

Anna, sairaanhoitajaopiskelija