Formula Windsurfing

Main Content

Formula Windsurfing

Formula Windsurfing (FW) on vauhdikasta ja nopetempoista purjelautailua leveillä ja lyhyillä kölittömillä laudoilla, joissa käytetään suuria purjeita. Leveä FW-luokan lauta lähtee liukuun ("plaaniin") aikaisemmin kuin mikään muu purjelauta, ja pitkän evän ansiosta se nousee hyvin tuuleen. Avotuulilla lauta saavuttaa leveydestään huolimatta 25-30 solmun huippunopeuksia, jos vain purjehtijalla riittää taito ja uskallus.

Kansainvälisessä Formula Windsurfing-luokassa kilpaillaan myös Suomessa. Luokan kilpailutoiminta alkoi meillä jo vuonna 2000 silloisen Funboard-luokan ratapurjehduksena. Vuodesta 2014 Slalom-ranking ja Formula Windsurfing on purjehdittu erillisinä kilpailusarjoina.

Kisoissa purjehdittavat radat ovat tavallisesti yksinkertaisia "makkararatoja", joissa ei ole kuin kryssi- ja myötätuuliosuus. Lautaa pitää siis kyetä viemään mahdollisimman tehokkaasti vasta- ja myöltätuuleen tehden samalla purjehdustaktiseti oikeita päätöksiä. Koska lauta plaanaa aina, tulee nuo taktiset päätöksetkin tehdä salamannopeasti.

Monista muista purjehdus- ja purjelautaluokista poiketen Formula Windsurfing ei suosi keveitä tai raskaita purjehtijoita. Aivan hiljaisilla tuulilla keveät (<75 kg) purjehtijat miehittävät kärkisijat, mutta yli 8 m/s kelit suosivat raskaampia purjehtijoita. Purjehdustaito ja -taktiikka ratkaisevat.

Kaudella 2018 Formula Windsurfing-luokassa purjehditaan edellisten kausien tapaan 4 ranking-kilpailua ja SM-kilpailu. SM-kisa on samalla myös viimeinen ranking-osakilpailu. Ranking-kisat purjehditaan yhdessä Raceboard-luokan kanssa.

Formula-luokan kisat käydään aina plaanattavissa olosuhteissa (tuuliminimi on 3,7 m/s ennen starttia). Lähdön aikana kilpailun johtaja tekee päätöksen lähdön mahdollisesta keskeyttämisestä liian heikon tuulen takia. Yleensä tähän päädytään, jos enemmäin kuin puolet kilpailijoista tippuu plaanista.

Tuuliminimin takia on aina mahdollista, ettei luokassa saada kilpailuviikonlopun aikana purjehdittua yhtään lähtöä. Alhaisen tuulirajan takia tämä on kuitenkin suhteellisen harvinaista. Maksiminopeutta tuulelle ei säännöissä ole, mutta käytännössä yläraja on 13-15 m/s.

Formula Windsurfing-luokan kilpailuihin saa osallistua luokkaan kansainväliseti hyväksytyillä laudoilla (ISAF). Kilpailuun rekisteröidään 1 lautarunko. Purjeen maksimikoko on 12.5 m2, ja purjeita saa rekisteröidä kilpailua kohti 3 kpl. Maksimissaan 70 cm pitkiä eviä saa kilpailuun rekisteröidä 3 kpl.

Kilpailusarjaan osallistuminen ja tuloksen saaminen vaatii Suomen Purjelautaliiton (FBA, SPLL) jäsennyyttä. Ensimmäisiin kisoihinsa osallistuvalta ei jäsennyyttä vaadita.

 

Formula Windsurfing Ranking 2018

26.-27.5 Lappeenranta/Imatra

9.-10.6 Helsinki, Hernesaari

15.-17.6 Tallinna (Baltic Cup)

26.-28.7 Yyteri

22.-23.9 Yyteri (SM)

Lisätietoja: Markus Huhtinen (markus huhtinen at karelia.fi)

Takaisin Suomen Purjelautaliiton sivuille.

FW-laudat

Millaisilla lautarungoilla Formulassa pärjää? Uusi vai käytetty? Lue tästä lisää!

FW-purjeet

Lue tästä lisää FW-luokassa käytettävistä purjeista ja niiden säätämisestä.

FW-evät

Evä on FW-laudan köli, ja sen avulla lauta nousee tuuleen. Kuinka valita se oikea?

FW kilpailijat

FW-kisoissa kohtaat todennäköisesti joitain näistä kilpailijoista...