Tuore julkaisu: Arvokasta vanhenemista ja turvallista arkea

Arja Jämsén

Siun soten AVOT-hankkeen kehittämistyöstä on ilmestynyt raportti, jossa kuvataan hankkeen ketteriä kokeiluja ja tuloksena syntyneitä uusia toimintamalleja.

AVOT, Arvokasta Vanhenemista Omatoimisuutta Tukemalla -hanke päättyi vuoden 2018 lopussa. AVOT oli yksi hallituksen kärkihankkeista, joilla uudistettiin koti- ja omaishoitoa vuosina 2016–2018.

Raportti kertoo seikkaperäisesti kehittämistyön kulusta. Tulososion kartat näyttävät havainnollisesti, millaisia uusia toimintamalleja tms. syntyi ja miten ne maakunnan alueelle sijoittuvat.

AVOTin arvioidaan osuneen ajallisesti niin sanottuun ”hyvään saumaan”. Ikäihmisten palvelut olivat hankkeen aloittaessa uudistamisen tiellä niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin. Siun sote, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä oli juuri aloittamassa. Muutokset olivat väistämättömiä ja tukivat toisiaan.

AVOT-työ perustui toiminnallisiin kokeiluihin ja monialaiseen verkostoitumiseen, joiden pohjalta luotiin uusia tukimuotoja ja yhtenäisiä malleja koko Siun soteen.

Erityisesti pelastuslaitoksen ensihoidon ja kotihoidon uusi yhteistyö on merkittävä kehittämistulos. Tehostetussa kotihoidossa ja akuuttitilanteiden hoitamisessa uudet yhteistyökäytänteet tuovat turvaa ja helpotusta erityisesti harvaanasutuilla seuduilla. Kotihoito saa jatkossa moniammatillista vahvuutta myös ravitsemusterapeutin, proviisorin, suuhygienistin ja kuntoutuksen henkilöstön erityisosaamisesta.

Omais- ja perhehoitoon luotiin uusia tukimuotoja ja maakunnallisesti yhtenäiset toimintamallit. Kiinnostus perhehoitoa kohtaan kasvoi ja lukuisia uusia perhekoteja perustettiin. Omaishoidon raadit vahvistavat osallisuutta ja jatkuvat vakinaisena toimintana.

Alueen koulutusorganisaatiot osallistuivat kehittämistyöhön ja se tuo raportin mukaan kehittämistyöhön jatkuvuutta.  Kestävyyttä ja vahvuutta lisää myös koko hankeajan kestänyt tuettu itsearviointi, joka suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä Karelia-ammattikorkeakoulun kanssa. Viestinnällä tuettiin asennemuutosta sekä arvokkaan vanhuuden ja aktiivisen arjen merkitystä.

Työntekijöiden mukaan AVOT-työ vahvisti osaamista, keskeneräisyyden sietoa ja sinnikkyyttä.

AVOT-projektipäällikkö Kati Nygren toteaa raportissa, että ”Työtekijät ja esimiehet ovat olleet muutoksen kantava voima. Usein tukalissakin tilanteissa on löytynyt innostusta, voimaa ja tahtoa tehdä toisin ja luoda uutta. Yhteiskehittämiseen tarvitaan myös asiakkaat ja heidän läheisensä.”

Arja Jämsén (toim.) Arvokasta vanhuutta, turvallista arkea. AVOT-hanke Pohjois-Karjalassa 2016–2018.  Sosiaali- ja terveysministeriö. Raportteja ja muistioita 2018:48. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4018-5

TIETOLAATIKKO

Koti- ja omaishoitoon uusia toimintamalleja ja oppaita
Koti- ja omaishoidon uudistamisen kärkihankkeessa (2016–2018) tuotettiin alueellisia toimintamalleja, oppaita ja käsikirjoja. Malleja voidaan soveltaa myös valtakunnallisesti.
Uudistamisen ja kehittämisen kohteina olivat erityisesti toimiva kotihoito, kaikenikäisten omaishoito ja asiakas- ja palveluohjaus sekä asumisen, hoivan ja palvelujen yhteensovittaminen.
Maakunnallisten hankkeiden kehittämistyötä ja tuotoksia esitellään STM:n sivulla.

 

Arja Jämsén, tietokirjailija
Tekstityö ja konsultaatio Arja Jämsén, Joensuu