NY Start Up -ohjelma täydentää Karelian yrittäjyyspolkua

Kirsi Taskinen

– Meni oikein hyvin, oli virkeä olo, esitettiin asiat tiiviissä paketissa eikä jännittänyt yhtään, totesi Jaakko Alander Uskalla yrittää -semifinaalin kilpailupitchauksen jälkeen. Alander osallistui nuorille yrittäjille tarkoitettuun tapahtumaan Pasi Lampun kanssa helmikuun lopulla Joensuussa. Semifinaalin tuomaristo piti nuorten yritysideasta niin paljon, että valitsi heidät jatkoon muutaman muun tiimin ohella huhtikuussa Helsingissä pidettävään Uskalla yrittää -finaaliin.

Harrastelijanäyttelijöiden välityspalvelua suunnittelevat media-alan opiskelijat ottavat tällä hetkellä osaa Karelia-ammattikorkeakoulun ensimmäiselle NY Start Up -kurssille. Joensuussa keväällä Kompetenssiperustainen yrittäjyys KYKY -hankkeen työn tuloksena käynnistynyt kurssi on Nuori Yrittäjyys ry:n koordinoima korkeakouluihin tarkoitettu oppimismalli. Viiden opintopisteen kurssi kestää puoli vuotta.

Kurssin aikana opiskelijat pääsevät kokeilemaan oikeaa yritystoimintaa. Kokoontumisissa osallistujia käyvät sparraamassa eri alojen asiantuntijat.

– Siellä on ollut puhumassa paljon tyyppejä, joilla on kokemusta oman yrityksen perustamisesta. Tietoa tulee koko ajan lisää ja on tavallaan avautunut uusi maailma yrittäjyydestä, Alander kertoo.

Molempien mielestä kurssin parasta antia on ollut yhdessä ideoiminen. Opiskelijat suosittelevat kurssia muillekin.

– NY Start Up -yrityksen perustaminen on yksinkertaista ja helppoa, ja sitä pystyy pyörittämään opiskelujen ohessa. Se ei vaadi hirveästi aikaa, mutta siitä saa kuitenkin tuntumaa yrittäjyysasioista.

 

Media-alan opiskelijat Pasi Lampu ja Jaakko Alander menestyivät Pohjois-Karjalan Uskalla yrittää –semifinaalissa Iso Myyssä. Kuva; Mainostoimisto Muviment.

 Oma osaaminen esiin tiimissä

Yleisön joukossa Uskalla yrittää -tapahtumassa vilahteli myös Petri Katajarinne, joka vastaa korkea-asteen NY Start Up -ohjelmasta Nuori Yrittäjyys ry:ssä. Katajarinne on iloinen siitä, että ohjelma on levinnyt nyt myös Itä-Suomeen.

– Mukana on tällä hetkellä noin 20 korkeakoulua. Kareliassa on ensimmäinen kurssi menossa ja hyvältä näyttää.

Petri Katajarinne, Nuori Yrittäjyys ry. Kuva: Mainostoimisto Muviment.

 

Katajarinne rohkaisee kaikkia mukaan ohjelmaan kokeilemaan yrittäjyyttä matalalla kynnyksellä.

– Ideana on monialaisuus, opiskelija tutustuu jo opiskeluaikana muihin aloihin ja tuo omaa osaamistaan tiimiin. Oman osaamisen tunnistaa parhaiten, kun tekee muiden kanssa hommia.

Ohjelmassa ei tarvitse olla valmista yritysideaa. Sopivaa ideaa pohditaan yhdessä ja lopulta tehdään oikeaa yritystoimintaa oikealla rahalla.

Katajarinteen mukaan paras palaute on se, kun kurssin alussa epäilevästi yrittäjyyteen suhtautunut nuori muuttaakin mieltään kurssin aikana.

– Kun hän kertoo, että yrittäjyys on sittenkin se vaihtoehto, jota hän on koko ajan odottanut.

 

 

Lisätiedot NY Start Up -ohjelmasta ja Karelian kevään NY Start Up -kurssista, jonka tapaamiset ovat avoimia kaikille kiinnostuneille: http://kyky.karelia.fi/koulutus/

 

Kirsi Taskinen, projektikoordinaattori
Karelia-ammattikorkeakoulu

954 Artikkelin näyttökerrat