Toiveena kasvisruokaviikko, muovinkierrätys ja aamupuuroa pyöräilijöille

Sini-Tuuli Saaristo

Miten karelialaiset pärjäsivät vuoden 2018 energiatietovisassa ja millaisia ehdotuksia löytyi energian säästämiseksi?

Karelia-ammattikorkeakoulu osallistui Motivan järjestämään valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon 8.–14.10.2018. Energiansäästöviikon järjestämisestä vastasi Pohjoinen periferia ja Arktinen -ohjelman SECURE-hanke, joka keskittyy kiinteistöjen energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian käytön edistämiseen. Energiansäästöviikon tarkoituksena oli parantaa Karelia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja henkilöstön energiatietoisuutta sekä haastaa kaikki pohtimaan omia energiatottumuksia.

Yhtenä energiansäästöviikon tempauksista SECURE-hanke järjesti energiatietovisan, jossa kartoitettiin vastaajien energiatietoisuutta ja -tottumuksia sekä kerättiin energiansäästöideoita Karelia-ammattikorkeakoulussa. Kysely järjestettiin myös edellisen energiansäästöviikon yhteydessä. Edellisen vuoden energiatietovisan yhteenvedon voi lukea VASU 5/2017 artikkelista ”Yhdessä energisempi tulevaisuus – Energiansäästöviikon anti”. Tänä vuonna energiatietovisaan osallistui yhteensä 148 henkilöä. Aihepiiri on ilmeisen ajankohtainen, sillä vastaajien määrä kasvoi edeltävään vuoteen nähden nelinkertaisesti.

Energiatietovisassa vastaajat reagoivat erilaisiin energia-aiheisiin väittämiin neliportaisella asteikolla välillä ”samaa mieltä”–”eri mieltä”. Vastaajien määrän kasvaessa myös vastausten hajonta oli edellistä vuotta suurempi. Edellisen vuoden tapaan suurin osa, 96 % vastaajista, kertoi kierrättävänsä jätteensä ja turhaa autoilua vältti 87 % vastaajista. Lähes kaikki sammuttivat edelleen valot huoneesta lähtiessään.  Tämän vuoden kyselyn perusteella kasvisruokaa suosi 53 % vastaajista, luvun ollessa viime vuonna 68 %. Lähiruokaa suosi noin 79 % vastaajista (vuonna 2017 luku oli 86 %). Niin ikään pienempi määrä vastaajista kertoi suunnittelevansa kotitaloutensa energiankulutusta (vuonna 2017 luku oli 87 %, luku tänä vuonna luku 77 %). Vastaavasti energiankulutusta työpaikalla pyrki vähentämään jopa 15 prosenttiyksikköä vähemmän vastaajista edelliseen vuoteen verrattuna (vuonna 2017 luku oli 82 %, luku tänä vuonna 70 %). Ympäristöä säästäviä matkustusmuotoja suosi 77 % vastaajista.

Huolimatta joidenkin kategorioiden prosentuaalisesta laskusta, voidaan karelialaisten todeta olevan edelleen energiatietoisia!

Karelialaisten ehdotukset energian säästämiseksi

Kyselyssä vastaajat saivat antaa omia ehdotuksiaan energian säästämiseksi Karelia-ammattikorkeakoulussa. Edellisen vuoden tapaan turhaa valojen palamista sekä tietokoneen turhaa auki pitämistä toivottiin vältettävän. Valojen automaatiota sekä liiketunnistimia toivottiin lisää, samoin kuin automaattisesti syttyvien ja sammuvien valojen sensoreiden kohdennuksien tarkistuksia.

Ruokailun suhteen ehdotettiin kasvisruokaviikkoa, kasvisruokapäivien lisäämistä sekä salaattipöydän korvaamista talvisin raastepöydällä. Ravintolan ruokapakkaukset, esimerkiksi välipalat, voitaisiin pakata ympäristöystävällisemmin. Lisäksi ehdotettiin mallia, jossa ravintolaruoan tai kahvin ostaminen omaan astiaan olisi asiakkaalle edullisempaa.

Liikenteen energiankulusta vastaajat vähentäisivät pyöräsäilytyspaikkoja lisäämällä sekä kimppakyytien paremmalla organisoinnilla. Työmatkan taittamiseen pyörällä ja kävellen toivottiin niin keppiä kuin porkkanaa. Ehdotuksena oli muun muassa, että Karelia-ammattikorkeakoulu voisi vuokrata työntekijöille työmatkojen tekemiseen sähköpyöriä, joiden käytöstä organisaatio voisi periä pientä vuokraa. Maksutonta aamupuuroa voisi tarjota töihin pyörällä tai kävellen tuleville. Pysäköintilupaa ehdotettiin ainoastaan kauempaa tuleville opiskelijoille. Lisäksi kampuksille toivottiin sähköauton latauspisteitä.

Etätyöt ja etäosallistumisen parempi hyödyntäminen tulivat esiin osallistujien vastauksissa. Erään vastaajan mukaan tämä vaatii kuitenkin koulutusta ja kaikkien sitoutumista. Koulutus ja havainnollistaminen tulivat myös esille vastauksissa. Koulutusta toivottiin opiskelijoille energiansäästöön, kierrätykseen ja lähiruokaan liittyen. Eräs vastaaja toivoi, että energiankulutusta visualisoitaisiin, jotta omien valintojen vaikutus ympäristöön hahmottuisi paremmin.

Tilaisuuksissa toivottiin suosittavan lähituottajia ja -palveluita. Liikelahjojen ja Karelia-ammattikorkeakoulun muiden tuotteiden toivottiin olevan kestävän kehityksen mukaisesti tuotettuja. Lisäksi liikelahjat voitaisiin korvata lahjoituksella johonkin ympäristöä tukevaan kohteeseen.

Parempia kierrätyspisteitä sekä muovinkierrätystä toivottiin kampusten käytäville sekä kahvihuoneisiin. Eräs opiskelija kuvasi kokemuksiaan seuraavasti:

Hoitoalan opiskelijana olen kiinnittänyt huomiota käytännön harjoituksissa syntyvään jätteen määrään. On hyvä, että saamme koulutuksessa tutustua turvallisesti välineisiin, mutta mielestäni toisinaan tapahtuu turhia pakettien availuja, jotka heitetään sitten pienen nuuhkaisun jälkeen kaikki samaan roskikseen. Paremman kierrätyspisteen tuominen luokkiin tukisi energian säästämistä, sekä ehkä opettajatkin voisivat tarkemmin arvioida miten paljon välineitä on tarpeellista tällä tunnilla kuluttaa.

Tietovisan osallistujien kesken arvottiin kuusi kappaletta energia-aiheisia palkintoja. Voittajiin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Neuvoja energiansäästöön voi lukea SECURE-hankkeen energiansäästövinkeistä sekä kuuntelemalla energiansäästöviikon webinaarin, jossa Veli-Matti Laakkonen Pohjois-Karjalan sähköstä jakaa käytännön esimerkkejä arjen energiansäästöön. Kestävä tulevaisuus -webinaarisarja on löydettävissä kokonaisuudessaan SECURE-hankkeen kotisivuilta.

 

Sini-Tuuli Saaristo
projektikoordinaattori
Karelia-ammattikorkeakoulu

907 Artikkelin näyttökerrat