JOEL NELLI

THESEUS

 

Korkeakoulujen osaamista ja palveluja maakuntaan

Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu toimii koko maakunnan alueella. Se tuo korkeakoulujen osaamisen ja palvelut lähelle.

Maakuntakorkeakoulun toimintaa koordinoi Karelia-ammattikorkeakoulu. Yhteistyökumppaneina ovat Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate, Humanistisen ammattikorkeakoulun Joensuun kampus ja Pohjois-Karjalan kesäyliopisto.

Maakuntakorkeakoulun verkosto palvelee sekä aikuisopiskelijoita että elinkeinoelämää ja julkista sektoria. Perustana on korkeakoulujen, koulutustoimijoiden ja seutukuntien välinen vuorovaikutus ja kumppanuus.

Korkeakoulujen osaaminen ja palvelut tukevat seudullisista tarpeista nousevaa elinkeinoelämän ja julkisen sektorin kehittämistoimintaa.

Koulutusta

Maakuntakorkeakoulu tukee uudenlaisten joustavien, ajasta ja paikasta riippumattomien opintomahdollisuuksien kehittämistä. Tavoitteena on, että opiskelu on mahdollista monimuotoisesti, pääosin kotipaikkakunnalla tai sitä lähellä.

Kehittämis- ja innovaatiotoimintaa

Korkeakoulujen asiantuntijoiden palveluja tuodaan maakunnan kehittämistyön tueksi. Opiskelijoiden tekemät opinnäytetyöt, erilaiset projekti- ja harjoitustyöt ovat hyviä kehittämisen välineitä.

Opinto-ohjausta ja neuvontaa

Aikuisopiskelijoiden neuvonta- ja ohjauspalveluita toteutetaan maakunnassa yhteistyössä TE-toimistojen ja oppilaitosten kanssa.

Lisätietoja: Maakuntakorkeakoulukoordinaattori Mervi Lätti, puh. 050 563 2188,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Maakuntakorkeakoulun www-sivut