Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2020

Voimalan asiakastarinat – Nuorisoverstas

Joensuun Nuorisoverstas ry on yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia ja arjentaitoja sekä tukea siirtymistä koulutukseen ja työelämään.

Haastattelin Nuoristoverstaan Voimala-yhdyshenkilönä toimivaa Iina Frimania sähköpostin välityksellä tehdystä yhteistyöstä. Friman on toiminut yhteistyössä Voimalan kanssa jo kolmen vuoden ajan ja toimintaa on ollut sekä syys- että kevätlukukaudella säännöllisesti. Voimalan opiskelijat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Nuorisoverstaan nuorille eri hyvinvointiteemaisia kokonaisuuksia. Voimalan opiskelijat ovat itse suunnitelleet ja toteuttaneet toimintaa monipuolisin menetelmin yhteistyössä Nuorisoverstaan kanssa. Nuoret ovat itse saaneet osallistua teemojen valintaan ja niitä ovat vuosien varrella olleet esimerkiksi:

Terveellinen ravinto, liikunta, uni, rentoutuminen ja stressin hallinta, päihteet, itsetuntemus ja omat voimavarat, työturvallisuus, ergonomia ja ensiaputaitojen perusteet

Yhteistyö on ollut antoisaa puolin ja toisin. Opiskelijamme ovat saaneet mahdollisuuden työskennellä uudenlaisen kohderyhmän kanssa ja Nuorisoverstaan nuoret ovat saaneet toimia vuorovaikutuksessa toistensa sekä opiskelijoidemme kanssa, sekä saaneet uutta tietoa erilaisista hyvinvoinnin teemoista. Toiminta on tuonut nuorille mukavan lisän työpajapäiviin ja käsitellyt aiheet ovat herättäneet ajatuksia ja mielenkiintoa.

Tärkeänä seikkana yhteistyössä on korostunut avoin ja rento ilmapiiri. Nuoret saavat osallistua toimintaan juuri sen verran kuin itse haluavat, ja näin ollen saavat siitä myös kaikista eniten irti. Toiminta on myös aina pyritty suunnittelemaan niin, että teeman ympärille heräisi avointa keskustelua ja vuorovaikutusta. Tämä onkin onnistunut hyvin, ja nuoret ovat lähteneet mielellään keskustelemaan päivän teemoista.

Onnistunut ja pitkäaikainen yhteistyö Voimalan ja Nuorisoverstaan välillä on luonut hyvän pohjan tulevaisuutta varten, ja yhteistyötä tullaan jatkossakin jatkamaan ja kehittämään.

 

Emma, Markkinoinnin tradenomiopiskelija

Harjoittelun suorittaminen poikkeusoloissa, Covid-19

Moikka!

Täällä kirjoittelee kolmannen vuoden sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijat, jotka suorittavat Voimalassa sairaanhoitajien perhehoitotyön harjoittelua sekä fysioterapeuttien kolmatta harjoittelua. Kumpikin ehdittiin aloittaa harjoittelu Voimalassa tänä keväänä maaliskuun alussa ja tehdä yhdessä paikan päällä töitä viikon ajan. Covid-19 myötä Voimalan toiminta siirtyi etätyöskentelyyn, joka tarkoitti myös meidän harjoitteluiden vaihtuvan etätyöhön.

Projektityö ei ollut meille kummallekaan ennakkoon kovin tuttua, mutta olimme mielenkiinnolla odottaneet, mitä valmiuksia Voimala meille tulevaan työelämään antaa. Ensimmäisen viikon aikana ehdittiin tutustua toisiimme ja tiimiimme, sekä myös työstämään erilaisia projekteja eteenpäin ja jopa pitämään Nuorisoverstaalla ohjaustuokion. Iloksemme huomasimme Voimalan olevan mukava ja rento harkkapaikka, jossa moniammatillinen työskentely on suuressa osassa.

Covid-19 tuomien rajoitusten mukaan siirryttiin siis aika pian harjoitteluiden alkamisesta etätyöskentelyyn. Etätyöskentely sujui odotettua paremmin ja yhteydenpito tiimiin ja toisiin opiskelijoihin oli merkittävässä osassa. Harmiksemme kaikkia jo suunniteltuja projekteja emme pystyneet yhteistyökumppaneiden kanssa toteuttamaan etätyön takia, mutta saimme onneksi myös uusia projekteja käyntiin. Olemme muun muassa kuvanneet erilaisia videoita, pitäneet kotoa käsin etänä Nuorisoverstaalle verkkoverstasta, sekä vieneet jo käynnissä olleita projekteja eteenpäin mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi kirjallisten osuuksien muodoissa. Fysioterapiaopiskelijoiden on ollut myös mahdollista osallistua projektiin, jossa tarjotaan vallitsevan tilanteen mukaisesti etänä fysioterapeuttista ohjausta ja neuvontaa etätyötä tekevien näyttöpäätetyöhön. Loppuvaiheessa pääsimme myös palvelumuotoilun kanssa työskentelemään yhdessä palvelumuotoilun projektissa.

Työskentely Voimalassa on näinä aikoina ollut varmasti erityisen ainutlaatuista, ja on näin myös samalla antanut erittäin paljon. Projektit ovat olleet monipuolisia ja töitä on päässyt tekemään erilaisten ihmisten kanssa. Myös vastuuta on päässyt kantamaan, mutta sen myötä on saanut myös vapautta työskentelyyn – ja se on mukavaa!

Voimme lämmöllä suositella Voimalaa harkkapaikaksi sekä sairaanhoitajille että fysioterapeuteille. Tiimissä ja toisten tuella on kiva työskennellä!

 

Aurinkoista kesää toivottaen,
sairaanhoitajaopiskelija Jessica ja fysioterapeuttiopiskelija Antton

Millaista on työskennellä Voimalassa?

Moikka!

Olen toisen vuoden terveydenhoitajaopiskelija Roosa ja suoritin mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelua Voimalassa keväällä 2020.

Mikä Voimala on? Voimala on vähän hankala selittää, sillä siihen sisältyy niin monia eri asioita. Miulle Voimala on ollut harjoittelupaikka, jossa kehitän harjoittelun aihepiiriin liittyvän tietotaidon lisäksi mm. moniammatillisuustaitoja ja itseohjautuvuutta. Oon saanut osallistua laajasti erilaisiin projekteihin, jotka ovat opettaneet paljon. Oon ollut mukana ohjaamassa erilaisia ryhmiä, viriketuokioita (mielenterveyskuntoutujille sekä ikäihmisille), terveystarkastuksia, luentoja sekä paljon muuta. Oon myös saanut kokemuksen asiakastyöstä, sillä jokaiselle Voimalan opiskelijalle annetaan ainakin yksi yksilöasiakkuus. Yksilöasiakkuudet toteutetaan moniammatillisissa pareissa.  Itselläni oli harjoittelun aikana kaksi yksilöasiakasta, molemmat erilaisia ja eri syistä Voimalan palveluiden pariin päätyneet. Yksilöasiakkuuksissa korostuu yksilöllisyys, läsnäolo/kuunteleminen, voimavarat ja kuntouttava työote, jotka tuntuivat osuvan aika hyvin tämän harjoittelun tavoitteisiin.

Koin, että harkkapaikkana Voimala opettaa tosi laajasti erilaisia muita taitoja, mitä ei välttämättä kentällä niinkään tule vastaan. Oman ajankäytön hallinta, aikataulujen yhteensovittaminen, moniammatillisuus ja suunnittelu ovat osa arkipäivää Voimalassa ja sellaisia asioita, joita ei ole aiemmin juurikaan päässyt harjoittelemaan. Yhdessä tekeminen korostuu myös, sillä Voimalassa toimitaan tiimeissä (tiimit 1 ja 2). Asioista sovitaan tiimin kesken ja yhdessä järkätään esim. isompia tapahtumia ja moniammatillisuuden ansiosta saa kuulla tosi erilaisia näkökulmia, joka on ollut tosi iso rikkaus.

Pähkinänkuoressa Voimalassa työskentely on luovaa, itsenäistä ja tiimissä tehtävää työtä, rentoa ja hyvin monipuolista. Suosittelen Voimalaa harkkapaikaksi! 😊

Roosa, terveydenhoitajaopiskelija