Tieni Kareliaan ja kohti tulevaisuutta

Taina Alastalo, fysioterapeuttiopiskelija

Karelia pisti ensimmäisen kerran silmääni saatuani aiemmat opintoni päätökseen. Olen Joensuun tyttöjä alun alkaenkin, ja niin sitä vain hetken maailmalla pyörimisen jälkeen kotikulmille palattiin. Pääsyynä paluuseen oli tammikuussa alkava fysioterapian koulutus. Ratkaisun piti olla aluksi vain väliaikainen, sillä havittelin vielä silloin paikkaa liikuntatieteellisestä Jyväskylän yliopistosta. Yllätyksekseni fysioterapia osoittautui kuitenkin alana niin mielenkiintoiseksi, että tänne jäin - ja kohta kaikki opintoihin varatut 3,5 vuotta ovat menneet, nopeammin kuin ehdin huomatakaan!

Fysioterapian opinnot ovat pitäneet sisällään erittäin paljon käytännön opiskelua, kädet-kiinni-kaverissa -tyylillä. Se on ollut ehdottomasti parhain tapa sisäistää erityisesti ihmisen anatomia, joka tässä ammatissa pitää melko perusteellisesti tuntea. Lisäksi opinnoissa ovat päässeet hioutumaan niin ryhmätyötaitojen sulavuus kuin itsenäisen opiskelun tehokkuus. Isoimpia oppimiskokemuksia ovat tarjonneet kuitenkin käytännönopiskelujaksot, joissa olemme päässeet löytämään ja kehittämään sitä omaa ammatti-identiteettiämme ja panemaan käytäntöön koulunpenkiltä opittua. Mikäs sen parempi tapa oppia työelämässä tarvittavat taidot kuin pyörimällä itse mukana? Karelia on tarjonnut tietotaidon kartuttamiseen loistavan oppimisympäristön uusittuine kampuksineen pätevällä henkilökunnalla höystettynä.

Opiskelijoille on riittänyt tapahtumia niin ainejärjestöjen kuin opiskelijakunta POKAn ja tuutoreiden järjestäminä, mikä tuo erittäin hyvää vastapainoa tiiviille opiskelulle. Nämä ilontäyteiset tapahtumat ovat koonneet eri alojen opiskelijat yhteen värikkäissä haalareissaan. Opintojeni aikana alkaneet Sykettä -korkeakoululiikuntapalvelut ovat lisäksi tarjonneet erittäin monipuolisia liikuntamahdollisuuksia vapaa-ajalle naurettavan halpaan hintaan, mikä on ollut aivan mahtava juttu! Olen päässyt kokeilemaan lajeja seinäkiipeilystä uusiin ryhmäliikuntalajeihin ja erilaisiin palloiluvuoroihin. Valikoima on valtava.

Olen ollut onnekas päästyäni kerryttämään työkokemusta opintojen ohella myös muualla kuin fysioterapian kentällä. Olin mukana Karelian promotiimissä, joka koostuu eri alojen opiskelijoista. Tiimin tehtävänä oli matkustaa pitkin Suomea kertomassa Karelian koulutusmahdollisuuksista. Kohtasimme toisen asteen oppilaita ja varusmiehiä Haminasta Kuusamoon ja Mikkelistä Ilomantsiin. Työn myötä opin erittäin paljon ihmisten edessä esiintymisestä, markkinoinnista ja eri koulutuksista sekä pääsin verkostoitumaan suomenlaajuisesti. Tämän homman saamisesta ansioluetteloon olen erittäin kiitollinen!

Mahdollisuudet kansainvälistymiseen ovat olleet Kareliassa myös erittäin hyvät. Ulkomaille kannustetaan ja tuetaan lähtemään alalta kuin alalta ja yhteistyökumppaneita löytyy ympäri maailmaa. Itse tein viimeisen käytännönopiskelujaksoni Australiassa, joka oli ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista kokemuksista. Opiskelu Kareliassa on ollut miellyttävä ja opettavainen matka kohti ensimmäistä ammattiani ja näin valmistumisen kynnyksellä tuntuu jopa haikealta saattaa se päätökseen. Seuraavaksi suunnaksi työelämä!

 

Tutustu fysioterapeuttikoulutukseen >