Arkisto: IKÄ NYT! 1/2017

Tervetuloa uuden ikäosaamisen verkkojulkaisun pariin!

Tuula Kukkonen

Ikääntyvässä yhteiskunnassa eletään jatkuvassa muutoksessa: Ikäihmisten määrä ja väestöosuus kasvaa, heidän tavoitteensa ja tarpeensa muuttuvat. Ikääntyminen on myös hyvin moninainen ilmiö: Jokainen ihminen kohtaa ikääntymisen omalla yksilöllisellä tavallaan. Samaan aikaan ikääntymisen kysymysten kanssa toimivat ammattilaiset etsivät uusia tapoja vastata näihin muutoksiin. Lue lisää…

Ikäosaaminen elää käsitteenä ja etenee käytännön tekoina

Arja Jämsén & Tuula Kukkonen

Ikäosaamisen käsite on elänyt ja tarkentunut vuosien varrella. Ikäosaamisen käsitteen perusta on kuitenkin säilynyt: on tärkeätä tarkastella ikääntymistä sekä yhteiskunnallisella, yhteisöllisellä että yksilötasolla, ja ehdottomasti laajemmin kuin sosiaali- ja terveysalan kysymyksenä. Lue lisää…

Arki-, koti- ja lähikuntoutuksen käsitteet

Aila Pikkarainen

Kuntoutus on siirtymässä arkeen eli lähemmäksi asiakasta ja hänen elin- ja toimintaympäristöjään sekä verkostojaan. Vaikka kuntoutuksesta arjessa ja kodeissa puhutaan, sitä ei ole juurikaan määritelty suomalaisessa palvelukontekstissa.
Johdanto
Arki- ja kotikuntoutus ovat olleet esillä toiminta- ja fysioterapian alalla (mm. Lue lisää…

Ikäihmisten palveluihin tarvitaan yhtenäistä osaamista

Marjut Arola

Ikääntyneiden palveluissa tarvitaan tulevaisuudessa uudenlaista osaamista. ELLAN-verkosto kehitti yhteisen eurooppalaisen ydinkompetenssiviitekehyksen iäkkäiden ihmisten kanssa työskenteleville sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Viitekehys laadittiin vuosien 2013 – 2016 aikana toteutettujen tutkimusten pohjalta. Sitä hyödynnetään sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutuksen kehittämisessä eri puolilla Eurooppaa. Lue lisää…

Ikädigi edistää hyvinvointia

Päivi Sihvo, Annikki Jauhiainen, Susanne Hämäläinen

Digitalisaatio tulee koskettamaan myös ikäihmisten elämää ja palveluja. Erilaisilla digipalveluilla on todettu olevan hyötyä ikäihmisten hyvinvointiin ja kotona asumiseen. Ikäihmisten yksilöllisyys ja elämäkeskeinen suunnittelu tulee huomioida digitaalisten palvelujen kehittämisessä ja käyttöönotossa. Lue lisää…

Erilaisuutta vai samanlaisuutta hoivakodissa

Hannele Komu

Tämä artikkeli perustuu joulukuussa 2016 tarkastettuun väitöskirjaani Organisaatiokulttuuri hoivakodissa – julkinen ja yksityinen hoivapalvelu toimintaympäristön ja henkilöstön vertailuna (Komu 2016).
Hoivakodit uudistuvassa vanhustenhuollossa
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ollaan uudistamassa. Uudistukset vaikuttavat myös vanhustenhuoltoon. Lue lisää…

Ikäosaamisen YAMK -koulutus tekee tulevaisuutta

Tuula Kukkonen, Liisa Suhonen, Marjut Arola

Karelia-ammattikorkeakoulussa käynnistyi syksyllä 2015 Ikäosaamisen YAMK –koulutus, josta ensimmäiset opiskelijat valmistuvat jo kevään 2017 aikana. Tämä koulutus on suunniteltu yhteistyössä työelämäkumppaneiden kanssa. Ikäosaamisen YAMK-opiskelijoiden koulutuksesta antama palaute on ollut hyvää ja kehittävää. Lue lisää…

Johtaminen vanhuksen osallisuuden vahvistajana

Marika Nissinen &  Marjut Arola

Vanhusasiakkaan osallisuus oman palvelunsa suunnitteluun ja toteutukseen vahvistaa hänen itsemääräämisoikeuttaan. Osallisuuden kokemuksella on myös merkittäviä hyötyjä vanhuksen terveyteen ja toimintakykyyn. Henkilöstölle asiakkaan osallisuuden tukeminen tuo kokemuksen professionaalisesta toiminnasta, Lue lisää…

Muutosagenttitoiminta käynnistyi – tavoitteena yhteensovitetut palvelukokonaisuudet

Tuula Kiviniemi

Maakunnallinen muutosagenttitoiminta on uusi kaksivuotinen työtehtävä osana Suomen hallituksen kärkihankkeiden ”Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I & O -kärkihanke) ” ja ”Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) ” toimeenpanoa vuosille 2017–2018. Lue lisää…

Green Care -menetelmät ikääntyneiden hoito- ja kuntoutustyössä

Katri Palpatzis

Green Care tarkoittaa tavoitteellisia luontolähtöisiä menetelmiä, joilla pyritään ylläpitämään sekä lisäämään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua (Green Care Finland 2017; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017).
Luontolähtöisiä menetelmiä voidaan toteuttaa erilaisissa ympäristöissä kuten metsässä, Lue lisää…

Monialainen vanhuskuntoutus ja mielekäs päivittäinen elämä

Sisko Salo-Chydenius

Kirjaesittely: Pikkarainen, A. 2016. Gerontologisen kuntoutuksen opas osa II. Jyväskylä: JAMK.
Tässä gerontologisen kuntoutuksen käsikirjan toisessa osassa käsitellään seniori- ja vanhusväestön kuntoutusta ja kuntoutumista sote-uudistuksen näkökulmasta palvelupolun eri vaiheissa.
Kuntoutus on vanhusten hoivaan ja hoitoon kaikissa vaiheissa integroituvaa monialaista toimintaa. Lue lisää…