Alustatalous rakennusalalla?

Petri Laitinen

Suhteet ovat tärkeitä kaikessa liiketoiminnassa – näinhän sitä on tavattu sanoa. Alustatalousympäristössä tämä lause ei välttämättä enää päde, sillä tyypillisesti alusta korvaa suhteet ja niihin aikojen saatossa rakentuneen luottamuksen. Esittelen tässä artikkelissa  joitakin rakennus- ja kiinteistöalan alustoihin liittyviä ideoita.

Alustatalouden nousu on yksi aikamme suurimpia ilmiöitä, ja alustojen osuuden ennustetaan olevan eri jopa ¼ kaikesta taloudellisesta toimeliaisuudesta tulevan kymmenen vuoden aikana. Alustat muuttavat merkittävällä tavalla sosiaalista vuorovaikutusta, taloudellista arvonluontia, työntekoa ja elinkeinoelämän kilpailua. Alustatalouden pioneereja ovat olleet muiden muassa Amazon, Ebay Inc, Alphabet Inc, iTunes, Airbnb ja booking.com.

Alustat automatisoivat ihmisten ja organisaatioiden operaatioista erilaisia toimintoja, ja ne voivat poiketa toisistaan sekä rakenteiden että toimintojen osalta. Esimerkiksi Google ja Facebook tarjoavat vuorovaikutuksen ja tiedonhallinan palveluja, Amazon ja Ebay keskinäisen kaupankäynnin palveluja, ja Amazon Web Services palveluja alustojen rakentamiseen. Pilvilaskentaan liittyvät teknologiat mahdollistavat alustatalouden ratkaisujen syntymisen ja kehittämisen. Alustojen nousun myötä käynnissä on uusi globalisaation aalto, joka konfiguroi itse globalisaatiota enemmän digitaaliseen ja koneellisesti käsiteltävään muotoon. Tietojenkäsittelytieteen kannalta olennaista tässä kehityksessä on alustojen kautta vuorovaikutuksessa olevien tahojen toimintaan liittyvien rakenteiden (ontologioiden) ja toimintojen (prosessien) yhtenäinen käsittely ja jakaminen alustan välityksellä.  Alustoihin voidaan siis luoda avoimia vuorovaikutteisia ekosysteemejä jotka mahdollistavat joustavan yhteistyön eri toimijoiden välillä.

Kuva: Rawpixel.com

Rakennusalan asiakkaat, sidosryhmät, mallit, tuotteet ja prosessit alustassa

Alustaliiketoimintamalli on rakennus- ja kiinteistöalan toiminnan kannalta monella tavalla houkutteleva malli. Alustan suuret mahdollisuudet piilevät osapuolten välisten vaihdantakustannusten pienentämisessä ja alustaan kertyvän toteumatiedon hyödyntämisessä päätöksenteossa. Lisäksi alustojen avulla voidaan mahdollistaa uudenlaisten asiakaslähtöisten palvelujen tuottaminen kiinteistöjen käyttäjille ja kiinteistöliiketoimintaan.

Suomessa rakennusalalla käytetään Talo 2000 -toimikunnan laatimaa ja Rakennustieto RTS:n koordinoimaa Talo 2000 -nimikkeistöä. Tämän nimikkeistön tarkoituksena on harmonisoida rakentamishankkeiden tiedonvaihtoa ja tietojen arkistointia. Harmonisointityö kattaa useita osa-alueita huoneistotyypeistä hanketoteutuksen vaiheisiin ja tuotenimikkeistöihin.

Jos rakentamisessa operoivat yritykset ja niiden tuotteet ja palvelut olisivat saatavana alan yhtenäisen nimikkeistön (ontologian) mukaisesti koodattuna alustassa, mahdollistaisi se lukuisia uusia palveluja:

  • rakennusliikkeen hankintatoimi: suunnitelman elementtien ja todellisten tuotteiden välinen algoritmisesti käsiteltävissä oleva kytkentä, kuten esimerkiksi edullisimman tai luotettavimman toimittajan haku
  • resurssitehokkuuteen ja vähähiiliseen rakentamiseen liittyvien laskelmien ja palvelujen toteuttaminen alustan kautta edellyttäen että tuotteisiin ja niiden elinkaaren aikaisiin toimenpiteisiin (kuljetukset, purkaminen, jne.) liittyvät tunnusluvut ovat koodattuna tuotetietoihin
  • rakentamisen ja ylläpidon aikana syntyvän jätteen parempi lajittelu tuotetietoon liitetyn pakkausmateriaalitiedon avulla

Rakentamisen prosessien toteuttaminen alustassa voisi mahdollistaa seuraavia asioita:

  • asiakaskohtainen digitaalisesti hallinnoitu tuotekonfigurointi suunnittelun ja rakentamisen aikana
  • projektisuunnittelu ja projektien seuranta alustassa
  • sopimusten hallinta ja seuranta alustan kautta
  • tarjouspyyntöprosessi alustan avulla
  • rakennustarvikkeiden ja -elementtien kaupankäynti alustan kautta
  • toteumatiedon jakaminen projektiorganisaation toimijoiden kesken

Rakentamisen aikana syntyvä projektipankki dokumentteineen ja toteumatietoineen tulisi ottaa täysimääräisesti käyttöön kiinteistön elinkaaren ajaksi. Ideaalitapauksessa suunnittelun ja rakentamisen aikana rakennetaan kiinteistöstä digitaalinen kaksonen, jonka tarjoamia palveluja voidaan hyödyntää kiinteistön tarjoamien palvelujen ohjauksessa:

  • palvelut asukkaille ja asiakkaille
  • asiakastarpeiden muokkaaminen ja ylläpitäminen
  • kiinteistön ylläpitoon osallistuvien tahojen väliset transaktiot
  • energiankulutuksen ja palvelutuotannon hallinta
  • hälytykset

Seuraava konkreettinen askel olisi selvittää millaisia investointeja nämä palvelut vaatisivat ja mitä luokkaa olisivat investoinneista eri sidosryhmille saavutettavat hyödyt. Ympäristöministeriö  on arvioinut, että jo yksinomaan yhtenäisten kansainvälisten standardien noudattaminen tiedonhallinnassa parantaisi kiinteistö- ja rakentamisalan kannattavuutta merkittävästi ja toisi vuorsittain jopa 300 miljoonan säästöt.

 

Petri Laitinen, lehtori, projektipäällikkö (Rakentamisen digitalisaatio-projekti)
Karelia-ammattikorkeakoulu

Rakentamisen digitalisaatio -projekti on Karelia-ammattikorkeakoulun hallinnoima ja Euroopan sosiaalirahaston ja JOSEK Oy:n rahoittama.

Kansikuva: Viktor Hanacek / picjumbo.com

989 Artikkelin näyttökerrat