Tiimivalmentaja varastossa

Kirsi Taskinen

Lehtori Anne Ryhänen on yksi tiimimestarivalmennuksen suorittaneista karelialaisista. Hän soveltaa oppeja käytäntöön fysioterapian opintojaksoilla. Jos Ryhänen on liikaa äänessä, opiskelijat vitsailevat laittavansa hänet varastoon.

Puolitoistavuotinen 45 opintopisteen tiimimestarivalmennus oli mittava kokonaisuus. Valmennukseen kuului mm. kuusi intensiiviviikonloppua eri puolilla Pohjois-Karjalaa ja melkoinen määrä lukemista ja opiskeltavaa. Yrittäjyyttä edistävän KYKY-hankkeen tukema valmennusurakka päättyi viime vuoden puolella ja valmennuksen opit ovat jo ahkerassa käytössä.

Vuoden 2018 alusta alkaen Karelia-amk:ssa on toiminut Y-akatemia, jossa Juha Wirekoski, Daniel Bågeberg ja Harri Mielonen valmentavat opiskelijoita yrittäjyyteen täysin tiimioppimisen periaatteiden mukaisesti. Y-akatemian lisäksi tiimioppimisen menetelmiä hyödynnetään myös yksittäisillä opintojaksoilla.

– Ideana on se, että opiskelija ottaa vastuuta omasta oppimisestaan ja että opiskelu on kivaa ja mukavaa. Näin pyritään sytyttämään kipinä oppimiseen, kertoo tiimivalmennuksen periaatteita soveltava fysioterapian lehtori Anne Ryhänen.

Tiimioppimisessa opiskelijat ovat aktiivisessa roolissa ja opettaja sujahtaa valmentajan rooliin tukemaan ja auttamaan opiskelijoita.

– Meillä on jokaisella omat vahvuutemme, jotka tuomme tiimiin. Siitä syntyy hyvä kokonaisuus, Ryhänen toteaa.

Dialogi mahdollistaa oppimisen

Tiimioppimisen hyödyntäminen käytännössä vaatii sekä valmentajalta että opiskelijoilta valmiutta uudenlaiseen ajatteluun. Mitä enemmän osallistujilla on kokemusta tiimioppimisesta, sitä paremmin se sujuu.

Keskeinen työkalu on dialogi, johon liittyy mm. suora puhe, toisen kuuntelu ja kunnioittaminen sekä turhien etukäteisolettamusten poisjättäminen.

– Terapiatyössä dialogi on todella tärkeää, ymmärrys siitä syventyi valmennuksen aikana, Ryhänen sanoo.

Fysioterapiaopiskelijoiden dialogitreeneissä käydään tiettyä teemaa keskustellen läpi. Etukäteisvalmistautumisen lisäksi dialogitreeniin voi kuulua esimerkiksi muutaman dian teoriaosuus, pienryhmätyöskentelyä ja kokemuskouluttajan vierailu.

– Käytämme monenlaisia eri menetelmiä treenin aikana. Tärkeää on vuorovaikutteisuus, jotta kukaan ei ole yksin äänessä.

Välillä on vaikea tasapainoilla valmentajan ja perinteisen opettajan roolin välillä.

– Jonkin kerran jälkeen opiskelijat ovat tulleet sanomaan, että otit liikaa vastuuta ja olit liikaa äänessä. He uhkasivat laittaa minut seuraavalla kerralla varastoon, Ryhänen nauraa.

Ydinasiat jäävät mieleen

Opiskelijat ovat pääsääntöisesti pitäneet tiimioppimisen menetelmistä. Joka opintojaksolla on silti ollut joku, joka on toivonut opettajalta suurempaa roolia. Erityisen hyvin opiskelu on sujunut silloin, kun ryhmällä on jo ollut kokemusta tiimivalmennuksen keinoista aiemmalta opintojaksolta.

– Ilmapiiri on miellyttävä, kun opiskelijat ovat aktiivisia. Se on valmentajallekin palkitsevampaa, Ryhänen sanoo.

Tiimioppimisessa asioita ei käydä pikkutarkasti läpi, mutta opiskelijoiden mukaan ytimet jäävät paremmin mieleen.

– Kun opiskelijoille antaa vastuuta, niin kyllä he sitä ottavat. Itse yritän katsoa, että tietyssä teemassa tulisi opiskeltua ja käytyä läpi ne oleellisimmat jutut. Tärkeää on pitää huoli siitä, että kaikki osallistuvat eikä tiimissä ole vapaamatkustajia.

Yrittäjyys on tiimivalmennuksen perusajatuksia, mutta sote-puolella korostuu enemmän sisäinen yrittäjyys, hyvä palvelu ja osaaminen.

– Nämä on otettava huomioon, kun mennään kohti asiakkaan valinnanvapautta. Ei olla vain töissä, vaan tiedetään perustehtävä ja palvellaan asiakas hyvin.

Kirsi Taskinen, projektikoordinaattori
Karelia-ammattikorkeakoulu

Kuva: Anne Ryhänen

1 288 Artikkelin näyttökerrat