Projektityö ja vapaa-aika

Olen Henna, 4.vuoden sairaanhoitajaopiskelija ja suoritan perhehoitotyön harjoittelua Voimalassa. Kiinnostuin harjoittelusta Voimalassa, sillä olin kuullut siitä positiivista palautetta ja moniammatillinen projektityö kiinnosti. Perhehoitotyö on minulle kaikkein vierain aihe opintojeni aikana ja ajattelin, että aiheeseen on hyvä tutustua monipuolisten projektien kautta.

Harjoittelun ensimmäinen viikko oli suoraan sanottuna todella stressaava. Muut tiimini jäsenet olivat työskennelleet projektien parissa jo pitempään ja minä tulin mukaan kesken kaiken. Informaatiota tuli joka tuutista ja pelkäsin, että projektit jäävät minun harteilleni, kunhan tiimiläisteni harjoittelut loppuvat. Tiedostin, että tähän harjoitteluun kuuluu suuri vastuu projektien onnistumisesta ja tunnollinen luonteeni ei antanut rauhaa, ennen kuin kaikki oli hoidettu. Vapaa-aikaa ei tuntunut juuri olevan, kun päivän suunnittelupalaverien ja ryhmien toteutusten jälkeen illat menivät asioita selvitellessä, sähköposteja laitellessa sekä tiimin jäsenten kanssa kommunikoiden Whatsappissa. Kuntosaliharrastus jäi ja koira joutui tyytymään lyhyisiin lenkkeihin. Olin todella väsynyt ja tajusin, että en jaksa tällaista pitkään.

 

 

 

 

 

Päätin erottaa työnteon ja vapaa-ajan selvemmin toisistaan. Aloin paiskia töitä vain päivisin, jotta illat saisin levätä. Viikonloput pyhitin myös levolle heti Alisa-viikonloppuleirin jälkeen. Kirjoitin hoidettavat asiat ylös ja aloin työstämään niitä yksi kerrallaan, jotta pääsin vetämään yli hoidetut asiat ja huomasin konkreettisesti työlistan lyhenevän. En katsonut enää sähköpostiani klo 17 jälkeen ja viikonloppuisin en ollenkaan. Mahdollisiin Whatsapp-keskusteluihin osallistuin näiden itselle asettamieni ”työaikojen” ulkopuolella vain, jos se oli tarpeen. Vapaa-ajallani pumppasin kuntosalilla, tein metsälenkkejä koiran kanssa tai vain olin kotona rauhassa. Huomasin pian, että taakka harteillani keveni. Siihen vaikutti toki myös se, että pääsin paremmin kärryille projekteista sekä siitä keiden kanssa hoidan projekteja yhdessä ja mitkä ovat minun vastuualueeni. Kiitokset kuuluvat myös tiimini jäsenille, jotka ottivat kopin minusta alussa, kun olin vain hermostunut stressipesäke. Heidän joustavuutensa helpotti omaa ahdistustani harjoittelun alussa. Toinen harjoitteluviikkoni oli myös kiireinen, mutta edellä mainittujen muutosten ansiosta ahdistus olikin poissa ja pystyin vihdoin nauttimaan projektityöskentelystä.

Nyt harjoitteluni on lopussa ja koen, että pystyisin tekemään tulevaisuudessa tämäntyyppistä työtä. Joskus asiat pitää käydä läpi kantapään kautta, jotta niiden kanssa oppii elämään ja lopulta niistä myös pitämään.

 

Henna, sairaanhoitajaopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *