Russia Digital -hanke – Ajatuksia loppusuoralta

Paavo Raappana

Karelia-ammattikorkeakoulun Russia Digital -hanke on loppuraporttia vaille valmis. Hankkeen tavoitteena on ollut edistää Pohjois-Karjalassa asuvien venäläistaustaisten työttömien työllistymistä sekä monipuolistaa venäjänkielisiä asiakkaita palvelevien yritysten digitaalisen markkinoinnin osaamista. Työllistymisiä on tapahtunut ja osaaminen kasvanut, mutta mitä muuta hankkeesta on jäänyt käteen?

Hankkeen tavoitteista konkreettisempi, työllistymisen edistäminen on onnistunut mainiosti. Asetettuun tavoitteeseen pyrittiin toteuttamalla koulutus digitaalisesta markkinoinnista venäjänkielisellä alueella. Kaksi kertaa järjestettyyn koulutukseen osallistui yhteensä seitsemäntoista opiskelijaa. Heistä kymmenen on työllistynyt koulutuksen päättymisen jälkeen vähintään kolmeksi kuukaudeksi tai pystynyt hyödyntämään oppimaansa yrittäjänä. Suurin osa työllistymisistä on tapahtunut niissä yrityksissä, joissa opiskelijat suorittivat koulutukseen sisältyneen työharjoittelujakson.

Olga Cheremisina (vas.), Anastasia Jääskeläinen, Galina Tahvanainen, Tatiana Kurganova ja Marina Leinonen osallistuivat Russia Digital -hankkeessa järjestettyyn koulutukseen. Kuva: Paavo Raappana

Saavutettuja tuloksia uskallettiin tuulettaa hankehenkilökunnan keskuudessa, vaikka työllistymiset olivat ennen kaikkea koulutuksiin osallistuneiden opiskelijoiden saavutuksia. Koulutus toimi ponnahduslautana opiskelijoille, jotka olivat kiinnostuneita uuden oppimisesta, osaamisensa näyttämisestä ja itsensä tekemisestä tarpeelliseksi maakunnan työnantajille. Onnistumisten näkökulmasta hankehenkilökunnan osaaminen hyödytti luotaessa kontakteja yritysten ja opiskelijoiden välille. Hankehenkilökunnassa tunnettiin koulutukseen osallistuneiden opiskelijoiden taidot, mutta osattiin aavistella myös sitä osaamista, jota maakunnan yrityksissä tarvittiin.

Mitä tehtäisiin toisin?

Jos hankkeen saisi aloittaa uudestaan, ei hyvistä tuloksista huolimatta kaikkea tehtäisi samalla tavalla. Uudessa toteutuksessa panostettaisiin esimerkiksi opiskelijoiden oikeanlaiseen motivointiin. Koulutukseen osallistuva opiskelija on saatava itse oivaltamaan uuden osaamisen tuomat mahdollisuudet parantaa omaa taloudellista tilannetta, vaikka koulutus itsessään tapahtuisi peruspäivärahan turvin. Resursseja kohdistettaisiin motivoinnin ja ohjauksen ohella myös suomen kielen opettamiseen. Koulutuksen kohteena oleva erityisosaaminen hyödyttää, mutta osaamisestaan kertominen, suomalaiseen yhteiskuntaan ja mahdolliseen työyhteisöön integroituminen helpottuu, kun käytössä on yhteinen kieli. Kielenopetuksen määrän lisäksi tärkeitä ovat myös menetelmät. Russia Digital -hankkeessa kokeiltu suggestopedinen kielenopetus, jossa oppiminen tapahtuu esimerkiksi opiskelijakohtaisen kokemuksen sekä opetuksen kohteena olevan asiayhteyden kautta oli tehokasta ja keräsi kehuja myös opiskelijoilta.

Koulutuksen sisällön ja opiskelijoiden motivoinnin lisäksi pieniä parannuksia tapahtuisi myös hanketoteuttajan toiminnassa. Toimenpiteiden suunnittelussa huomioitaisiin monipuolisemmin hankkeen kohderyhmän näkökulma ja esimerkiksi hankkeen vaikutukset taloudelliseen tilanteeseen analysoitaisiin paremmin. Kuukausittaista tilipäivää viettävän projektisuunnittelijankin on hyvä pysähtyä miettimään, mikä vaikutus yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella voi olla työttömän ihmisen tuloihin.

Hanke päättyy, osaaminen ei katoa

Tammikuussa 2016 alkaneen hankkeen aloitusaika ei ollut helpoin mahdollinen. Ruplan kurssi oli sukeltanut, venäläisten mahdollisuus matkustamiseen vähentynyt, eikä Venäjä ollut kohdemarkkina-alueena niin kiinnostava kuin aikaisemmin. Nyt Venäjän taloudellinen tilanne on parantunut ja itärajan takaa saapuvat matkailijamäärät ovat taas kasvussa, voidaan sanoa, että hanke on toteutettu juuri oikeaan aikaan. Venäläistaustaisille työttömille suunnatun koulutuksen lisäksi hankkeessa järjestettiin digitaalisen markkinoinnin yrityskoulutuksia, joihin osallistui noin 120 henkilöä. Maakunnan kyky vastaanottaa ja palvella venäläisiä asiakkaita on siis päivitetty tulevaisuuden asiakasvirtoja varten.

Työllistyneiden henkilöiden ja maakunnan yritysten lisäksi myös Karelia-ammattikorkeakoulu on saanut hankkeesta uutta oppia maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden opettamiseen. Karelia on yksi kansallisen maahanmuuttajatyön vastuukorkeakouluista ja pian on käynnistymässä maahanmuuttajille suunnattu korkeakouluopintoihin valmentava koulutus. Kokemukset Russia Digital -hankkeesta pääsevät heti hyödynnettäväksi. Hankkeen sisältöjen pohjalta on suunniteltu myös venäjänkielisellä alueella tapahtuvaan digitaaliseen markkinointiin perehdyttävä opetusjakso, joka jää osaksi Karelian avoimen ammattikorkeakoulun opetustarjontaa. VKontakte, Yandex ja muut venäjänkielisen markkina-alueen kansalliset digierikoisuudet tulevat siis tutuksi kaikille kiinnostuneille, ei pelkästään yhdelle kohderyhmälle.

Paavo Raappana, projektisuunnittelija
Karelia-ammattikorkeakoulu

 

850 Artikkelin näyttökerrat