Ryhmäytymisen merkitys projektityössä

Moi!

Olen sairaanhoitajaopiskelija, joka on suorittanut Voimalassa mielenterveys- ja päihdeharjoittelun. Päätin kirjoittaa aiheesta ryhmäytymisen merkitys, sillä olen mietiskellyt harjoittelun aikana paljon sitä, miksi joidenkin projektien suunnittelu ja toteuttaminen tökkii ja joidenkin ei. Aiheet eri projekteissa pyörivät hyvinvointiin liittyvissä asioissa ja niissä ei ollut ongelmaa, eli syy ei ollut itse projektien sisällöissä tai aiheissa.

Voimalassa voi olla siis useassa projektissa mukana samaan aikaan ja porukka vaihtelee eri projektien välillä. Suurimmillaan porukkaa projekteissa, joissa itse olin, on ollut 6 ja pienimmillään 3. Mainittakoon tässä vaiheessa, että kaikki projektit suunniteltiin ja toteutettiin etänä koronaepidemian vuoksi. 6 henkilön opiskelijaryhmässä en kokenut ryhmäytymistä tapahtuvan lainkaan, kun taas 3 henkilön ryhmässä koin, ja siinä ryhmäytyminen tapahtui kuin itsestään. Livenä tapahtuva työskentely edistäisi ihan varmasti isommankin ryhmän yhteensulautumista mutta etänä tätä ei tapahtunut. Syitä etäiseksi jääneeseen ryhmähenkeen on varmasti monia, mutta esimerkiksi epäselvät työkuviot ja sitä kautta epävarma sitoutuminen projekteihin, ennestään tuntemattomat ihmiset työkavereina tai epävarmuus omasta ja muiden vastuusta projektien suhteen vaikuttavat siihen.

Joka tapauksessa, ryhmäytymisen kokemuksen puuttuminen vaikuttaa mielestäni projektiin aika kokonaisvaltaisesti. Se mitä koin, oli, että en aina itse ollut varma siitä mikä projektin tavoite on ja mitä haluamme tehdä tavoitteen saavuttamiseksi. Lisäksi isompien ryhmien palavereissa on aina joku, joka ottaa vastuuta eniten ja vetää porukkaa eteenpäin sekä joku, joka ei ehkä osallistu edes keskusteluun muuten kuin vastaillen mielipidekysymyksiin. Jatkuva epävarmuus erilaisista asioista projektiin liittyen söi motivaatiotani.

Päässä pyöri kysymyksiä kuten, mikä on oma tehtäväni, voinko soveltaa alkuperäistä suunnitelmaa itselleni mielekkäämmäksi oman osuuteni suhteen? Onko minulla oikeutta hoputtaa opiskelijakavereitani heidän töissään, jotta oma alueeni selkiytyisi? Kehtaanko pyytää lisäpalaveria tulevaa tuokiota koskien, sillä olen epävarma tuokion kulusta ja omasta vastuusta? Kehtaanko sanoa ääneen, että kaipaan enemmän yhteisiä etätapaamisia jo pelkästään sen vuoksi että oppisin tuntemaan opiskelijakaverit paremmin? Mitenhän muut kokevat tämän meidän ryhmämme?

Kaikki ryhmän jäsenet ovat saman verran vastuussa sekä ryhmäytymisestä että projektin toteutumisesta. Kliseinen sanonta: “Asenne ratkaisee”, on mielestäni erittäin osuva ja paikkaansa pitävä sanonta. Kun asenne on kohdillaan, ryhmäytymistä voi tapahtua ilman ponnisteluja, luonnostaan, ja se on hyvien asenteiden lopputulos. Näin meillä kävi pienemmän ryhmän kanssa. Lopuksi vinkkinä voisin sanoa kaikille projekteja työstäville, että ottakaa projekti omaksenne, tuokaa esille omaa persoonaanne ja tehkää projektista teidän näköisenne. Ja keskustelkaa paljon, silloin projektit ovat mielekkäitä ja saatte niistä enemmän irti.

 

Terkuin,
sairaanhoitajaopiskelija Adelia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *