Opetushallituksen asiantuntijat tyytyväisiä Pohjois-Karjalassa kehitettyyn uraohjausmalliin

 

Opetushallituksen asiantuntijaraati on arvioinut Karelia-ammattikorkeakoulussa ja Riveriassa kehitetyn opiskelijoiden työllistymistä edistävän Work Smart -uraohjausmallin. Raadin mukaan ”Work Smart -malli vastaa hyvin sekä opiskelijoiden että työnantajien tarpeisiin ja on joustava ja muokattavissa.”

Parhaita ominaisuuksia raadin mielestä olivat mallin käyttömahdollisuudet eri kouluasteilla, mallin integrointi opetukseen, sen siirrettävyys muihin oppilaitoksiin sekä sen tarjoamat mahdollisuudet opiskelijoiden ja työnantajien osallistamiseen.

- Uudenlaisen uraohjausmallin avulla ammattikorkeakouluopiskelijoita ja toisen asteen opiskelijoita valmennetaan suunnittelemaan omaa työuraansa ja verkostoitumaan työnantajien kanssa jo opiskeluaikana. Opiskelijat esimerkiksi tapaavat mahdollisia tulevia työnantajia pienryhmissä verkostoitumistreffeillä, kertoo projektipäällikkö Jari Uimonen.

Uraohjausmalli kehitettiin vuosina 2015–2017 Karelia-amk:n ja Riverian (ent. PKKY) yhteisessä hankkeessa Work Smart – Älykkäästi Töihin. Hankkeen aikana tavoitettiin noin 2000 opiskelijaa, 150 uraohjaajaa ja yli 200 työelämän edustajaa. Uraohjausmalli on aktiivisessa käytössä molemmissa oppilaitoksissa.