Monipuolinen Voimala-työskentely

Heippa kaikille!

Olen Anni ja opiskelen Karelia ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta terveydenhoitajaksi. Suoritin Voimalassa Ikäosaamisen harjoittelua. Voimala valikoitua harjoittelu paikakseni, koska olen aikaisemmin toiminut lähihoitajana työskennellessä ikäihmisten parissa osasto olosuhteissa, joten Voimala oli minulle kuin uusi maailma. Mikä hieman alkuun jännittikin, koska en kokenut sen olevan oma vahvuuteni.

Harjoittelun alkamispäivänä koronaviruspandemia iski Suomeen ja muuhun maailmaan rajusti. Poikkeusolotila alkaisi, eikä Voimalan harjoittelua saataisi toteutettua normaalilla tapaa. Koululle ei ollut lupaa mennä ja asiakkaitakin oli karsiintunut runsaasti pois. Tätä harjoittelua en tule varmasti koskaan unohtamaan harjoittelun alkamisen ollessa niin pysäyttävä kokemus, kun tuntui, ettei tästä tule mitään ja harjoittelukin tulee lykkääntymään ja sitä myötä myös koko valmistuminen. Covid-19 toi omat haasteensa toteutukseen, mutta kuitenkin antoi myös paljon uutta. Pääsimme enemmän perehtymään etätyöskentelyyn sekä tutustumaan internetin välityksellä toimiviin ryhmätyötiloihin. Olihan työskentely tietenkin haastavaa, kun ei päässyt näkemään muita Voimalan harjoittelijoita eikä asiakkaita vaan kaiken sai hoitaa omalta kotisohvalta.

Meidän onneksemme saimme kuitenkin projektin Voimalan kautta ja kivi vierähti sydämeltä, kun huomasinkin, että harjoittelun suorittaminen onnistuisi. Ei kuitenkaan siinä aikataulussa, missä olisin halunnut, mutta se ei paljoa haitannut, kunhan vaan jossain vaiheessa se hyväksytty merkintä napsahtaisi opintosuoritusotteeseeni. Ja sieltä se tulee hitaasti, mutta varmasti.

Haluan kannustaa kaikki opiskelijoita, keillä on jo kokemusta osastotyöskentelystä, ottamaan haasteen vastaan ja hyppäämään Karelia ammattikorkeakoulun Voimalan messiin. Työskentely ei ole yksinäistä eikä mitään tarvitse tehdä yksin. Sinulla on apuna aivan mahtava tiimi sekä ohjaava opettaja, joilta voit kysyä tarvittaessa apua. Pääset kokeilemaan ihmisten kanssa aivan uudenlaista toimintaa, jota et välttämättä muuten pääse kokemaan.

 

 

 

 

 

Anni, terveydenhoitajaopiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *