Uusin voimin kohti yrittäjyyttä

Kirsi Taskinen

Kompetenssiperustainen yrittäjyys KYKY on Karelia-ammattikorkeakoulun ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän yrittäjyyttä edistävä yhteishanke. KYKY lähti vuoteen 2017 osittain uusin voimin, kun ansiokasta työtä tehneet projektipäällikkö Marja-Liisa Ruotsalainen ja yrittäjyysasiantuntija Mervi Leminen siirtyivät muihin tehtäviin.

Vetovastuun hankkeesta otti Karelia-amk:ssa projektipäällikkönä tammikuussa aloittanut Arttu Taponen. Hänen työparinaan toimii Minna Nirkko, joka on kehittänyt hankkeen verkko-opintoja viime vuoden lokakuusta lähtien. Molemmat ovat aloittaneet työt hyvillä mielin.

– Yrittäjyyden edistäminen on lähellä sydäntä, myös vapaaehtoistyönä. Olen pyörinyt paljon start-up -kuvioissa, ja olen jäsenenä mm. Pohjois-Karjalan Yrityskummit ry:ssä. Into on korkealla, itsekin muutamassa yrityksessä edelleen toimiva Taponen hymyilee.

– Odotan uusia avauksia ja uusien ideoiden kehittämistä eteenpäin konkreettiseksi toiminnaksi. Se tulee hyödyttämään opiskelijoita, opettajia ja laajemmin koko ammattikorkeakoulua ja maakuntaa, Nirkko iloitsee.

– Meille saa ja pitää soittaa, laittaa viestiä tai vetää hihasta kun nähdään, kehottavat Minna Nirkko ja Arttu Taponen, jotka luotsaavat KYKY-hanketta Karelia-ammattikorkeakoulussa.

Innostuksesta eteenpäin

Hankkeen tavoitteena on auttaa opiskelijoita löytämään omat vahvuutensa ja pohtimaan, miten vahvuuksia voisi parhaiten hyödyntää ja kehittää.

– Tuomme esille ja selvästi näkyville Kareliassa ja muualla olevat mahdollisuudet, jotta opiskelijat tietäisivät mitä tehdä seuraavaksi. Olisi tavallaan tiekartta mihin mennä, ettei jäisi tyhjän päälle omien ideoiden ja innostuksen kanssa, Taponen visioi.

– Kun opiskelijan innostus on saatu sytytettyä, tarvitaan happea, jotta innostus leimahtaisi liekkeihin, kuvailee Taponen, joka on pitänyt paljon innostusluentoja aiheenaan yrittäjyys, yrittäjämäinen ajattelu ja uusien ideoiden löytäminen.

Yrittäjyys osaksi opintoja

KYKY-hankkeessa on kehitetty kuluvan vuoden varalle jo paljon suunnitelmia, joita hiotaan ja toteutetaan yhteistyökumppaneiden kanssa. Tekeillä on mm. 15 opintopisteen laajuinen yrittäjyyden verkkokoulutus, johon voivat osallistua kaikkien koulutusohjelmien opiskelijat. Sisältö on konkreettinen, sillä opinnoissa keskitytään aitoihin työelämän haasteisiin tai omien liikeideoiden kehittämiseen.

– Tavoitteena on, että opintojaksoa ja sen osia voisi hyödyntää monenlaisissa yhteyksissä opiskelijoiden, opettajien ja sidosryhmien kulloistenkin tarpeiden mukaan. Ensimmäistä viiden opintopisteen jaksoa pilotoidaan tulevan kesän kesäopintoina, Nirkko kertoo.

Täydentäviin opintoihin kuuluvan yrittäjyyskoulutuksen lisäksi opettajien kanssa pohditaan yhdessä, miten yrittäjyyttä voisi nivoa koulutusohjelmien opintojaksojen sisältöihin, harjoittelujaksoihin ja opinnäytetöihin.

KYKY-hanke tulee järjestämään vuoden aikana jälleen erilaisia tapahtumia yhteistyössä opiskelijoiden, hankekumppani PKKY:n ja muiden sidosryhmien kanssa. Hankkeen kautta on myös mahdollisuus päästä osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ympäri Suomea. Lisätietoja tapahtumista ja tulevista koulutuksista saa KYKYn Facebook-sivuilta ja blogista.

Kirsi Taskinen
projektikoordinaattori
Karelia-ammattikorkeakoulu

817 Artikkelin näyttökerrat