MIPÄ-opiskelija Metropoliasta

Olen kolmannen vuoden kätilöopiskelija Metropolia ammattikorkeakoulusta. Olin Voimalassa suorittamassa opintojeni Mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelua. Harjoitteluun tullessa en oikein tiennyt mitä odottaa, mutta innostusta ja mielenkiintoa oli kovasti sen pohjalta mitä tiesin.

Harjoittelun aikana pääsin mukaan hyvin monenlaisiin ryhmiin ja projekteihin. Voimalassa sai ottaa paljon vastuuta itselleen, mikä oli mielestäni mukavaa ja se motivoi minua tekemään työni erityisen hyvin. Pidin siitä, että projekteja oli niin viikoittain toistuvia kuin myös yksittäisiä tapahtumia. Erilaisissa tilanteissa piti aina huomioida erilaisia asioita, oli helpompaa pitää viikoittaisia tapaamisia, koska asiaa pystyi aina jatkamaan seuraavalla kerralla. Yksittäiset kohtaamiset asiakkaiden kanssa saattoivat olla haasteellisia siltä kannalta, että täytyi ennalta tarkemmin suunnitella sisältö niin että varmasti saa kaikki asiat käytyä. Sen suunnittelu taas oli haasteellista, kun ei tuntenut asiakasta ennalta. Haasteena oli myös varmistaa, että asiakkaalle jäisi hyvä mieli tapaamisesta, vaikka aihe olisikin ollut jollain tapaa ikävä.

Pidin myös siitä, että sai harjoitella ryhmätoiminnan vetämistä monenlaisissa ryhmissä. Ryhmiä vetäessä kehittyi taitoja siihen, kuinka varmistaa se, ettei kukaan jää ulkopuolelle toiminnasta ja saa tarvitsemaansa tukea. Monissa ryhmissä oli hyvin ulospäinsuuntautuneita henkilöitä, joten oli ajoittain haasteellista saada jokaisen ääni tasapuolisesti esille.

Ehkä eniten mieleen jäi omaishoitajien valmennuskerrat, joissa tuli hyvin vahvasti esille mielenterveys ja voimavarat. Jokaisella kerralla oli oma teemansa, mutta silti oli hyvin tärkeää ja selvästi tarvetta aina ottaa vahvasti esille myös omaishoitajien oma jaksaminen ja heidän oma psyykkinen hyvinvointi. Tässä ryhmässä pääsi siis yllättävänkin paljon mielenterveyteen liittyviä taitoja käyttämään. Ryhmässä oli paljon keskustelutilanteita ja kävimme teemat usein läpi osallistujien omien kokemusten ja mieltä askarruttavien seikkojen kautta. Jokaisella ryhmäläisellä oli paljon asioita, joista halusivat puhua, joten kuuntelemisen taidot kehittyivät paljon. Koin myös, että tietyssä määrin keskusteluissa pääsi soveltamaan motivoivan haastattelun keinoja, jota pidin myös hyvin mielenkiintoisena ja oli hyvä päästä sitäkin taitoa kehittämään.

Toinen erityisesti mieleen jäänyt hanke oli AULIS-hanke, jossa tavattiin yksilökäynneillä mielenterveys- ja päihdekuntoutujia. Usein kävimme näiden asiakkaiden kanssa liikkumassa salilla tai ulkona, tarkoituksenamme olla seurana ja motivoida. Pidin siitä, että sai olla vain yhden henkilön kanssa ja keskittyä vain häneen. Oli helpompi kuunnella ja olla tukena, kun tarvitsi huomioida vain se yksi henkilö kerralla. Kävimme yhdessä paljon läpi liikuntaan ja ruokavalioon liittyviä asioita sekä myös psyykkiseen jaksamiseen ja arjen sujuvuuteen. Asiakkaat olivat kuntoutuksessaan jo melko pitkällä, joten motivointi ja ohjaus oli melko helppoa ja suoraviivaista. Tuloksia näki yllättävänkin nopeasti, mikä tietenkin oli hienoa nähdä ja se myös antoi varmuutta omasta osaamisesta.

Pidin Voimala-harjoittelusta paljon, se oli harjoitteluympäristönä minulle todella sopiva. Sain paljon onnistumisen kokemuksia ja varmuutta omaan osaamiseeni. Kuuden viikon harjoittelu meni todella nopeasti, ja lisääkin olisi voinut vielä tehdä!

Essi, kätilöopiskelija Metropoliasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *