Ammattikorkeakoulujen välisen Kärjet-kilpailun yleisöäänestys on käynnissä


Karelia-ammattikorkeakoulu osallistuu valtakunnalliseen ammattikorkeakoulujen väliseen Kärjet-kilpailuun Work Smart -hankkeella. Kilpailussa haetaan parasta hanketta, josta on todellista hyötyä erityisesti opiskelijoille. Kilpailun voittaja valitaan avoimella yleisöäänestyksellä ja voittaja julkistetaan Porissa ammattikorkeakoulupäivien yhteydessä toukokuussa 2018.

Karelian ehdokas on Work Smart -hanke, jonka aikana kehitettiin menetelmä ammattikorkeakouluopiskelijoiden ja toisen asteen opiskelijoiden urapolun tukemiseksi. Work Smart -uraohjausmalli todettiin niin toimivaksi, että siihen kuuluvat työpajat ja verkostoitumistreffit ovat nykyään osa Karelia-ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmaa.

Kärjet on vuosittainen ammattikorkeakoulujen TKI-johdon verkoston järjestämä kilpailu, jossa palkitaan vaikuttavin TKI-hanke tai toiminta ammattikorkeakoulussa. Kilpailun tavoitteena on saada näkyvyyttä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnalle sekä jakaa hyviä käytäntöjä edelleen hyödynnettäviksi.

Katso kilpailuvideot ja äänestä 20.4.2018 mennessä!
Suora linkki äänestykseen