Suvi Hassinen on Karelia-ammattikorkeakoulun vuoden 2018 alumni

 

Karelia-ammattikorkeakoulun vuoden 2018 alumniksi on valittu vuonna 2015 International Business –koulutuksesta tradenomiksi valmistunut Suvi Hassinen. Havel Oy:n toimitusjohtajana työskentelevä Hassinen on tehnyt valmistumisensa jälkeen aktiivista yhteistyötä Karelia-ammattikorkeakoulun kanssa. Hän on käynyt kertomassa uratarinaansa opiskelijoille sekä tehnyt yhteistyötä opiskelijoiden kanssa erilaisten projektitoimeksiantojen kautta.

Suvi Hassinen menestyi hyvin International Business –opinnoissaan ja hänen urapolkunsa muovisuojaspiraaleihin, metsäkoneiden työkaluihin ja yksityisen veneilyn tarvikkeisiin erikoistuneessa perheyrityksessä on esimerkillinen. Eri vaiheiden kautta hän on edennyt yrityksen johtoon, aina toimitusjohtajaksi saakka. Hänen kansainvälisestä osaamisestaan on ollut hyötyä alueen elinkeinoelämälle ja omistajanvaihdoksen myötä myös yritystoiminnan tavoitteelliselle jatkumiselle Ilomantsissa.

Tekninen toimiala ei ole nuorelle naiselle tyypillinen, mutta Suvi Hassinen on rohkeasti ja ylpeästi ottanut perheyrityksen ohjat käsiinsä ja uskonut osaamiseensa sekä tuonut sitä eri yhteyksissä positiivisesti esille. Hän on myös aktiivinen vaikuttaja ja toimii Joensuun Nuorkauppakamarin hallituksen kansainvälisyys- ja koulutusvastaavana sekä Pohjois-Karjalan kauppakamarin Ilomantsin paikallisvaliokunnan juniorikiltalaisena.

Karelia-ammattikorkeakoulun vuoden alumni valittiin nyt toista kertaa. Alumneja ovat kaikki Kareliasta, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta tai niitä edeltävistä oppilaitoksista valmistuneet opiskelijat sekä kansainväliset vaihto-opiskelijat. Alumnitoiminnan tavoitteena on kehittää Karelian työelämäläheisyyttä ja tukea opiskelijoiden työelämäyhteyksien syntymistä. Alumnit voivat mm. toimia opetuksessa asiantuntijaluennoitsijoina, kutsua opiskelijaryhmiä opintovierailulle työpaikalleen, tarjota opiskelijoille harjoittelupaikkoja, projekteja ja opinnäytetyön aiheita sekä toimia mentoreina ja alan työelämään perehdyttäjinä.

vuoden alumni