Kohtio 2019 – Opetusteknologia-alan konferenssi

Kohtio 2019 on uusi opetusteknologia-alan konferenssi: “Suomen paras opetusteknologia-alan konferenssi. Kohtio on yhtä kuin Koulutus, Oppijat, Henkilöstö, Teknologia, Interaktiivisuus ja Osaaminen. Olemme ainutlaatuinen sekoitus kaikkea sitä mikä on kivaa ja kaunista, koodia ja koulutusta.”

Kontio 2019 konferenssi järjestettiin ensimmäisen kerran huhtikuussa Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Kohtio oli kaksipäiväinen konferenssi, jossa pääosassa olivat opetusalan asiantuntijat ja kehittäjät. Puheenvuoroissa tarjottiin opetusalalle ajankohtaista tietoa opetusteknologiasta ja osaamisen kehittämisestä.

Kohtio2019

Osallistuin Kohtioon Karelia amk:n edustajana ja pääsin pitämään puheenvuoron aiheesta “Automatisoitujen oppimispolkujen luonti Moodlessa”. Tämä aihe herätti runsaasti mielenkiintoa osallistujissa ja sali olikin täynnä viimeistä paikkaa myöten, osa jopa kääntyi ovelta pois. Esityksessä keskityin melko pitkälti Moodlessa olevaan PLD-työkaluun, jonka avulla voidaan luoda automaattisia sääntöjä, ohjata opiskelijan etenemistä Moodle-kurssilla automaattisesti sekä lähettää automatisoituja viestejä sekä opiskelijoille että opettajille. Puheenvuoron aikana kävimme hyvää keskustelua ja sain mukaan muutamia ideoita jatkokehitettäväksi.

Runsaasta ohjelmasta esille nousivat parhaiten ne puheenvuorot, joissa esiteltiin konkreettisesti tehtyjä ratkaisuja.

Savonia amk:n sairaanhoitajakoulutuksessa on hyödynnetty interaktiivisia videoita, jotka on tuotettu H5P-työkalulla Moodleen. Opiskelijat tutustuvat ennen laboraatioita aiheeseen, jolloin se on jo heille tuttu käytännön harjoitusten alkaessa.

EU:n saavutettavuusdirektiivi (2016/2102) on uusi haaste suomalaisille korkeakouluille. Se vaatii korkeakouluja tekemään digitaaliset palvelut saavutettaviksi sekä valvomaan saavutettavuuden toteutumista. Saavutettavuus digitaalisessa ympäristössä ei tarkoita pelkästään teknologisia ratkaisuja vaan myös sisältöä, pedagogisia ratkaisuja ja viestintää. Saavutettavuus-työpajassa pääsimme tutustumaan tulevaan direktiiviin konkreettisesti ja saimme runsaasti tärkeää tietoa valmistautumiseen tämän osalta.

Mitä saavutettavuus tarkoittaa digitaalisissa ympäristöissä?

Mitä saavutettavuus tarkoittaa digitaalisissa ympäristöissä?

Tuleviin Kohtio-konferensseihin suosittelen osallistumista sekä opetus-, tuki- että johdon henkilöstölle!

Kirjoittaja
Minna Rokkila

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *