Harjoit­te­lu­ko­ke­muk­set Espan­jassa vievät eteen­päin kohti ammattilaisuutta

Kansain­vä­li­syys on tärkeä osa Karelia-ammat­ti­kor­kea­kou­lun toimin­taa ja sen kehit­tä­mi­nen on kirjattu myös Kare­lian stra­te­gi­aan (Karelia 2024a). Kare­lialla on useita korkea­kou­lu­kump­pa­neita, joiden kautta opis­kelu- ja/tai harjoit­te­lu­vaih­don voi toteut­taa Erasmus +- ohjel­man tuella. Kansain­vä­li­syys osaa­mi­seen vahvis­ta­mi­nen tukee myös opis­ke­li­joi­den työl­lis­ty­mistä tule­vai­suu­dessa (Asiak­kai­nen & Timonen 2021).

Fysio­te­ra­peut­tien ydin­osaa­mi­seen kuulu­vat kansain­vä­li­syys­osaa­mi­nen ja moni­kult­tuu­ri­suus­osaa­mi­nen (Fysio­te­ra­peut­tien ydin­osaa­mi­nen 2016). Näitä tukevat hyvin koti­kan­sain­vä­lis­ty­mi­nen, joka tarkoit­taa koti­maassa tapah­tu­vaa kansain­vä­lis­ty­mistä eri muodoissa, ja kansain­vä­li­set vaihdot (Karelia 2024b). Tässä artik­ke­lissa Tanja Kulo­nurmi kertoo koke­muk­sis­taan vaih­dosta Barce­lo­nasta, jossa hän suoritti fysio­te­ra­pia­har­joit­te­lua kahdessa urhei­luseu­rassa ja osal­lis­tui espan­jan kielen opetukseen.

Vaih­toon lähtö – epämu­ka­vuusa­lu­eelta uuteen arkeen

Syys­kuun alussa 2023 pakka­sin laukut ja lähdin kohti Espan­jaa – kauan odotettu seik­kailu oli viimein alka­massa. Vaih­toon lähte­mi­nen oli ollut haaveeni pitkään, mutta en silti tiennyt yhtään, mitä odottaa. Mitä asioita tulisin tule­vien viik­ko­jen aikana kohtaa­maan, miten toimi­sin epämu­ka­vuusa­lu­eel­lani ja miten ylipää­tään sopeu­tui­sin vieraa­seen kult­tuu­riin. Yllät­täi­sikö koti-ikävä heti alussa, tutus­tui­sinko muihin ihmi­siin ja kyke­ni­sinkö kehit­tä­mään amma­til­lista osaa­mis­tani vieraan­kie­li­sessä ympä­ris­tössä? Muun muassa nämä kysy­myk­set pyöri­vät mieles­säni matkus­tus­päi­vänä, jonka muistan yhä kuin eilisen. 

Selvää oli alusta saakka, että halusin kokea tämän ainut­ker­tai­sen elämyk­sen yksin. Olinhan aiem­min­kin ollut ulko­mailla itsek­seni, se ei ollut minulle uutta tahi järin ihmeel­listä. Siitä huoli­matta etenkin ensim­mäi­sinä viik­koina sain itseni muuta­mia kertoja kiinni ajatuk­sesta, että olisipa joku, jonka kanssa jakaa kaikki tämä. Tämä tunne kuiten­kin nosti päätään vain niinä heik­koina hetkinä – kun minulla oli hanka­luuk­sia lukea karttaa, löytää paik­koja onnet­to­malla suun­ta­vais­tol­lani, saati silloin, kun puhe­li­meni yllät­täen sanoi sopi­muk­sen irti.  Kun alun pienet vaikeu­det ja kompas­tu­mi­set oli selä­tetty, tunsin eläväni tietyn­laista kuher­rus­kuu­kautta. Rakas­tin arkea ja uutta elämää Espan­jassa, ja muistan vitsail­leeni ystä­vil­leni, etten enää palaisi kotiin. Suomessa elet­tiin koleaa syksyä, ja minä nautin aurin­gon­pais­teesta ja ranta­päi­vistä, navi­goi­den aivan uuden­lai­sessa, upeassa ympäristössä. 

Tekonurmikenttä ja jalkapalloilijoita
Harjoit­te­lu­ym­pä­ristö. Kuva: Tanja Kulonnurmi.

Harjoit­telu espan­jan kielellä – uudessa ympä­ris­tössä uudella kielellä

Minun oli siis määrä suorit­taa fysio­te­ra­pian neljäs eli toiseksi viimei­nen harjoit­telu, jonka tein yhteis­työy­li­opis­ton, Blanquer­nan, kautta. Tekisin harjoit­te­lun kahdessa pätkässä, neljä viikkoa ensim­mäi­sessä paikassa, sitten toisaalla seuraa­vat neljä viikkoa. Me vaihto-opis­ke­li­jat emme valin­neet harjoit­te­lu­paik­koja itse, mutta olimme toki etukä­teen saaneet esittää toiveita siitä, minkä­lai­sessa ympä­ris­tössä haluai­simme harjoit­te­lun suorit­taa. Minut sijoi­tet­tiin jalka­pal­lo­seu­raan, Saba­del­liin. Muuta­man päivää ennen ensim­mäi­sen jakson loppua sain tietää, että seuraava harjoit­te­lu­paik­kani olisi saman­kal­tai­sessa miljöössä, urhei­li­joi­den parissa tämäkin. 

Olin valin­nut kohteek­seni Barce­lo­nan tietäen, että pelkällä englan­nilla en siellä tulisi pärjää­mään. Se antoi aivan uuden­laista pontta ja motivoi minua jatka­maan espan­jan kielen opis­ke­lua, mitä olinkin tehnyt ahke­rasti edel­tä­vän kesän ajan. Lukiosta oli vieräh­tä­nyt jo tovi, mutta minulla oli edel­leen hyvät perus­teet hallussa. Lisäksi Espan­jassa minulla oli mahdol­li­suus suorit­taa lisää kielen opin­toja yliopis­tolla harjoit­te­luni ohella. Kokoon­nuimme vain kerran viikossa tunnin ajan, mutta koen saaneeni hyviä eväitä ja etenkin rohkeutta käyttää espan­jaa. Luok­ka­huo­neessa ei ollut sallit­tua puhua englan­tia, vaan kaikki kommu­ni­kointi tapah­tui espan­jaksi, ja teim­me­kin paljon suul­li­sia harjoi­tuk­sia. Ryhmä oli pieni, ja siihen kuului minun lisäk­seni opis­ke­li­joita Puolasta, Saksasta ja Portu­ga­lista. Tämä oli myös oiva mahdol­li­suus tehdä tutta­vuutta muihin opis­ke­li­joi­hin. Espan­jan kurssin lisäksi osal­lis­tuin Inter­na­tio­nal Health Semi­naa­riin, joka oli pakol­li­nen kaikille vaih­toon saapu­ville. Yhteensä meitä oli kolmisenkymmentä. 

Molem­missa harjoit­te­lu­pai­koissa oltiin vastaa­not­ta­vai­sia, ja sopeu­duin hyvin tehden tutta­vuutta fysio­te­ra­peut­tei­hin sekä pelaa­jiin. Kuten monet varmasti tietä­vät, espan­ja­lai­set ovat sangen tutta­val­li­sia eivätkä kaihda koske­tusta ja lähei­syyttä. Heidän aurin­koi­suu­tensa, huumori sekä suora­sa­nai­suus jätti­vät minuun lähte­mät­tö­män vaiku­tuk­sen. Oli myös ilo nähdä, miten lähei­set ja jopa kave­ril­li­set välit fysio­te­ra­peu­teilla oli asiak­kai­siin eli pelaa­jiin. Nautin itsekin paljon käymis­täni keskus­te­luista ja siitä, miten ihmiset tulivat aina terveh­ti­mään ja kysy­mään kuulu­mi­sia. Olin otettu, kun ihmiset olivat minusta kiin­nos­tu­neita, halusi­vat tietää mistä tulen ja ottivat muuten­kin rohkeasti kontak­tia eri tavalla mitä koti-Suomessa olin ehkä tottu­nut. Suoma­lai­suus kiin­nosti useita, eikä valtaosa tietä­nyt maas­tamme juuri muuta kuin kylmät olosuh­teet ja vaikean kielemme. Mainit­sin monille muun muassa, että Suomi on valittu maail­man onnel­li­sim­maksi maaksi kuusi kertaa putkeen. Kolle­gani toisessa harjoit­te­lu­pai­kassa halusi­vat nähdä kuvia Suomesta ja koti­paik­ka­kun­nal­tani Raumalta. Esit­te­lin kuvia puhe­li­mes­tani, ja he olivat silmin­näh­den haltioituneita. 

Nainen seisoo tekonurmikentällä
Aurinko paisto kentän laidalla. Kuva: Tanja Kulonnurmi. 

Reis­sussa on kiva käydä, mutta on myös kiva palata kotiin

Oli etuoi­keus päästä näke­mään fysio­te­ra­piaa vieraassa maassa. Sain mahdol­li­suu­den oppia usealta ammat­ti­lai­selta, ja imin sisääni kaiken minkä voin. Työpäi­väni sijoit­tui­vat iltaan ja ilta­päi­vään, ja olivat vain 4-5-tunti­sia mutta melko inten­sii­vi­siä. Urhei­li­joilla oli taval­li­sesti jokin alaraa­jan vamma, esimer­kiksi nilkan nyrjäh­dys tai eturei­den lihas­re­peämä, mitkä ovatkin jalka­pal­lossa ylei­sim­piä. Suurin osa kohtaa­mis­tani fysio­te­ra­peu­teista sekä urhei­li­joista puhui hyvää tai vähin­tään­kin kohta­laista englan­tia, mikä oli yllätys. Kuiten­kin vähem­mistö heistä osasi pelkkää espan­jaa, joten heidän kans­saan kommu­ni­kointi oli hanka­laa muttei mahdo­tonta. Etenkin sana­va­ras­toni kehit­tyi huomat­ta­vasti, ja loppua kohden pystyin vaivoin ymmär­tä­mään keskus­te­luja. Tosin Barce­lo­nassa puhu­taan espan­jan lisäksi laajalti kata­laa­nia, joka eroaa espan­jan kielestä hieman. Tämä oli hämmen­tä­vää etenkin alussa. Muistan toisi­naan istu­neeni vieressä, kun fysio­te­ra­peu­tit rupat­te­li­vat keske­nään kata­laa­niksi, enkä ymmär­tä­nyt sanaa­kaan. Välillä ulko­puo­li­suu­den tunteen kanssa oli hyvin epämu­ka­vaa olla. 

Kun vaih­to­jak­soni lähes­tyi loppu­aan, minulla alkoi toden teolla jo ollakin koti-ikävä. Sitä en osannut olettaa ollen­kaan, olinhan kuiten­kin viih­ty­nyt Barce­lo­nassa mainiosti ja naut­ti­nut täysin rinnoin kaikesta koke­mas­tani. Marras­kuun koit­taessa alkoi jo viilen­tyä ja olla ajoit­tain sateista, ja ikävöin lähei­siäni ja rutii­neja koti-Suomessa. Marras­kuun puoleen väliin mennessä harjoit­telu oli päät­ty­nyt, ja halusin jäädä vielä viikoksi lomai­le­maan Barce­lo­naan. Olin mielis­säni, kun lopulta koitti lähtö­päivä. Samaan aikaan haikeus valtasi minut, ja tiesin kyllä, että tulisin kaipaa­maan tätä ajan­jak­soa ja muis­te­le­maan sitä vielä pitkään. Suomeen paluu oli ihanaa, vaikka täällä odot­ti­kin kään­tei­nen kult­tuu­ris­hokki. Muuta­man päivää Suomessa oltuani alkoi taas jo tottua arkeen täällä, proses­soin mieles­säni kulu­nutta syksyä ja haavei­lin kulke­vani vielä Barce­lo­nan kaduilla. Minut yllätti se, miten paljon kiin­nyin Barce­lo­naan ja ihmi­siin siellä. Kaupunki toti­sesti vei sydä­meni, ja näen yhä sään­nöl­li­sesti unia siitä. Aion matkus­taa sinne uudel­leen tulevaisuudessa. 

Vaikka koin välillä yksi­näi­syy­den hetkiä, jälkeen­päin katsot­tuna voin sanoa tutus­tu­neeni moniin uusiin ihmi­siin ja saaneeni jopa ystäviä. Tämä onkin suuri rikkaus vaih­to­ko­ke­muk­sessa – tavata ihmisiä lukui­sista eri kult­tuu­reista. Vietin aikaa ainut­laa­tuis­ten tyyp­pien kanssa, joita muis­te­len lämmöllä ja joiden jälleen­nä­ke­mistä en malta odottaa. Ja ajoit­tai­sesta yksi­näi­syy­den tunteesta huoli­matta en kokenut ikinä jääväni yksin, ja apua ja tukea oli aina saata­villa, sekä Suomen päässä että Espanjassa. 

Vaih­toon lähte­mi­nen on ainut­ker­tai­nen kokemus, joka kannat­taa ehdot­to­masti hyödyn­tää, mikäli siltä vähän­kään tuntuu. Lämpi­mästi suosit­te­len vaihtoa jokai­selle. Se on tutki­mus­matka kaiken muun lisäksi myös itseen ja antaa paljon eväitä tulevaisuuteen. 


Kirjoit­ta­jat:

Tanja Kulo­nurmi, fysio­te­ra­piao­pis­ke­lija, Karelia-Ammattikorkeakoulu

Noora Silven­noi­nen, opettaja/ kv-koor­di­naat­tori, Karelia-ammattikorkeakoulu


Lähteet:

Asikai­nen, U. & Timonen, L. 2021. Kansain­vä­li­syys­osaa­mi­sen merki­tys kasvaa.

Karelia-ammat­ti­kor­kea­koulu 2024a. Stra­te­gia. https://www.karelia.fi/strategia/  

Karelia-ammat­ti­kor­kea­koulu 2024b. Kansain­vä­li­syys. https://www.karelia.fi/kansainvalisyys/

Suomen fysio­te­ra­peu­tit. 2016. Ydin­osaa­mi­nen. https://www.suomenfysioterapeutit.com/ydinosaaminen/FysioterapeutinYdinosaaminen.pdf