Kansainvälisyys on yhteispeliä

Liisa Timonen

Kareliassa kansainvälisyys on yhteispeliä. Tavoitteena on korkeakouluyhteisön ja alueen toimijoiden osaamisen karttuminen, uudet kehittämispolut, hyödyllisten verkostojen kasvattaminen sekä elämää rikastavien kokemusten kertyminen. Korkeakoulu voi myös myydä osaamistaan ja tuotteitaan kansainvälisillä markkinoilla, jolloin kyseessä on koulutusvienti. Opiskelijalle kansainvälistyminen voi avata uudenlaisia uramahdollisuuksia. Opettajalle se voi olla työn ydin tai vähintäänkin suola, ja alueen toimijoille taas avain uusiin liiketoimiin tai markkinoille. Maahanmuuttajatyö on osa kansainvälisyyttä. Kansainvälisessä kehittämistyössä korostuu yhä enemmän laatu ja tuloksellisuus, ja parhaat tulokset tehdään yhdessä hyvien kumppaneiden kanssa.

Osaavat opiskelijat

Karelian, kuten muidenkin ammattikorkeakoulujen tärkein tehtävä on opiskelijoiden kouluttaminen työelämän tarpeisiin. Nopeasti muuttuva työelämä ja yhteiskunta edellyttävät työelämään siirtyvältä opiskelijalta yhä enemmän osaamista, jota voi kansainvälisessä vaihdossa tai opinnoissa kartuttaa. Joustavuus, uteliaisuus, sinnikkyys, monikulttuurinen osaaminen, hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä kielitaito ovat työllistymisen valtteja. Näitä taitoja opiskelija voi kansainvälisessä toiminnassa kasvattaa, ja saada samalla kokemuksia, joista on iloa läpi elämän.

Opiskelija- ja harjoittelijavaihto, erilaiset intensiivijaksot, tuutoritoiminta ja vieraskielisille luennoille osallistuminen ovat niitä perinteisimpiä kansainvälistymisen muotoja, joita korkeakouluissa systemaattisesti tuetaan. Esimerkiksi Erasmus-ohjelma on toiminut jo kolmekymmentä vuotta, ja saanut rinnalleen vuosien varrella useita muita rahoitusohjelmia. Kareliassa opiskelijoiden kansainvälistyminen on ollut yksi toiminnan päätavoitteista korkeakoulun alkutaipaleesta asti. Opiskelijat tekevät tulevaisuutemme ja haluamme, että he tekevät siitä mahdollisimman hyvän!

Osaava korkeakouluyhteisö

Osaava opettaja tukee opiskelijan kansainvälistymistä ja vie koko korkeakoulun osaamista eteenpäin. Valtaosa korkeakoulun henkilöstöstä on opettajia, ja heidän kansainvälistymisensä on yksi onnistumisen edellytyksistä. Opettaja voi toimia monenlaisissa rooleissa ja tehtävissä. Hän voi kannustaa opiskelijoita vaihtoon, tuoda kansainvälisyyden osaksi omaa opetustaan, verkostoitua kansainvälisten kollegoiden kanssa, toimia kehittämishankkeissa ja koulutuksen kehittäjänä tai olla mukana koulutusviennissä asiantuntijana.

Opettajien ohella korkeakoulun muut kehittäjäosaajat ovat kansainvälisyyden avaintekijöitä. Lisäksi tarvitaan osaavat hallinto- ja tukipalvelut, ja parhaimmillaan kansainvälisyys onkin koko yhteisön yhteinen juttu. Jokainen toimija tarvitsee mahdollisuudet oman osaamisensa kehittämiseen, käyttämiseen ja näyttämiseen. Kareliassa mietitään erilaisia tapoja toisaalta mahdollistaa riittävän haastavat ja mielenkiintoiset kansainväliset työtehtävät ja toisaalta tarjota henkilöstölle välineitä tarvittavan osaamisen kartuttamiseen. Kansainvälisyys voi tuoda työhön iloa ja ihan uusia ulottuvuuksia.

Opettajien ohella korkeakoulun muut kehittäjäosaajat ovat kansainvälisyyden avaintekijöitä. Lisäksi tarvitaan osaavat hallinto- ja tukipalvelut, ja parhaimmillaan kansainvälisyys onkin koko yhteisön yhteinen juttu.

Kansainvälisyys tutkimus- ja kehittämistyössä

Kansainvälisyys on Karelian tutkimus- ja kehittämistoiminnan keskeinen juonne. Tavoitteena on vahvistaa Pohjois-Karjalan yritysten kilpailukykyä, alueen elinvoimaa sekä jokaisen meidän hyvinvointia luomalla ja tuomalla uusia ideoita, toimintamalleja ja ratkaisuja aluekehittämiseen. Karelia on ollut keskeinen toimija useissa kansainvälisissä ohjelmissa. Kehittämistoiminta kytkeytyy myös koulutusten kehittämiseen ja opiskelijoiden oppimismahdollisuuksiin. Erilaiset hankkeet tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden sekä opettajan että opiskelijan osaamisen kartuttamiseen. Hankkeissa voidaan kehittää esimerkiksi yritysten liiketoimintamalleja, digitaalisia palveluita tai vaikkapa uudenlaista koulutusta. Karelia tavoitteena on systemaattisesti kasvattaa kansainvälisen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen osuutta.

Koulutusvienti

Maksullisen koulutuksen ja osaamisen myynti eli koulutusvienti on Kareliassa vielä alkutaipaleella. Tavoitteena on kuitenkin toisaalta maltillisesti kasvattaa toimintaa verkostoitumalla muiden toimijoiden kanssa, ja toisaalta edelleen kehittää omia räätälöityjä tuotteita valituille kohderyhmille. Karelia on tarjonnut energiaratkaisujen pilottipalvelua Romaniaan sekä toteuttanut jo useita kertoja opettajien PedaCamp täydennyskoulutuksen kiinalaisille kumppaneille. Vireillä on maksullisen energia- ja ympäristötekniikan yhteistutkinnon sekä terveysalan valmennuspakettien rakentaminen kiinalaisille kumppaneille. Jordaniassa tähdätään uusiutuvan energian osaamisen vientiin.  Lisäksi lukuvuosimaksut ovat tuoneet koulutusviennin osaksi kaikkien kansainvälisiä ohjelmia tarjoavien ammattikorkeakoulujen toimintaa. Kilpailu maksavista opiskelijoista on haastavaa ja edellyttää korkeakouluilta uusiutumista.

Maahanmuuttajatyö

Kansainvälisyys on myös yhteiskuntavastuuta, jolla on sekä humaani että työvoimapolitiinen ulottuvuus. Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut Karelia-ammattikorkeakoulun 2017 alkaen yhdeksi maahanmuuttajatyön vastuukorkeakouluksi, joka tuottaa ohjauksen ja osaamisen tunnistamisen palveluja maahanmuuttajille. Tavoitteena on maahanmuuttajien koulutuspolkujen, työllistymisen ja kotoutumisen tukeminen. Toimintaan kytkeytyy myös maahanmuuttajatyön tutkimuksellinen kehittäminen sekä systemaattinen hankkeistaminen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on valinnut Karelia-ammattikorkeakoulun 2017 alkaen yhdeksi maahanmuuttajatyön vastuukorkeakouluksi, joka tuottaa ohjauksen ja osaamisen tunnistamisen palveluja maahanmuuttajille.

Laatua ja tulosta

Laatu ja vaikuttavuus kulkevat käsi kädessä myös kansainvälisessä toiminnassa. Kun kansainvälinen toiminta on strategisesti mietittyä, tarkoituksenmukaista ja vastuullista, sillä on merkittäviä vaikutuksia organisaatioon, henkilöstöön, opiskelijoihin ja Pohjois-Karjalan alueelle. Parhaimmillaan vaikutus ulottuu koko kansainväliseen toimijaverkostoon. Tähän tähdätään esimerkiksi hankkeissa, koulutusviennissä ja koulutuksen yhteisessä kehittämisessä. Kumppanuuksien kehittäminen, toimivien verkostojen rakentaminen sekä yhteinen hyöty ovat vaikuttavan toiminnan elinehtoja. Kansainvälisyyden avainsanoja ovat asiantuntijuus, osaaminen, avoimuus, yhteistyö ja jakaminen – yhdessä ja osaavasti tehden työ tuottaa tulosta!

Liisa Timonen
kansainvälisten asioiden päällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu

Artikkeli on osa Karelia 25 vuotta -artikkelisarjaa joka julkaistaan Vasussa vuoden 2017 aikana.