Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2020

Sosionomin näkemys työskentelystä Voimalassa

Hei kaikki, olen Tiia ja olen viimeisen vuoden sosionomiopiskelija. Olin syksyn 2019 Voimalassa suorittamassa syventävää harjoitteluani, joka on laajuudeltaan 15 opintopistettä. Aloitin harjoitteluni heti syksyn 2019 alussa, joten pääsin osallistumaan toimintojen käynnistämiseen ja suunnittelupalavereihin eri yhteistyökumppaneiden kanssa.

Voimalassa työskentely tapahtuu moniammatillisissa opiskelijatiimeissä, tosin tähän väliin on syytä mainita, että me sosionomit olemme Voimalassa vähemmistön edustajia. Voimalassa opiskelijatiimillä itsellään on vastuu suunnitella toiminnat, toteuttaa ja reflektoida ne. Vastuu antaa myös vapauksia ja mahdollisuuksia luoda toiminnoista juuri tiimin itsensä näköisiä, unohtamatta sitä, että toiminnat tietenkin suunnitellaan asiakkaiden tarpeita yksilö- ja ryhmätasolla vastaavaksi.

Voimalassa ei ole ammattilaista pitämässä kädestä kiinni ja kertomassa, kuinka asiat tulisi tehdä, vaan Voimala on oppimis- ja palveluympäristö, jossa opiskelijat itse pitävät huolen siitä, että tiimin hoidettavat asiat tulee tehdyksi ajallaan. Tätä varten jokaiselle projektille nimetäänkin vastuuopiskelija, joka vastaa yhteydenpidosta yhteistyökumppaniin ja projektin etenemisestä. Voimalaan tullaankin muihin harjoitteluihin verrattuna todellakin töihin ja Voimalassa on mahdollisuus oppia ja vahvistaa työelämän kannalta tärkeitä taitoja, kuten toimintojen suunnittelua, aikataulutusta, toteutusta ja arviointia sekä työyhteisötaitoja. Toiminnat ovat aina tavoitteellisia, eikä niitä tehdä vain huvin vuoksi. Projektit, ryhmät ja yksilöasiakkaat, joiden kanssa Voimalassa työskennellään tiimi saa tiedokseen Voimala-koordinaattorilta. Tämän lisäksi joka viikko pidetään palaveri, jossa kahden opettajan kanssa käydään läpi viikon tunnelmat ja mieltä askarruttavat aiheet. Apua sai harjoittelun aikana oman tiimin lisäksi, Voimala-koordinaattorilta sekä opettajilta, missään vaiheessa harjoittelua tiimin ei tarvinnut jäädä oman onnensa nojaan, vaikka toiminnat pääsääntöisesti hoituvatkin opiskelijoiden työpanoksella.

Kun työskentelin Voimalassa, meillä oli noin 10-henkinen opiskelijatiimi, joista kukaan ei ollut minulle tuttu aiemmin. Mielestäni ei ole mitenkään yksiselitteistä, että työt tulee hoidetuksi luontevasti ja laadukkaasti, kun hypätään täysin uuteen porukkaan, täysin uusien asioiden äärelle. Tiimityöskentelyssä vaaditaan jokaisen panostusta ja osaamista. Moniammatillinen tiimityöskentely on toimintojen osalta luonut mahdollisuudet laadukkaisiin, asiakkaita palveleviin kokonaisuuksiin, sillä tiimissä saimme hyödynnettyä monen alan näkemyksiä ja jo olemassa olevaa ammatillista ja muuta osaamista asiakkaiden hyväksi. Omalle kohdalleni sattui loistava tiimi, jonka ansiosta olen oppinut enemmän, kuin missään harjoittelussa muiden alojen (terveydenhoitajien, fysioterapeuttien ja sairaanhoitajien) työnkuvasta ja tavasta havainnoida ja arvioida asiakasta. Ymmärrys muiden alojen tapaan katsoa asiakasta on samalla vahvistanut omaa ammatti-identiteettiäni ja tulee olemaan hyödyllinen oppi tulevassa ammatissani itseni, mutta myös asiakkaitteni kannalta, sillä tiedän kenen puoleen kääntyä, tai ohjata asiakas sellaisissa tilanteissa, jotka eivät niin sanotusti vastaa minun toimenkuvaani. Kaikkien näiden oppien ja vahvistumisten lisäksi olen päässyt tutustumaan vaihto-opiskelijoiden kautta erilaisiin kulttuureihin, työskentelyeroihin maiden välillä sekä harjoittamaan omaa kielitaitoani.

Moniammatillisen tiimityöskentelyn lisäksi olen saanut kartoitettua palvelujärjestelmäosaamistani ja päässyt monien eri yhteistyökumppaneiden kautta markkinoimaan myös itseäni ja omaa osaamistani kentälle. Palvelujärjestelmäosaaminen on yksi sosionomien tehtävistä ja Voimala tarjoaa tähän tilaisuuden kartuttaa osaamista todella laajasti yhden harjoittelun aikana, erilaisten projektien kautta useiden eri yhteistyökumppaneiden kautta.

Harjoittelun aikana tein myös kehittämistyön, joka oli syventävän harjoitteluni tehtävä. Kehittämistyön kautta pääsin harjoittelemaan kehittämis- ja johtamistaitoja, sekä projektityön perusteita aina suunnittelusta ja toiminnoista kriittiseen ja reflektiiviseen arviontiin.

Tiia, sosionomiopiskelija

Moniammatillista työskentelyä Voimalassa

Heippa!

Olen neljännen vuoden sairaanhoitajaopiskelija Niina. Suoritin voimalassa mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelua. Olin jo aiemmin kuullut Voimalasta harjoittelupaikkana opiskelutovereiltani. Kokemukset olivat olleet vaihtelevasti positiivisia sekä negatiivisia. Ajattelin että harjoittelu Voimalassa sopisi minulle hyvin, sillä osastoilla tapahtuva mielenterveys- ja päihdehoitotyö ei ole lähtökohtaisesti lähellä sydäntäni. Voimalassa olisi mahdollisuus osallistua moniin erilaisiin projekteihin ja tapahtumiin. Myös mahdollisuus suunnitella omat työvuoroni joustavasti kuulosti hyvältä.

Voimalassa löysin uusia näkökulmia sairaanhoitajan työnkuvasta projektimuotoisessa työskentelyssä. Mahdollisuus toimia moniammatillisissa tiimeissä eri projektien suhteen oli ehdottomasti Voimalan parasta antia. Voimaannuttavaa stressinhallintaa –ryhmässä sain mahdollisuuden työskennellä yhdessä sosionomiopiskelijoiden ja fysioterapiaopiskelijoiden kanssa. Suunnittelimme ryhmän sisällön moniammatillisesti yhdessä kaikkien tuodessa oman alansa näkökulman esille. Ryhmätyöskentelyn ansioista opin luottamaan moniammatillisen tiimin ammattitaitoon. Opin myös paljon esimerkiksi sosionomien opinnoista ja työnkuvasta. Moniammatillisuus ja vertaistuen mahdollisuus näkyivät myös perjantaisin pidettävissä ViikkoSpa –tapaamisissa jossa käsittelimme menneitä ja tulossa olevia projekteja.

Yksi harjoitteluni parhaimmista muistoista oli Miete-talolla pidetyt terveystarkastukset. Suoritimme yhdessä fysioterapiaopiskelijoiden kanssa moniammatillisina pareina terveystarkastuksia mielenterveyspalvelujen asiakkaille. Työskentely onnistui hienosti yhteistuumin hyödyntäen molempien alojen osaamista. Sain arvokasta kokemusta asiakkaan ja ryhmien ohjaamisesta sekä lisää itseluottamusta asiantuntijaroolissa toimimisesta. Voimalassa pystyi aina kysymään apua ja mielipidettä muilta tiimiläisiltä. Voimalassa olin itse vastuussa oppimisestani, projektien onnistumisesta ja työtunneistani. Aluksi tuntui haastavalta, ettei harjoittelussa ollut samalla tavalla niin tiiviisti ohjaajaa kuin muissa harjoitteluissa. Viikkojen edetessä ja vauhtiin päästessä työt etenivät hyvin omalla painollaan.

 

Niina, sairaanhoitajaopiskelija