Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2020

Liikkeelläolo vastalääkkeeksi miesten yksinäisyyteen

Marko Haakana, sairaanhoitaja (YAMK)

Ikämiesten yksinäisyyden estoa kartoitettiin “Kokemuksellisen yksinäisyyden ehkäisy järjestölähtöisesti yli 65-vuotiailla miehillä” -opinnäytetyössä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää toimintatapoja 65-vuotiaiden tai sitä vanhempien yksinäisten ikämiesten tavoittamiseen ja osallisuuteen, erityisesti järjestönäkökulmasta. Opinnäytetyön kehittämisprosessin tehtävänä oli käyttäjätietoon perustuen luoda toimintamalli, jonka avulla yksinäisyys tunnistetaan ja ihmisten sosiaalista verkostoa sekä osallisuutta vahvistetaan. Opinnäytetyö toteutettiin Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n Velmut-ryhmässä. Ryhmäläiset tuottivat pienryhmätyöskentelyssään tietoa yksinäisyydestä ja keinoista sen estämiseen niin yksilö- kuin järjestötasolla. Tiedon hankinta pohjautui palvelumuotoilumenetelmän käyttöön.

Yksilön näkökulmasta kaikkein tärkeimmäksi asiaksi opinnäytetyössä nousi liikkeelle lähteminen. Asian voi tiivistää työpajan ilmaisuun “pitää lähteä liikkeelle, lähteä vaikka väkisin”. Näin niin järjestötoimijat kuin yksilö itse voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuus muodostuu. Yksilöä tässä auttavat opinnäytetyön tulosten perusteella oma tekeminen ja toiminta, verkostoituminen ja teknologia. Myös mielentilalla nähtiin olevan vaikutusta: oma avoin mieli voi helpottaa “mummon etsintää” ja mahdollistaa lopulta, että parisuhde löytyy.

Kun yksilö on lähtenyt liikkeelle, tarjoutuu hänelle mahdollisuuksia hakeutua joko itsenäisesti mukaan eri järjestöjen toimintaan tai vaihtoehtoisesti järjestöjen oma jalkautumiseen pohjautuva etsivä toiminta tavoittaa ikämiehen. Järjestöjen tulee tulosten perusteella tarjota ikämiehille tekemiseen ja toimintaan pohjautuvia toiminnallisia asioita. Tekeminen ja toiminta avaa myös tavoitetuille miehille tilaisuuksia siirtää omaa osaamistaan toisille: antamalla voi saada itselleen mielekkään sosiaalisen roolin.

Järjestöiltä odotetaan aktiivista tiedottamista niin yleistasolla kuin henkilökohtaisella tasolla puhelinsoittojen tai tekstiviestien avulla. Yleistasoisia tiedottamistapoja voivat olla erilaiset tempaukset paikoissa, joissa ikämiehiä on helppo tavoittaa. Myös järjestön työntekijältä odotetaan paljon: hänen tulee olla tuttu ja turvallinen, persoonaltaan sopiva ja pitkän toimintakokemuksen omaava.

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että etenkin miesten on helpompi kertoa asioista ja elämänkulustaan toiminnan kautta. Kun järjestöt onnistuvat toiminnoillaan rakentamaan mielekästä tekemistä ja toimintaa, avautuu miehille tätä kautta mahdollisuuksia kertoa omista elämäntilanteistaan. Tällöin järjestötoimijoille syntyy kohtaamisten myötä uusia ulottuvuuksia elämäntilanteiden kokonaisvaltaisempaan ymmärtämiseen.

Opinnäytetyön pohjalta luotiin Velmut-ryhmän käyttäjätietoon perustuen ikämiesten yksinäisyyden estämisen toimintamalli. Se on käytettävissä tilanteissa, joissa ihmisten sosiaalista verkostoa sekä osallisuutta halutaan vahvistaa.

Velmut-ryhmän innostuneisuus ja sitoutuneisuus asiaan oli huomattavan korkea kaikissa tapaamistilanteissa. Arvioidessaan opinnäytetyön tuloksia, koki ryhmä ne omikseen.

Ikäosaamisen näkökulmasta opinnäytetyö kehitti erityisesti miesten parissa tehtävää työtä. Työ antoi osaltaan vinkkejä ikämiesten tavoittamiseen ja kiinnittymiseen ryhmien ja yhteisöjen jäseniksi. Yhdistyneenä monipuoliseen tekemiseen voi se parhaimmillaan tuoda erilaisia hyvinvointivaikutuksia yksinäisille ikämiehille.

Blogi perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opinnäytetyöhön.

Ikääntyneiden kaltoinkohtelu – miten puutun, jos en tunnista tai uskalla puuttua?

Tarja Jäppinen, sairaanhoitaja (YAMK)

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää ikäihmisten kaltoinkohtelun tunnistamista ja siihen puuttumista Helsingin kaupungin kotihoidon tiimeissä. Tavoitteena oli levittää yhdellä palvelualueella käytössä ollut moniammatillinen työpajamalli tukemaan koko kaupungin kotihoidon tiimejä. Opinnäytetyön tehtävinä oli kartoittaa työntekijöiden käsityksiä kaltoinkohtelun yleisyydestä kotihoidon asiakaskunnassa, työntekijöiden osaamista kaltoinkohtelutilanteisiin puuttumisessa ja tehdä alustava suunnitelma työpajamallin käyttöönotosta ja siihen liittyvästä moniammatillisesta yhteistyöstä. Opinnäytetyö toteutettiin tutkimuksellisen kehittämistyön viitekehyksessä yhteistyössä gerontologisen sosiaalityön ammattilaisten kanssa. Dialoginen keskustelu oli pääasiallinen kehittämisen työväline työpajojen muokkausvaiheessa. Sitä käytettiin myös työpajojen toteutuksessa ikääntyneiden kaltoinkohtelutietoisuuden lisäämiseksi.

Tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksena havaittiin, että kotihoidon hoitajien kaltoinkohteluosaaminen on puutteellista. Hoitajat tunnistavat fyysisen väkivallan tai taloudellisen hyväksikäytön ongelmitta: näissä tilanteissa ikääntyneen kaltoinkohteluun on helppo puuttua, koska näkyvät merkit kaltoinkohtelusta ovat selkeitä ja puuttumisen tapakin on useimmilla hoitajilla tiedossa. Kaltoinkohtelun muodot, joissa ei ole näkyviä merkkejä, tuottavat haasteita puuttumiseen. Varsinkin itsensä kaltoinkohteleminen on kotihoidon hoitajille toisaalta hyvin tuttu, mutta kuitenkin käsitteenä vieras asia. Puuttumisen keinot tilanteissa, joissa on kyse itsensä kaltoinkohtelusta, ovat useimmiten olemattomat lainsäädännön puutteiden takia. Muitakaan lainsäädännön tuomia velvoitteita ei tunneta ja siksi kaltoinkohtelutilanteisiin puuttuminen ei ole riittävää. Hoitajat tarvitsevat tietoa ikäihmisten kaltoinkohtelusta, sen muodoista ja keinoista puuttua kaltoinkohtelutilanteisiin.

Kaltoinkohtelutilanteissa tarvitaan paitsi tietoa ja osaamista, myös rohkeutta. Omien havaintojen sanoittaminen ensin muille tiimin hoitajille, selkeästi ja yksiselitteisesti kirjattuna ikäihmisen asiakas- tai potilasasiakirjoihin, ja sen jälkeen asian puheeksi ottaminen ikääntyneen ja mahdollisesti myös kaltoinkohtelijan kanssa ei ole aina helppoa. Omia aavistuksia saatetaan epäillä kuvitelmiksi, varsinkin jos selkeitä silminnähtäviä kaltoinkohtelun merkkejä ei ole. Hoitajat tarvitsevat rohkaisua omiin havaintoihinsa luottamiseen ja keskustelun avaamiseen.

Myös eettiset näkökulmat kaltoinkohtelutilanteissa tuottavat kotihoidon hoitajille tarvetta keskusteluun. Kaltoinkohtelutilanteet ovat hyvin kuormittavia, varsinkin jos tilanne on sellainen, että puuttuminen on haastavaa. Hoitajat haluavat toimia asiakkaan parhaaksi, ja siksi heillä on suuri tarve pohtia kaltoinkohtelutilannetta ja mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja. Näiden pohdintojen avuksi hoitajat tarvitsevat henkilöitä, jotka ovat perehtyneitä paitsi ikäihmisten kaltoinkohteluun, myös erilaisiin eettisiin näkökulmiin ja niiden käsittelyyn. Moniammatilliset työpajat, joita pidetään kotihoidon ja gerontologisen sosiaalityön asiantuntijoiden ohjaamina, ovat oiva väline sekä kaltoinkohteluosaamisen lisäämiseen että eettisiin keskusteluihin tiimeissä.

Työpajojen jatkototeuttamiseen kotihoidon ammattilaisten tukemiseksi tarvitaan oikein ajoitettu suunnitelma, joka huomioi organisaatiossa käynnissä olevat suuret, toimintaan vaikuttavat muutokset. Ennen työpajojen toteutuksen jatkamista hoitajia varten tarvitaan myös kirjallista tai sähköistä tukimateriaalia heidän työtään helpottamaan. Jatkototeuttamista varten tarvitaan moniammatillinen verkosto, joka kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan ikääntyneiden kaltoinkohtelusta ja on käytettävissä kotihoidon tiimien tukena. Moniammatillisen verkoston toiminnan vakiintuessa työpajoja tullaan tarjoamaan myös muihin ikäihmisiä kohtaaviin ja hoitaviin yksiköihin.

Blogi perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opinnäytetyöhön.

 

“Tämä oli mukavvoo” – asukaslähtöisen ja osallistavan toiminnan kehittäminen yksityisessä asumispalveluyksikössä

Sirpa Okkonen, sairaanhoitaja (YAMK)

Ikääntyneiden määrän kasvun, vanhustenpalvelujen jatkuva muutos, sekä sen saama kritiikki, asettaa organisaatioille paineita kehittää työmenetelmiään. Itä- Suomen alueella Siun sote ohjaa ikääntyneiden asumispalveluja. Ohjeet koskevat Siun soten omaa palveluntarjontaa, sekä yksityisiä asumispalveluiden palvelutuottajia. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää ikääntyneiden asumispalveluita yksityisessä asumispalveluyksikössä, siten että se tukee asukkaiden aktiivista arkea. Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää asukaslähtöinen viriketoiminnan toimintamalli, jonka avulla asukkaiden aktiivisuutta, yhteisöllisyyttä sekä osallisuutta voidaan edistää ja tukea työntekijöiden valmiuksia lisäämällä.

Asukaslähtöisen viriketoiminnan toimintamallin rakentaminen lähti tiedon kartoittamisesta. Asukkaiden aktiivisen arjen kannalta olennaista on asukkaan toimintakyky. Vajeet millä tahansa toimintakyvyn osa-alueella vaikuttaa arjen sujumiseen, osallisuuteen, koettuun yhteisöllisyyteen sekä toimijuuteen. Huomioitavaa on myös, ettei osa halua osallistua yhteiseen toimintaan, joten hoitotoimenpiteet voivat olla ainoita vuorovaikutuksellisia tilanteita päivässä. Asukkaat voivat nähdä itsensä toimijoina, mutta he kokevat tarvitsevansa siihen tukea. Myös pelko oman toimintakyvyn heikkenemisestä voi estää sitoutumista toimijuuteen. Omatoimisuuden säilymistä asukkaat pitivät tärkeänä. Toimintakyvyltään hyväkuntoisten asukkaiden arki koostui arkiaskareiden lisäksi omaehtoisesta toiminnasta, johon kuului muun muassa omista arkiaskareista huolehtimista. Oman arjen hallinta koettiin tukevan aktiivista arkea. Yhteisöllisyys ja osallisuus nähtiin lähinnä yhteisenä toimintana sekä osallistumisena talon yhteiseen toimintaan sekä ruokailuihin. Työntekijä nähtiin aktiivisen arjen mahdollistajana.

Työntekijöiden mielestä asukkaiden yhteisöllisyyttä ja osallisuutta lisääviä tekijöitä olivat samat asiat kuin asukkaidenkin mielestä. Työntekijöillä on kuitenkin suuri vastuu asukkaiden arjen sisältöön. Usein kiireisessä hoitotyössä unohdetaan, kuinka asukkaat itse arkensa kokevat. Työntekijöiden näkemys asukkaiden aktiivisesta arjesta koostui lähinnä valmiista tuokioista sekä perushoidosta ja hoivasta. Aktiivista arkea sekä arjen mielekkyyttä lisäävä toiminta nähdään edelleen hoitotyöstä erilleen sijoitettuna toimintana.
Toimintana, jonka järjestää ulkopuolinen taho. Tässä toiminnassa asukkaat nähdään passiivisina vastaanottajina. Työntekijät eivät näe asukkaita toimijoina.

Vanhan toimintamallin poisoppiminen ei tapahdu hetkessä, vaan se vaatii työntekijöiden, johdon sekä asukkaiden jatkuvaa yhteistä vuoropuhelua. Tällä hetkellä asumispalveluyksikössä suurin osa on toimintakyvyltään varsin hyväkuntoisia. Työntekijöiden vastuulla on, ettemme omalla toiminnallamme passivoi näitä asukkaita, vaan luomme mahdollisuuksia toimijuuteen sekä oman aktiivisen arjen kehittämiseen. Tällä toiminnalla voimme lisätä kaikkien asukkaiden osallisuuden sekä yhteisöllisyyden kokemuksia.

Saadun informaation pohjalta laadittiin toimintamalli, joka on suunnattu sekä asukkaiden, että koko työyhteisön tueksi. Toimintamalli sisältää tietoutta aktiivisesta arjesta, osallisuudesta, yhteisöllisyydestä sekä toimijuudesta tässä asumispalveluyksikössä tutkimuksellisella kehittämistoiminnalla saadun tiedon perusteella. Varsinaisen asukaslähtöisen viriketoiminnan ydin on omahoitaja/työntekijä-asukas toimijapari, joka yhdessä suunnittelee ja toteuttaa viriketoimintaa. Asukaslähtöisen viriketoimintamallin lisäksi laadittiin virikepankki, joka toimii työkalupakkina työntekijöille. Tämä toimintamalli ei korvaa ulkopuolelta tulevaa viriketoimintaa, vaan toimii sen täydentäjänä.

Blogi perustuu Ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen YAMK-koulutuksen opinnäytetyöhön.