Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2020

Työkalu digiohjauksen laadun itsearviointiin – Tulossa

Vaikka eAMK-hankkeen päätösseminaari onkin jo takana, kehittämistyö hankkeessa jatkuu vielä kevään ajan. Viimeisteltävänä ovat vielä muun muassa digiohjauksen laatukriteerit ja niihin liittyvä työkalu, jonka avulla voidaan arvioida digiohjauksen laatuaSaimme eAMK–hankkeen päätösseminaarissa tammikuussa jo testailla, miten työkalu toimii ja samalla antaa palautetta kysymyksistä. 

Itsearviointityökalun avulla voi ohjaustoimintaa tekevä itse arvioida omaa toimintaansa. Samalla työkalua voidaan hyödyntää myös organisaatiotasolla tapahtuvassa itsearvioinnissa. Työkalua voivat hyödyntää niin ohjaus- kuin neuvontatyötä tekevät henkilöt. Näin työkalu palvelee meillä Kareliassa aika suurta osaa henkilöstöä. 

Digiohjauksen laatukriteerit on jaettu neljään teemaan:  

  • digiohjauksen palvelukokonaisuus  
  • digiohjaus toimintoina – prosessi ja tapahtuma  
  • digiohjaajan osaaminen ja ohjauksen menetelmät sekä ympäristöt   
  • tietosuoja, tietoturva ja eettisyys.

Vastaan tuli muun muassa seuraavia arvioitavia väitteitä: 

  • Ohjauspalveluissa huomioidaan koulutuksen kansainvälistymisen tuomat ohjaustarpeet (mm. aikaero, palvelukieli ja palvelukulttuuri). 
  • Ohjaaja on varmistanut sovitun ohjausympäristön toimivuuden ja varautunut miten toimia tarkoituksenmukaisesti teknisissä häiriötilanteissa. 
  • Digitaalisesti tuotettuja hyvinvointipalveluita (esim. terveys, liikunta, mielenterveys) on integroitu ohjausprosessiin. 
  • Video- ja äänimateriaaleissa on huomioitu tekstiraita tai erillinen tekstitiedosto. 

Kysymykset koskevat digiohjausta hyvinkin monesta näkökulmasta. Ainakin näin ensi kokeilulta työkalu vaikuttaa oikein hyvältä välineeltä digiohjauksen ja –neuvonnan kehittämiseen. Kunhan työkalu valmistuu, tiedotamme siitä lisää – stay tuned. Työkalu on viimeistelyssä ja valmis maaliskuussa, mutta voit halutessasi tutustua laatukriteereihin ja työkaluun jo nyt.

Lisätietoja eAMK:n digiohjaussivulta.

eAMK–terveisin,
kirjoittaja Marjo Nenonen, koulutuksen kehittämispäällikkö