Rytmien rajoja koetellaan uudistuneessa Kimmelissä torstaina 23.2.2017

 

Kolmannen kerran järjestettävä minifestivaali Rytmirajoilla tarjoaa monipuolisen kattauksen livemusiikkia kansanmusiikista jazziin, rockiin ja klassiseen musiikkiin. Tapahtuma järjestetään torstaina 23.2. klo 18.30-23.00 Sokos Hotel Kimmelin uudistuneissa tiloissa. Rytmirajoilla-tapahtuma kokoaa yhteen Karelia-ammattikorkeakoulun ja Joensuun konservatorion musiikin opiskelijat, Pohjois-Karjalan ammattiopiston äänituotannon ja esitystekniikan koulutuksen huolehtiessa valoista ja äänentoistosta.

- On jälleen ollut hienoa olla mukana suunnittelemassa musiikkitapahtumaa, jossa opiskelijat pääsevät laajalla skaalalla esille. Tänä vuonna tapahtumassa soi ilahduttavan paljon kansanmusiikki erilaisin vivahtein, mutta myös hard rockista, jazzista ja iskelmästä saadaan nauttia, kertoo Karelia-ammattikorkeakoulun musiikin koulutuksen lehtori Antti Perälä.

- Tulevan tapahtuman ohjelmassa on runsaasti laulua eri muodoissaan. Lauluyhtyeiden lisäksi muissa kokoonpanoissa laulusolistien rinnalla soi paljon raikasta stemmalaulua, riemuitsee kansanlaulunopettaja ja linjanjohtaja Kirsi Uutinen konservatoriolta.

Rytmirajoilla –tapahtuma toimii Joensuun Musiikkitalven aloitusklubina. Vapaamuotoiset jamisessiot alkavat klo 22. Tapahtumaan on vapaa pääsy, eteispalvelumaksu 2,5 €. Tilaisuus on K-18. Tarkemmat ohjelmatiedot ja uutiset löytyvät Facebookista: https://www.facebook.com/KareliaLive/