Muistipäivä Outokummussa 28.11.

Olen toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija ja toimin vastuuopiskelijana Voimalan ja Muisti ry:n yhdessä järjestämässä muistipäivässä. Muistipäivä oli virkistystapahtuma muistisairautta sairastaville ja heidän omaisilleen/läheisilleen.  Meidän, projektiin mukaan lähteneiden sairaanhoitajaopiskelijoiden ja fysioterapeuttiopiskelijoiden, tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa muistisairaista tai omaisista muodostetuille ryhmille kaksi toiminnallista tuokiota. Ideoita saimme ottaa edellisiä päiviä toteuttamassa olleiden ryhmien suunnitelmista.

Vastuuhenkilönä tehtäväni oli pitää yhteyttä Muisti ry:n kanssa ja huolehtia infon etenemisestä opiskelijoiden ja yhdistyksen välillä. Kävinkin heti alkuun tapaamassa Muistin työntekijöitä ja kyselemässä heiltä hieman tapahtuman sisällöstä ja siitä millaista toimintaa he haluaisivat päivään. Heillä oli myös paljon kokemusta ja tietoa millaisesta toiminnasta muistisairaat pitävät.

Ryhmät tekivät suunnitelmia ja varasivat tarvikkeita päivää varten. Suunnitelmissa  hyödynnettiin niin liikunnallisia elementtejä kuin kädentaitojakin. Ohjelmaksi oli suunniteltu mm. Erilaisia musiikkituokiota, joulukorttien askartelua kuin leikkimielistä kisaamistakin.

Kun muistipäivän aamu koitti, me sairaanhoitajaopiskelijat hyppäsimme  meille varattuun bussiin. Jostain syystä kaikki fysioterapiaopiskelijat halusivat mennä Outokumpuun omilla kyydeillään bussikyydin sijaan. Perillä olimme kaikki melkein yhtä aikaa ja pääsimme tutustumaan meille varattuihin tiloihin. Siinäpä olikin sitten yllätystä kerrakseen, kun selvisi, että meille varatut tilat olivat suunniteltua pienemmät ja esimerkiksi pöytiä ei ollut kaikille tarvitseville. Jouduimme siis kaikki joustamaan ja luovimaan ohjelmiemme kanssa.

Päivä alkoi ryhmiin jaolla, joka aiheutti pientä hämmennystä. Tilaan, jossa ryhmät täytyi jakaa,  puheääni hukkui lähes kokonaan ja osallistujilla oli vaikeuksia kuulla kenen nimi milloinkin sanottiin. No, saimme kuitenkin ryhmät jaettua ja toiminta pääsi alkamaan.

Ruokailu olikin tapahtuma sinänsä. Osallistujia oli kaiken kaikkiin n. 80, ja tilaan, joka meille oli varattu, eivät kaikki mahtuneet kerralla istumaan. Ruokalinjastoja oli vain yksi ja jono kasvoi hetkessä pitkäksi, kun ruokailuun tulemista ei ollut porrastettu. Osa osallistujista, oli sen verran huonokuntoisia, etteivät he jaksaneet jonottaa seisten. Ohjasimmekin heidät, pöytiin ja veimme heille ruuan sinne. Tämä aiheutti närkästystä niiden keskuudessa, jotka jonottivat ruokailuun. Välillä on pakko tehdä kompromisseja, jotka eivät miellytä kaikkia.

Ruokailuun jälkeen oli toinen tuokio, joka oli kestoltaan yhtä pitkä kuin aamun tuokio. Tapahtuma päättyi tämän jälkeen tarjottuihin torttukahveihin. Ruokailusta viisastuneena päätimme ohjata kaikki suoraan pöytiin istumaan ja tarjoilla kahvit heille sinne. Tämä toimi paremmin kuin ruokailussa.

Päivän aikana seurailin ryhmien toimintaa ja näin paljon iloisia ilmeitä ja onnistumisen riemua. Kyselin myös palautetta osallistujilta ja se oli pelkästään positiivista. Erityisesti mieleeni jäi pariskunta, jonka mies toimi rouvansa omaishoitajana. Rouva ei yleensä halunnut olla erossa miehestään mutta nyt hän suostui lähtemään toiseen ryhmään. Mies nappasi rouvaansa  poskista, muiskautti pusun ja lähti iloisena omaisille suunnattuun ryhmään.

Päivä olisi voinut mennä sujuvammin ja paljon parannettavaa löytyi mutta osallistujat olivat iloisia ja se liene tärkeintä! Oli hienoa olla mukana tapahtuman järjestämisessä.

Tiia, sairaanhoitajaopiskelija sekä muut projektiin osallistuneet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *