Sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaamistarpeet

Tuula Kukkonen

Osaamistarpeita kartoittamassa

Sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneudenhoitoalan (SOTELIKA-alan) erikoistumiskoulutustarpeita on vuoden 2016 aikana kartoitettu valtakunnallisessa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa. Tähän työhön ovat osallistuneet kaikki 23 alan koulutusta tarjoavaa ammattikorkeakoulua, alan työelämän toimijat ja muut sidosryhmät sekä alan AMK-tutkinnon suorittaneet henkilöt.  Osaamistarvekartoituksen lisäksi hankkeessa on pohjustettu ensi vaiheen erikoistumiskoulutusten valintaa ja valmistelua sekä selvitetty erikoistumiskoulutusten asemoitumista alan koulutusrakenteeseen. Osaamistarpeiden kartoitusprosessia käsitellään tarkemmin verkkojulkaisussa Tulevaisuuden osaamistarpeita luotaamassa (Kukkonen ym. 2016).

Keskityn tässä artikkelissa tulevaisuuden osaamistarpeisiin sosiaali- ja terveysalan näkökulmasta. AMK-tutkintojen päälle rakentuvien erikoistumiskoulutusten alakohtaisia osaamistarpeita käsitellään hankkeen tammikuussa 2017 ilmestyvässä loppujulkaisussa Uutta erikoisosaamista korkeakoulutetuille (Kukkonen (toim.) 2017).

Tulevaisuuden osaamistarpeita on selvitetty sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Oheisessa kuviossa kuvataan osaamistarvekartoituksen kokonaisuus.

kukkkonen_kuvio

Muutokset ovat osa työtä

Sosiaali- ja terveysalan työ ja koulutus kiinnittyvät vahvasti ihmisten muuttuviin elämäntilanteisiin, toimintaympäristön muutoksiin ja laajemmin yhteiskunnalliseen muutokseen, joten muutosten tunnistaminen ja ennakointi ovat jatkuvasti osa alan työn ja koulutuksen kehittämistä. Kuitenkin tämä aika on erityisten muutosten aikaa: Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistamisprosessi etenee, ja sen rinnalla on käynnistynyt maakuntahallinnon uudistamisprosessi.

Tämän osaamistarvekartoituksen toteuttaminen tässä murrosvaiheessa on ollut haasteellista. Koulutuksen tulisi kuitenkin aina tavoittaa tulevaisuuden osaamistarpeita, joihin erityisesti muutosprosessit vaikuttavat vahvasti. On myös tunnistettu, että uusien palvelujärjestelmäratkaisujen myötä syntyy uusia osaamistarpeita, ja erityisesti uusia erikoisosaamisen tarpeita. Esimerkiksi julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin muuttuvat suhteet ja roolit edellyttävät uudenlaista osaamista kaikilta sektoreilta. Erityisesti erikoistumiskoulutusten suunnittelussa näiden muutosprosesseissa syntyvien uusien osaamistarpeiden tunnistaminen on merkityksellistä, jotta pystytään suunnittelemaan uusia toimintaympäristön muutoksiin vastaavaa ja muutoksista selviytymistä tukevaa koulutuksia.

Muuttuvia ja monimutkaistuvia palvelutarpeita

Osaamistarvekartoituksen osallistujia pyydettiin pohtimaan alaan tai työhön liittyviä tulevaisuuden haasteita, asiakaskunnassa ennakoitavia muutoksia sekä työtavoissa tapahtuvia muutoksia.

Osaamistarvekyselyssä esille tulleista vastaajien alaan ja / tai työhön liittyvistä tulevaisuuden haasteista keskeisimmät olivat

  • teknologia,
  • sote-uudistus, työnjaon uudistuminen, uudet toimintamallit,
  • ikääntyminen,
  • monikulttuurisuus ja kansainvälistyminen,
  • muuttuvat palvelutarpeet,
  • ongelmien monisyisyys,
  • laaja-alainen osaaminen,
  • paljon palveluja käyttävien asiakasohjaus,
  • moniammatillinen, monialainen ja monitoimijainen yhteistyö sekä
  • kuntoutus

Digiosaamista tarvitsevat sekä asiakkaat että työntekijät

Teknologian osalta tulevaisuuden haasteet liittyivät mm. sähköisiin palveluihin, digiosaamisen vahvistamiseen, palvelujen monikanavaisuuteen, etäohjaukseen ja muihin etäpalveluihin, kotona asumista tukevaan teknologiaan ja robotiikkaan.

Digitaalisuuden vaikutukset asiakaskunnan tilanteeseen (digipalvelujen tarve) sekä työtapoihin (etäpalvelut) tulivat esille vahvasti. Tähän liittyvät myös asiakkaiden digiosaamisen ja etäpalvelujen käytön tukemiseen ja ohjaamiseen liittyvät osaamistarpeet ja mahdollisesti myös uudenlaisten tehtäväkuvien tai jopa ammattien tarve tulevaisuudessa.

Kuinka muutoksiin vastataan

Sote-uudistuksen nähtiin edellyttävän uudenlaista palveluohjausta, verkostomaisia työtapoja ja liikkuvia palveluja sekä sähköisten palvelujen kehittämistä.

Palvelujärjestelmän muutosten lisäksi laajemminkin jatkuvaan muutokseen liittyvät haasteet nousivat osaamistarvekyselyssä selvästi esille. Yleisellä tasolla yhteiskunnallinen muutos ja työelämän muutokset vaikuttavat sekä työympäristön, tehtäväjaon että asiakkaiden tarpeiden ja sitä kautta palvelujen sisällön ja työtapojen muutoksiin. Muuttuvien palvelutarpeiden edellyttäminä kehittämiskohteina tulivat esille asiakaslähtöisten palvelujen kehittäminen sekä asiakkaiden osallisuutta tukevat tavat toimia ja kehittää palveluja.

Asiakaskunnan muutoksista nostettiin esille erityisesti ikääntyminen, monikulttuurisuus ja laajemminkin moninaisuus, mielenterveys- ja päihdeongelmat, muistisairaudet sekä lastensuojelun kysymykset. Ongelmien monisyisyyden nähtiin voimistuvan, ja paljon palveluja käyttävien asiakasohjauksen kehittämisen tarve nousi esille.

Työtapojen ennakoitiin muuttuvan asiakaskeskeisemmiksi ja moniammatillisemmiksi. Digitalisaation ja laajemmin teknologian mahdollisuuksien hyödyntäminen korostuu. Työn ennakoitiin muovautuvan nykyistä enemmän kodeissa tehtäväksi työksi, liikkuvaksi työksi ja matalan kynnyksen toiminnan suuntaan. Monitoimijuus ja verkostot nähtiin tärkeiksi. Vastaajien mukaan tulevaa työtä luonnehtivat aktiivinen kuntouttava työote, terveyden edistäminen ja ennaltaehkäisevä työ. Kuntoutumisen tukeminen ja laaja-alainen kuntoutusosaaminen nähtiin edelleen tulevaisuuden haasteina.

Tulevaisuuden ennakointi on vaikea laji

Tässä osaamistarvekartoituksessa esille tulleet tulevaisuuden haasteet ja niihin vastaavan koulutuksen tarpeet kiinnittyvät pääosin asiakastyön kontekstiin. Pitkälle tulevaisuuteen yltäviä ennakointeja aineistossa esiintyi kovin vähän; esitetyt tulevaisuuden näkymät ovat valtaosin tunnistettavissa jo nykyhetkessä. Pohdittavaksi jää, onko muutosten vauhti tässä ajassa niin nopea, että kovin pitkälle tulevaan on miltei mahdoton nähdä. Tämä tulkinta asettaa haasteita alan osaamistarpeiden ennakoinnille.

Lähteet

Kukkonen, T., Sihvo, P., Helminen, J., Immonen, M., Moisio, E-L., Poutanen, M. & Tiikkaja, J. 2016. Tulevaisuuden osaamistarpeita luotaamassa. Sosiaali-, terveys-, liikunta- ja kauneudenhoitoalojen osaamistarpeiden kartoittaminen 2016. Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja C: Raportteja 39. Verkkojulkaisun osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-275-217-8

Kukkonen, T. (toim.). 2017. Uutta erikoisosaamista korkeakoulutetuille. Karelia-ammattikorkeakoulu. Ilmestyy tammikuussa 2017.

Tuula Kukkonen
yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu
projektipäällikkö, Sotelika-alan erikoistumiskoulutustarpeiden kartoittaminen -hanke

1 127 Artikkelin näyttökerrat