Monipuolinen harjoittelu Voimalassa

Hei,

Olen Sara ja kolmannen vuoden sairaanhoitajaopiskelija. Suoritan Voimalassa perhehoitotyön viisi viikkoa kestävän harjoittelun, joka on toiseksi viimeinen harjoitteluni opintojen aikana. Minulla ei ollut kovinkaan paljon tietoa Voimalasta ennen kuin aloitin harjoitteluni. Voimala osoittautui monipuoliseksi harjoittelupaikaksi, jossa pääsee suunnittelemaan, toteuttamaan ja näkemään monia projekteja useiden yhteistyötahojen ansiosta.

Harjoitteluni mieleenpainuvimpia tapahtumia ovat olleet Alisa-yökylä projekti ja Oma-aika toiminta, sillä näissä projekteissa olen päässyt työskentelemään pienten lasten parissa.

Alisa-yökylän tarkoituksena on tukea perheitä, joissa vanhemmalla on vakava pitkäaikaissairaus, mielenterveysongelma, vamma tai esimerkiksi päihderiippuvuus. Vanhemmalla oleva sairaus vaikuttaa koko perheen arkeen ja kaikkiin perheenjäseniin. Alisa-yökylä viikonlopussa keskiössä olivat perheen lapset, jotka elävät sairauden keskellä ja ovat ’’nuoria hoivaajia’’. Viikonloppuna me opiskelijat pääsimme toteuttamaan lapsille erilaista ohjelmaa, jota olimme ennakkoon suunnitelleet. Viikonloppu opetti minulle erityisesti ryhmänohjaustaitoja sekä sen, kuinka tärkeää lapsille on saada leikkiä ja unohtaa arjen murheet.

Kolmen lapsen perheessä tekemäni Oma-aika toiminta on ollut opettavainen kokemus, sillä perheen lapset olivat kaikki eri-ikäisiä, jonka ansiosta pääsin tarkkailemaan lasten kehitystä monista eri näkökulmista. Toiminnan tarkoituksena oli, että vanhempi pääsee viettämään vapaa-aikaa esimerkiksi harrastusten pariin. Toiminnan päätteeksi oli todella palkitsevaa saada hyvää palautetta vanhemmalta, joka oli päässyt viettämään omaa aikaa ja koki toiminnan hyödylliseksi.

Sara, sairaanhoitajaopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *