Voimala opinnäytetyön toimeksiantajana

Hei!

Kirjoitettu 5.3.19.

Olen Roosa, kolmannen vuoden fysioterapeuttiopiskelija. Suoritin Voimalassa osan neljännestä käytännön harjoittelustani tiimissä 1. Voimalaan hakeuduin harjoitteluun opinnäytetyöni saattelemana, koska Voimala toimii minun ja luokkakaverini opinnäytetyön toimeksiantajana.  Opinnäytetyömme on toiminnallinen uuden ryhmätoimintamallin kehittämistyö.

Opinnäytetyömme idea lähti minun ja ystäväni mielenkiinnosta äitiysfysioterapiaa kohtaan keväällä 2018. Sen hetkisen yliopettajan kannustuksesta tarjosimme Voimalalle uutta ryhmätoimintamalli-ideaa synnyttäneille äideille. Tästä Voimala kiinnostui ja saimme Voimalan opinnäytetyömme toimeksiantajaksi. Syksyllä 2018 sovimme koordinaattorin kanssa ryhmänpilotoinnin keväälle 2019. Harjoittelua ennen ja sen aikana olemme tiivisti pitäneet yhteyttä Voimalan koordinaattoriin sekä opettajaan ryhmän suunnitteluun sekä toteutukseen liittyen. On ollut ilo huomata, miten itsenäisesti olemme saaneet toimia Voimalaa kuunnellen. Olemme myös saaneet tarvittaessa todella helposti tukea toimeksiantajaltamme.

Ryhmän pilotointi toteutetaan moniammatillisesti Voimalan opiskelijoiden kanssa.  Tämän vuoksi olemme pyrkineet kuuntelemaan ja ottamaan huomioon myös harjoittelussa olevien opiskelijoiden näkemykset ryhmäntoteutukseen. Ryhmä on ensimmäinen tiimin 1 ryhmä. Tämän on mielestäni hyvin tärkeä pilotointi, jotta tiimille 1 saataisiin ryhmätoimintaa. Ryhmä alkaa ensi viikolla nimellä Voimaa äitiyteen. Teemme ryhmästä Voimalalle osana opinnäytetyötämme ryhmätoimintamallin ohjeet, joiden pohjalta Voimala pystyy toteuttamaan kyseisen ryhmän kaltaista toimintaa uudestaan.

Opinnäytetyön työstäminen Voimalan kanssa on ollut mielestäni mutkatonta ja oppilaita kannustavaa ja tukevaa. Voin siis ainakin tähän mennessä saadulla opinnäytetyökokemuksellani suositella Voimalaa opinnäytetyön toimeksiantajaksi.

 

Roosa, fysioterapeuttiopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *