Oma aika-asiakas

Olen Sonja ja olen sairaanhoitajaopiskelija. Voimalassa suoritin ikäosaamisen harjoittelun. Harjoitteluni kesti hieman pitempään, sillä välissä minulla oli teoriaviikkoja ja olin poissa Voimalan toiminnasta näillä viikoilla. Olin mukana useassa eri projektista, mutta mieleenpainuvin oli oma aika-palvelun asiakas.

Kävin yhdessä fysioterapeuttiopiskelijaparini kanssa erään ikäihmisen luona, joka oli omaishoidettavana. Alkuun mies oli hieman varauksellinen käyntiemme suhteen, mutta loppu ajasta hän jo odotti meidän tuloamme. Käynnit opettivat minulle paljon yksilöohjaamista sekä omaisen huomioimisesta. Vaikka tarkoituksena oli, että omaishoitaja saa omaa aikaa, niin meidän käyntiemme aikaan puoliso jäi kuitenkin melkein aina kotiin. Huomasimme, että myös omaishoitaja kaipasi juttuseuraa ja niinpä aloimme keskustella hänen kanssaan asioista, joista hän halusi keskustella. Käyntimme olivat molemmille tärkeitä ja molemmat saivat paljon irti toiminnasta.

On tärkeää, että tällaisilla käynneillä yhteistyö toimii myös oman työparin kanssa. Meillä oli loistava tiimi ja toimintamme sujui ongelmitta. Tämä vaikutti paljon projektin onnistumiseen.

Sonja, sairaanhoitajaopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *