Vasun vuosi 2016 alkaa vahvasti

Kari Tiainen

Tämä on Vasun vuoden 2016 ensimmäinen numero. Vasu on Karelia-ammatti­korkea­koulun verkkojulkaisu, joka välittää tietoa Karelian asiantuntijuudesta ja osaamisesta sekä monialaisesta opetus-, tutkimus- ja kehittämistyöstä. Vasu ilmestyy tänä vuonna kuusi kertaa.

Anne Ryhänen ja Liisa Suhonen esittelevät laajassa asiantuntija-artikkelissaan GAS-menetelmän (Goal Attainment Scaling) käyttöä fysioterapeuttiopiskelijoiden harjoittelun tavoitteiden laadinnassa. Harjoittelujaksot työelämässä ovat tärkeä osa ammattikorkeakouluopiskelua.

Helena Puhakka-Tarvaisen artikkeli esittelee Karelia-ammattikorkeakoulun sisäistä hanketta, jolla Avointa tiedettä ja tutkimusta edistetään vuosina 2016-2017. Avoin tiede ja tutkimus näyttäytyy ammattikorkeakouluissa hyvin eri lailla kuin yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, ja ammattikorkeakouluissa haaste on etenkin yritysten kanssa yhteistyössä tuotetun tutkimustiedon saaminen avoimeksi rikkomatta yritysyhteistyön luottamuksellisia pelisääntöjä.

Karelia-ammattikorkeakoulu tekee tiivistä strategiaan pohjautuvaa yhteistyötä erilaisten kumppanien kanssa. Harri Mikkonen painottaa artikkelissaan, että parhaimmillaan kumppanuus hyödyttää molempia osapuolia ja kumppanit täydentävät toisiaan. Ulla Kärnä taas kuvaa yritysten kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä ja arkea. Yritysyhteistyö on antoisaa niin opiskelijoille, opettajille kuin yrityksen edustajille. Erityisesti avainkumppanuudesta voi jalostua kiinteä ja arvokas vuorovaikutussuhde korkeakoulun ja yrityselämän välille.

­Ammattikorkeakoulujen yhteistoiminnallinen ja avoin toimintakulttuuri synnyttää positiivista virettä, kun autamme toinen toisiamme oppimaan ja työskentelemään yhdessä. Oma osaaminen kehittyy ja oman oppimateriaalin laatu paranee. Maarit Ignatius neuvoo, että Creative Commons -lisensseillä opettajat voivat määritellä oikeudet, joilla he jakavat omia oppimateriaalejaan.­

Karelia-ammattikorkeakoulussa on panostettu vuosia tarkkuusteknologioiden kehittämiseen ja soveltamiseen. Yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa viime vuonna aloitettu TEKESin EAKR-ohjelmaan kuuluva energiatehokkuuden parantaminen valaistuksessa (ENETE) -hanke tavoittelee merkittäviä energian säästöjä LED valaistuksessa fotoniikan avulla. Lue Kari Mönkkösen artikkelista lisää tästä mielenkiintoisesta hankkeesta.

Tänä vuonna vietetään Suomen huomattavimman uusklassikon, Einar Englundin syntymän 100-vuotisjuhlavuotta. Raija Pesonen jatkaa artikkelisarjaansa Einar Englundista. Talvi- ja jatkosotien aikana Suomen luovassa säveltaiteessa tapahtui muutos, vaikka uudet tyylit alkoivatkin näkyä ja kuulua vasta jatkosodan jälkeen. Sukupolvenvaihdos tapahtui ensimmäisen merkittävän säveltäjäpolven alkaessa väistyä. Suomalaisista säveltäjistä sodat vaikuttivat varsinkin Einar Englundin (1916-1999) tuotantoon.

Ammattikorkeakouluissa toteutettiin vuosina 2014-2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön hankevaroin 30 opintopisteen laajuinen TKI-osaajavalmennus -koulutuskokonaisuus. Karelia-ammattikorkeakoulusta osallistui koulutukseen kaksi projektipäällikköä. Timo Rui jakaa kokemuksiaan tästä koulutuksesta.

Karelia-ammattikorkeakoulussa aloitettiin viime vuonna Ikäosaamisen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon koulutus. Opiskelijoina on kolmisenkymmentä sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Tarja Tuononen kokosi koulutukseen osallistuvien kokemuksia Ikäosaamisen koulutuksesta.

Seuraava Vasu ilmestyy huhtikuussa.

Lämmin kiitos kaikille kirjoittajille.

Kari Tiainen
Vasun päätoimittaja, kirjasto- ja tietopalvelupäällikkö
Karelia-ammattikorkeakoulu

756 Artikkelin näyttökerrat